KUUSAMO. “Anne, tarvitseeko auttaa?” Krista Pärmäkoski kysyi Anne Kyllöseltä torstaina, kun maastohiihtäjät nousivat Rukan kokouskeskuksen korotetulle lavalle ennen mediatilaisuuttaan.
Kyllönen vastasi lavalle jo hypänneelle Pärmäkoskelle leveästi hymyillen: “Tänä vuonna ei!” ja nousi korkean askelman kevyesti.
Vuosi sitten Anne Kyllönen teki nimittäin jotain, johon vain harva uskoi. Hän palasi maailmancupin kilpaladuille vain reilut kaksi kuukautta sen jälkeen, kun hän makasi selän välilevyn pullistuman takia leikkauspöydällä.
Tuolloin Kyllönen oli tarpeeksi hyvässä kunnossa noustakseen Suomen Rukan joukkueeseen, mutta hän jäi kisoissa kauaksi maailmancupin pisteistä. Kauden aikana tahti kuitenkin parani, ja hän onnistui pääsemään pisteille neljä kertaa ja edusti Suomea Seefeldin MM-kisoissakin.
– Kyllä sen nyt tajuaa, miten paljon työtä ja sinnikkyyttä siihen on tarvittu. Näin jälkeenpäin asioita näkee vähän eri tavalla. Mutta olin asettanut leikkaukseen mennessä sen tavoitteen, että haluan olla siinä kunnossa, että pystyn hiihtämään Rukalla, Kyllönen kertoi Yle Urheilulle.
Kympin sakkiin kaikilla mahdollisilla matkoilla
Sinnikkyys oli Kyllösen suurin oppi viime kaudelta. Hän ei suostunut luovuttamaan, vaikka tulokset eivät olleet niin hyviä kuin mihin hän oli tottunut, ja vaikka tätä oli ajoittain vaikea hyväksyä.
– Kun tekee asioita, eivätkä ne sillä hetkellä tuota tulosta, niin tuntuu, että eihän tässä ole mitään järkeä. Nyt jälkeenpäin olen huomannut, että siitä on sittenkin ollut hyötyä ja ne ovat vieneet minua eteenpäin.
Tämän vuoden Rukan maailmancupissa Kyllönen onnistui saamaan huomattavasti parempia tuloksia kuin viime vuonna. Sprintissä hän oli Suomen naisten joukkueen paras 24. sijallaan, ja vaikka 10 kilometrin perinteisen kisassa ei pisteitä herunut, oli tulos 15 sijaa viime vuotta parempi.
Tosin Kyllönen joutui jännittämään hetken jos toisenkin, tuleeko Rukan kisoista ylipäätään mitään, sillä hän joutui alkuviikosta karanteeniin ja pakkolepoon.
– Minulla oli kurkun kanssa ongelmia, kun flunssa yritti tulla. Sain liittyä joukkueen mukaan vasta torstaina. En päässyt tekemään valmistavia treenejä, vaan olen viettänyt aikaa neljän seinän sisällä, hän kertoi.
Kyllönen joutui pitämään tiistain ja keskiviikon lepopäivinä, ja maanantainakin hän oli käynyt lähinnä ulkoilemassa suksien kanssa.
Sprintin karsintahiihto olikin varsin tuskaista, sillä siitä huomasi, ettei Kyllönen ollut päässyt tekemään kovempia harjoituksia. Alkuerä sen sijaan tuntui jo hiihdolta, ja se oli Kyllöselle tärkeää, sillä hän haluaa löytää itsestään jälleen sprintterin. Urallaan hän on pystynyt hiihtämään sprintissä kaksi kertaa maailmancupin palkinnoille ja seitsemän kertaa finaaliin.
– Selkäleikkaus ja selän ongelmat vaikeuttivat sprintin hiihtämistä niin paljon, että se taantui lähtötilanteesta jo huonolle tasolle. Sen palauttaminen hyvälle tasolle olisi minulle henkisesti tärkeää.
