Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Janne Ahonen ihmetteli vieressä, kun värikkäistä lausunnoista tunnettu mäkivalmentaja loisti myös hiihtoladulla: "Näyttää hurjalta"

Yhdistetyn maajoukkueen välineteknikko Janne Ahonen oli ensimmäistä kertaa seuraamassa yhdistetyn kisaa sauvamiehenä ja sai todistaa Jarkko Saapungin nopeuden.

Katso Jarkko Saapungin toimintaa hiihtoladulla!
Roope Visuri,
Riku Salminen
Avaa Yle-sovelluksessa

Yhdistetyn maajoukkueen mäkivalmentaja Jarkko Saapunki on noussut viime vuosina rytinällä julkisuuteen värikkäillä lausunnoillaan. Viime keväänä Seefeldin MM-kisoissa Saapungilta nähtiin kova vuodatus, kun suomalaiset eivät onnistuneet kummoisesti mäkihypyssä. Hän kertoi, että ilman hyviä hyppyjä hän olisi lähtenyt Bahamalle.

Tämän kauden avauksessa Rukalla Saapunki puolestaan töräytti suomalaisten vaisujen suoritusten jälkeen, että "kakat on housussa, lähdetään putsaamaan housut."

Saapunki ei ole kuitenkaan vain joukkueen mäkivalmentaja, vaan on tuttu näky myös hiihtoladuilla sauvamiehenä. Lauantaina Lillehammerissa nähtiinkin, miten Saapunki kannusti esimerkiksi Ilkka Herolaa palkintokoroketaistoon. Saapunki juoksi esimerkiksi kovaa hiihtäneen Herolan rinnalla kannustaen.

– Hyvä Ilkka! Hyvältä näyttää! Nyt on paikka vetää. Perkule. Sinä pystyt siihen. Liukuu liukuu, Saapunki huusi.

Yhdistetyn maajoukkueen välineteknikko Janne Ahonen oli ensimmäistä kertaa sauvamiehenä seuraamassa yhdistetyn kisaa ladun vieressä.

– Saapungin meno näyttää lähes yhtä hurjalta kuin näiden jätkienkin meno suksilla, Ahonen hämmästeli.

Mestari on ainakin irti?

– On joo. On ainakin irtonaisen näköistä, Ahonen veisteli.

Herola oli lopulta 10 kilometrin hiihto-osuudella koko porukan nopein ja lopputuloksissa kuudes. Joukkueen päävalmentaja Petter Kukkonen seurasi Ahosen ja Saapungin toimintaa iloisin mielin.

– Ahosella on vielä vähän opeteltavaa. Se ei edes tiedä, kumpaan suuntaan pojat hiihtää, Kukkonen naureskeli kisan jälkeen.

– Janne oli nyt Jarkon opissa. Mutta Jarkko on kyllä pirun nopea. Olemme harjoittaneet hänen nopeutta pitkin kevättä ja syksyä. Olen kyllä ylpeä näistä kahdesta miehestä. Kannustuksesta ei jää ainakaan kiiinni.

Lue lisää:

Näin eteni hurja talviurheilusunnuntai, Norja ja Venäjä juhlivat – katso tulokset ja raportit

“Monta kertaa kuulostaa tylsältä” – asiantuntija kertoo, miksi Ilkka Herola nousi nopeasti takaisin yhdistetyn kärkitaistoon

Ilkka Herolalta loistava nousu palkintokoroketaistoon Lillehammerissa – katso jännittävät loppuratkaisut

“Kakat on housussa, lähdetään putsaamaan housut” – yhdistetyn maajoukkue on todella synkkänä Rukan maailmancupissa

Yhdistetyn mäkivalmentajalta rehellinen vuodatus: "Jos ei olisi hyviä hyppyjä alla tänä talvena, niin pakkaisin kassini tänään ja lähtisin Bahamalle, perkele"

Suosittelemme sinulle