Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Norjan Jarl Magnus Riiber hiihti vakuuttavaan voittoon yhdistetyn maailmancupin ensimmäisessä kilpailussa Rukalla. Viime kaudella maailmancupin voittanut Riiber pääsi ladulle puolen minuutin erolla maanmieheensä Espen Björnstadiin ja otti voiton perussuorituksella.
Björnstad sijoittui kisassa toiseksi. Hän jäi voittajasta 53 sekuntia.
Norjalaismenestyksen täydensivät kolmanneksi hiihtänyt Jens Luraas Oftebro ja neljänneksi ladulla noussut Jörgen Braabak.
Ilkka Herolan mahdollisuudet kolmen kärkeen sulivat jo mäkiosuudella. Herola lähti viiden kilometrin hiihto-osuudelle lähes kolme minuuttia kisan voittaneen Riiberin jälkeen sijalta 15.
Herola aloitti ladulla todella pirteästi ja nousi jo kilometrin jälkeen yhdeksänneksi. Lopputuloksissa hän taipui kuitenkin 13:nneksi. Herolan ero kärkeen oli 2 minuuttia ja 41 sekuntia.
Kokonaisuutena Herola oli tyytyväinen tekemiseensä. Viime vuonna hän oli avauskisassa Rukalla 33:s.
– Viime vuoteen verrattuna esimerkiksi tämä oli oikein mukava avaus. Mitään karmeita suorituksia mäki tai hiihto eivät olleet, mutta Rukalla mäessä erot ovat todella isoja. Ladulla kukaan ei putoa, kun matka on noin lyhyt, Herola kommentoi Yle Urheilulle.
Herola on ollut harjoituskaudella hyvässä vedossa ja erityisesti mäessä on kulkenut viime kautta paremmin. Vaikka hän jäi Rukan ensimmäisessä kisassa kärkikahinoista, ei luotto omaan tekemiseen horjunut.
– Hiihto lisäsi luottamusta omaan tekemiseeni. Vitonen ei oikein sovi minulle millään tavalla ja silti oli ihan hyvä hiihto. Hyppäämiseen tulee kymmenen metriä lisää pienillä jutuilla. Nyt pitää saada vain hyviä hyppyjä, eikä tuollaisia keskinkertaisia.
Eero Hirvonen hiihti sijalle 22. Hän nosti sijoitustaan seitsemällä pykälällä epäonnistuneen mäkiosuuden jälkeen. Hirvonen oli ladulla urheilijoista kaikista nopein.
Arttu Mäkiaho oli 38:s, Wille Karhumaa 41:s, ladulla kolmanneksi nopeinta vauhtia hiihtänyt Leevi Mutru 43:s, Otto Niittykoski 45:s ja Atte Kettunen 46:s.
Lue myös:
Yhdistetyn mies ponkaisi Rukan mäkiennätyksen! Herola ladulle kaukana kärjen takana
Talvilajien huiput Suomessa! Yle seuraa tiivisti Rukan maailmancupia, katso ohjelmatiedot