Kyllösen valmentaja Reijo Jylhä muutti viime kesän harjoittelussa suojattinsa nopeus- ja voimaharjoittelua, ja se on tuottanut tulosta. Kyllönen on huomannut, että hiihdosta on tullut helpompaa ja taloudellisempaa, ja tämän hän toivoo näkyvän myös tuloslistalla.
– Toivoisin, että näkisin oman nimeni tuloslistalla mahdollisimman usein kymppisakissa, ja useassa kisassa, usealla matkalla. Lisäksi toivon, etteivät tekniikka ja matkaerot olisi enää niin suuria.
Paikkakunnan muutosta uusia ärsykkeitä
Kyllönen on saanut valmistautua tähän maailmancupin kauteen aivan eri tavalla kuin viime vuonna, sillä hänellä on takanaan hyvä ja ehjä harjoituskausi.
Muutoksiakin on tullut monesta suunnasta, sillä omien harjoitusten lisäksi myös maajoukkueessa on ollut uusia tuulahduksia, kun uudet valmentajat Ville Oksanen ja Ilkka Jarva ovat lisänneet joukkueelle muun muassa ryhmäharjoittelua.
Tämän lisäksi Kyllönen on saanut harjoitella aivan uusissa maastoissa, sillä hän muutti kesän aikana Lahdesta Jyväskylään. Kajaanista kotoisin oleva Kyllönen muutti aikoinaan Lahteen valmistautuessaan Lahden MM-kisoihin, mutta kertoi viime aikoina kaivanneensa uusia ärsykkeitä tekemiseensä.
Tulevaa asuinpaikkaansa miettiessään Kyllönen päätyi kahteen vaihtoehtoon: Kajaaniin tai Jyväskylään. Tämän jälkeen hän päätti kuunnella veljensä Juhan neuvoa.
– Veljeni on ollut minulle aina kova mentoroija, jota kunnioitan ja katson ylöspäin. Kävimme Juhan kanssaan tiukat keskustelut, ja hän sanoi minulle, että katso, mitä uutta se voi tuoda elämääni.
Täysin uudet harjoittelumaastot ovatkin tuoneet uutta puhtia ja Jyväskylässä sijaitseva Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus on ollut Kyllöselle tuki ja turva sekä tuttu harjoittelupaikka. Kyllönen haaveilee myös opiskelusta Jyväskylän yliopistossa, mutta ei ole päässyt vielä selville, kumpi häntä kiinnostaa enemmän: liikunta ja terveys vai kaupallinen puoli.
– Olen selaillut opintotarjontaa, sillä se on hyvä hakea mielelle vähän virkeyttä, mutta nyt ja tulevat vuodetkin mennään vielä täysin urheilun ehdoilla, hän vakuutti.
Syntymäpäivä perinteisesti kisaladulla
Sunnuntaina Rukan triplan viimeiselle osuudelle eli 10 kilometrin vapaan hiihtotavan takaa-ajokisaan Kyllönen lähtee odottavaisin mielein. Eilisen perinteisen hiihtotavan kisassa hän ei saanut itsestään irti sitä tarvittavaa viimeistä puristusta eikä iskutustakaan löytynyt.
Lauantaipäivän parasta antia 32-vuotissyntymäpäiviään viettäneelle Kyllöselle olikin vanhempien kanssa vietetty lounashetki ja kotiyleisön antama tuki.
– Se on jo perinne, että vietän syntymäpäiviäni ladulla. Oli niin mahtava kannustus, että se oli myös paras viettotapa, hän kehaisi.
Päivän takaa-ajokisaan Kyllönen lähtee 35. sijalta. Hän on kärkeä eli Therese Johaugia kaksi minuuttia ja kymmenen sekuntia perässä, mutta maailmancupin pisteille ero on vain viitisentoista sekuntia ja edellä on hyvin kirittäjiä.
Kyllönen toivoo pystyvänsä parantamaan tulostaan ja osoittamaan, että on nykyään vahva myös vapaan hiihtotekniikalla.
– Toivotaan hyviä porukoita, jotta pääsisin hiihtämään itselle sopivaa vaparivauhtia, peesaamaan ja nostamaan sijoituksiani.
Lue myös: