Luonnonkuidusta, pääasiassa puuvillasta, valmistetut vaatteet kiinnostavat kuluttajia aikaisempaa enemmän.
Kiinnostuksen kasvu selviää Ylen viidelle eri erikois- ja vähittäiskaupalle tekemästä kyselystä, jossa selvitettiin miten vaatteiden valmistusmateriaali vaikuttaa niiden myyntiin.
Puuvillasta valmistettujen vaatteiden myynninkasvusta kertoivat kyselyyn vastanneet Kesko, Tokmanni ja Lindex.
Vauvan- ja lastenvaatteissa suositaan erityisesti luomupuuvillaa. Esimerkiksi Lindexillä kaikki vauvanvaatteet on valmistettu luomupuuvillasta. Lastenvaatteissa luomupuuvillan osuus on 80 prosenttia.
Myös Keskolla on huomattu, että kuluttajien kiinnostus luomupuuvillaan on kohdistunut ensimmäisenä vauvan- ja lastenvaatteisiin.
Sen lisäksi suosiossa on etenkin alusvaatteissa ja sukissa käytettävä bambuviskoosi.
Tokmannilla luonnonkuitujen kysyntään on vastattu lisäämällä luomupuuvillan osuutta muun muassa lastenvaatteissa ja aikuisten alusasuissa.
S-ryhmä ei tunnista luonnonkuitujen suosion kasvua. Huomiota perustellaan sillä, että puuvillaisten vaatteiden osuus on ollut valikoimissa aina suuri.
Samoin Texmoda osuuskunnan Moda-kaupoissa ei olla huomattu erityisempää kiinnostuksen kasvua luonnonkuituja kohtaan. Myynnissä on ollut aina esimerkiksi villaisia miesten pukuja ja neuleita. Sen sijaan asiakkaita kiinnostaa vastuullisuus.
– Nykykuluttajaa kiinnostaa enemmän tuotteen vastuullisuus kuin vaatteen materiaali, kertoo Texmoda osuuskunnan toimitusjohtaja Beni Kauhanen.
"Jos olisin rikas, kietoutuisin silkkiin, pellavaan ja hyvälaatuiseen villaan"
Tekokuituja vältetään monesta eri syystä. Yhä useampi miettii, miten paljon kankaan valmistaminen kuluttaa maapallon resursseja, lisää ilmastonmuutosta ja kuinka paljon materiaalista irtoaa mikromuovia.
Kuopiolainen Jaana Iso-Ahola on ostanut aina luonnonkuituisia vaatteita. Yksi syy tähän on yksinkertaisesti se, että luonnonkuitu tuntuu hyvälle iholla.
Iso-Ahola tuntee hyvin Kuopion keskustan vaatetarjonnan. Hän kertoo, että edelleen kohtuuhintaisia luonnonkuituisia vaatteita joutuu etsimällä etsimään. Suurin osa vaatteista on tekokuitua tai sekotteita eli kangas on valmistettu luonnon- ja tekokuidusta.
– Tietysti, jos olisin rikas, kietoutuisin silkkiin, pellavaan ja hyvälaatuiseen villaan, Iso-Ahola naurahtaa.
Myös kuidun laatu merkitsee paljon valveutuneelle kuluttajalle. Luonnonkuitujakin on huonolaatuisia. Klassinen esimerkki tästä on halpa t-paita, joka menettää muotonsa nopeasti.
Iso-Ahola on kuitenkin huomannut, että kuidut ovat kehittyneet paremmiksi. Se näkyy muun muassa siinä, että vaatteet kestävät enemmän pesua kuin aikaisemmin.
Myös uudet sellupohjaiset puukuidut kiinnnostavat Iso-Aholaa.
– Uskon, että niistä on mahdollista saada valikoimiin uusia kestävästi tuotettuja kuituja.
Iso-Ahola toivookin, että niiden myötä päästäisiin eroon perinteisestä luonnonkuitu vs. tekokuitu -ajattelusta.
Vastuullisuus painaa vaakakupissa eniten
Tällä hetkellä tilanne kuluttajien parissa on kuitenkin se, että enemmän kuin luonnonkuidut kuluttajia kiinnostaa tuotteiden vastuullisuus.
Tämän on huomannut myös S-ryhmä, joka siirtyy käyttämään vain vastuullista puuvillaa omissa merkeissään ja ryhmän itse maahantuomissa vaatteissa. Muutos tapahtuu asteittain vuoteen 2025 mennessä.
Vastuullinen puuvilla on luomua, kierrätettyä tai esimerkiksi Reilun kaupan puuvillaa.
Myös Tokmannilla asia on ajankohtainen. Tokmanni tekee suuremmat linjaukset vastuullisen puuvillan käytöstä vielä ensi vuoden aikana.
– Lisäksi näemme tärkeänä puuvillalle vaihtoehtoisten, kestävien materiaalien kehittämisen ja seuraamme näiden kehitystä tarkasti, kertoo Tokmannin pukeutumisen ostoryhmäpäällikkö Timo Karanko.
Lue lisää: