Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Tutkimus: lähes neljänneksellä nuorista puhelimenkäyttö on ongelmallista, kyse on riippuvuuden kaltaisesta tilasta

Tutkimuksen mukaan puhelimestaan erotetut nuoret voivat jopa hätääntyä.

Tyttö katsoo puhelinta.
Siun soten terveysasemille soitettaessa ensimmäisenä vastaa äänite. Kuvituskuva. Kuva: Petri Aaltonen / Yle
Anu Kerttula
Avaa Yle-sovelluksessa

Lähes neljännes nuorista on niin kiinni älypuhelimissaan, että siitä on tullut riippuvuuden kaltainen tila, arvioi psykiatrinen tutkimus.

Nuoret kokevat jopa järkytystä tai hätääntyvät, mikäli heiltä estetään pääsy älypuhelinlaitteelle, kertoo Lontoon King’s Collegen tutkimus Britannian yleisradioyhtiö BBC:n mukaan.

Asiantuntijoiden mukaan vahvistettua tietoa ruutuajan haitallisuudesta on niukalti. Nyt tutkijat halusivat selvittää ajankäytön sijaan sitä, millainen suhde lapsilla ja nuorilla on älypuhelimiinsa, kertoo The Guardian.

BMC Psychiatry -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa analysointiin 41 muuta tutkimusta, joihin on osallistunut 42 000 nuorta.

Tutkijat varoittavat ”vakavista seurauksista” lasten ja nuorten mielenterveydelle. Liiallinen kännykänkäyttö on tutkijoiden mukaan ihmisen toimintaan liittyvä, riippuvuuden kaltainen tila, joka voi aiheuttaa masennusta, ahdistusta, stressiä ja univaikeuksia sekä heikentynyttä koulumenestystä.

– Näyttää siltä, että merkittävä vähemmistö teini-ikäisiä ja nuoria useista eri maista kertoo käyttäytymismalleista, jotka tunnemme muista riippuvuuksista, kertoo yksi tutkimuksen kirjoittajista Nicola Kalk The Guardianille.

Tutkijat neuvovat malttiin

Cambridgen yliopiston stipendiaatti Amy Orben varoittaa silti vetämästä suoraa yhteyttä ongelmallisen älypuhelinkäytön ja esimerkiksi masennuksen välille.

– Aiemmin on selvitetty, että älypuhelimen vaikutukset eivät ole yksisuuntainen katu, ja mieliala voi vaikuttaa myös puhelimen parissa käytettyyn aikaan, Orben sanoo BBC:n mukaan.

Tutkijoiden mukaan on silti tärkeää tiedostaa, että ongelmallinen kännykänkäyttö yleistyy.

– Emme tiedä, onko riippuvuutta aiheuttava tekijä älypuhelin itse vai siihen ladatut sovellukset, sanoo Kalk BBC:lle.

Kalkin mukaan vanhempien tulee pistää merkille, kuinka paljon aikaa heidän lapsensa viettävät puhelimiensa parissa.

– Todisteiden laatu on heikko, mutta se luo perusteet lisätutkimukselle, Kalk sanoo.

Lue myös:

Masentunut nuori pelaa puhelimella terapeutin vastaanotolla ja hoksaa ongelmansa – mobiilipelissä nuori voi ratkaista ahdistavat tilanteet etukäteen

Aivotutkija: Jo pelkkä kännykän näkeminen voi rasittaa keskittymiskykyä

Suosittelemme sinulle