Puolilta öin maanantaina alkanut suuri Teollisuusliiton lakko vaikuttaa Kainuussa näillä näkymin eniten Škoda Transtechin tehtaalla. Kiskokalustovalmistajan Kajaanin Otanmäen tehtaalla on satoja työntekijöitä.
Toimitusjohtaja Juha Vierros arvioi, että kolmipäiväinen lakko aiheuttaa yhtiölle miljoonaluokan taloudelliset menetykset.
– Toinen merkittävä tekijä on toimitusten viivästykset, mikä aiheuttaa maineellemme haittaa. Meillä on toimituksia sekä kotimaahan että ulkomaille, ja tuotannon aikataulut ovat tiukkoja. Muutamankin päivän viivästykset ovat meille kovin haitallisia, Vierros sanoo.
Transtech Oy:n teollisuusliittolainen pääluottamusmies Jouni Lämpsä sanoo, ettei tehtaalla ole tällä hetkellä töissä kuin muutama työntekijä.
– Lähes kaikki tehtaan työntekijät ovat lakossa. Ainoastaan vuokratyöläiset ja muutamat liittoon kuulumattomat ovat tehtaalla.
Lakon ja sitä seuraavan työtaistelun toivotaan luovan painetta sovinnon syntymiseen.
– Sehän se tarkoitus ainakin on, Lämpsä sanoo.
Vierros pitää lakkoa erittäin valitettavana. Hän ei ota kantaa kiistan sisältöön, vaan toivoo, että asiat saadaan ratkaistua pikaisesti.
– Henkilökohtaisesti toivon, että työrauha ja sopimus saataisiin aikaan mahdollisimman pian. Se olisi kaikkien etu, Vierros sanoo.
Kainuussa lakon piirissä ovat Transtechin lisäksi Fin-Terpuu Oy, KajaaniWood Oy, Kone Hissit Oy, Valmet Automation Oy ja Puunkäsittely M. Ryynänen Oy. Lakko koskee Teollisuusliiton toimialaa sekä Teollisuusliiton, Ammattiliitto Pron ja Ylemmät toimihenkilöt YTN:n alaisia työntekijöitä.
Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi.
Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!
Muokkaus 10.12.2019 klo 8.00: Transtechin toimitusjohtajan nimi on Juha Vierros, ei Juha Vuorres kuten jutussa aikaisemmin luki.