Itsenäisyyspäivän Linnan juhliin osallistuu jälleen koko joukko kansalaisjärjestöjen ja yhteisöjen edustajia.
Pohjois-Karjalasta juhliin Helsinkiin matkaa muun muassa Animalian puheenjohtaja, kasvatustieteiden tohtori Erja Laakkonen.
Eläinsuojelujärjestön polvijärveläinen edustaja on kiitollinen ja iloinen kutsusta.
Tänä vuonna teemana on tieto ja yhteiskunnallinen keskustelu.
– Aika ajankohtainen ja tärkeä teema. Nyt on puhuttu todella paljon esimerkiksi nettikeskusteluista. Se on tosi ikävää, että keskustelukulttuuri on mennyt varsinkin somessa tällaiseksi. Siinä on se riski, ettei siellä kohta uskalleta olla samalla tavalla äänessä kuin aiemmin, pohtii Laakkonen.
- Äänekkäämmät saattavat säikyttää maltillisemmatkin keskustelijat pois ja tätä pidän kyllä tosi huolestuttavana kehityskulkuna, hän jatkaa.
Yle TV 1:ssä alkaa Kohti Linnan juhlia -lähetys perjantaina jo kello 17 jälkeen.