Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Saudi-Arabia lopettaa sukupuolierottelun ravintoloissa

Aiemmin perheille ja naisille on ollut ravintoloihin omat sisääntuloväylänsä ja miehille omansa.

Mies istuu ravintolan terassilla.
Miehet istuvat kahvilan terassilla Saudi-Arabiassa. Kuva: Pekka Koli / Yle
Inka Haukka
Avaa Yle-sovelluksessa

Saudi-Arabiassa ravintoloiden ei tarvitse vastaisuudessa erotella asiakkaitaan sukupuolen perusteella, kertoo maan hallinto.

Aiemmin oli pakollista, että perheille ja naisille oli ravintolaan oma sisääntuloväylänsä ja yksittäisille miesasiakkaille puolestaan oma kulkuväylä. Heidät on erotettu toisistaan ravintoloissa sermeillä. Jatkossa ravintolat voivat itse päättää naisten ja miesten erottelusta tiloissaan.

BBC:n mukaan sukupuolierottelusta on jo vaivihkaa luovuttu useissa ravintoloissa ja kahviloissa.

Saudi-Arabian kruununprinssi Mohammed bin Salman on yrittänyt viime vuosina uudistaa Saudi-Arabian imagoa maana, joka rajoittaa tiukasti naisten toimintavapauksia.

Aiemmin tänä vuonna voimaan tulleen uudistuksen myötä naiset ovat voineet matkustaa ilman perheen miesholhoojan lupaa. Naisten autoilukielto kuningaskunnassa puolestaan päättyi viime vuonna.

Naisten elämää rajoitetaan kuitenkin yhä voimakkaasti. Lukuisat naisten oikeuksien puolesta kampanjoineet aktivistit ovat saaneet vankeustuomiota, ja ihmisoikeusjärjestöjen mukaan heitä on kidutettu vankiloissa. Saudi-Arabian johto on kiistänyt kidutusväitteet.

Lue myös:

Saudi-Arabia avaa ovensa ulkomaisille turisteille – ei abaya-pakkoa naisille, mutta alkoholin nauttiminen on kielletty

Saudi-Arabiassa on myönnetty naisille ensimmäiset passit ilman miesholhoojan suostumusta

Suosittelemme sinulle