Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Pääministeri Sanna Marin niukkasanainen al-Holin suomalaisten palautuksista A-studion haastattelussa – valta vaihtui Suomessa, uusi hallitus vakuutti yhtenäisyyttään, Yle seurasi

Antti Rinteen hallitus ehti olla vallassa vain puoli vuotta. Sanna Marinista tuli maailman nuorin vallassa oleva pääministeri.

Sanna Marinin hallitus aloitti tänään Suomen 76:ntenä hallituksena. Marin oli haastateltavana tiistain A-studiossa.
Tekijät
Avaa Yle-sovelluksessa

Pääministeri Sanna Marin (sd.) korosti alkuillasta hallituksen ensimmäisessä tiedotustilaisuudessa, että puolueet seisovat yhdessä rintamassa hallitusohjelman takana ja ovat sitoutuneet toteuttamaan sen kokonaisuudessaan.

Valta vaihtui tiistaina Suomessa, kun presidentti nimitti maalle uuden hallituksen ja eduskunta äänesti Marinin pääministeriksi äänin 99–70.

Näin uuden hallituksen päivä eteni:

Antti Rinteen (sd.) hallitus ehti olla vallassa vain puoli vuotta. Rinne kaatui Postista käytyyn kiistelyyn.

Tiistai-iltapäivänä uudeksi pääministeriksi valittu Sanna Marin (sd.) voitti niukasti vastaehdokkaansa Antti Lindtmanin SDP:n puoluevaltuuston äänestyksessä sunnuntaina.

Uuden hallituksen naisvaltaisuus ja nuoruus ovat saaneet myös kansainvälistä huomiota. Jokaisella viidestä hallituspuolueesta on kärkipaikallaan nainen.

Rinteen hallitus vapautettiin tiistaina tehtävistään presidentin esittelyssä ja presidentti Sauli Niinistö nimittää Sanna Marinin hallituksen.

Suuri osa Rinteen hallituksen ministereistä jatkaa myös Marinin hallituksessa. Tästä jutusta voit lukea Marinin hallituksen ministereiden esittelyn.

Korjattu 11.12. kello 11.41: Katri Kulmuni sanoi tiedotustilaisuudessa, että löysät lupaukset ovat velkaakin pahempia, eivät parempia.

Lue lisää:

Sanna Marin pääministeriksi, Paatero palaa ministeriksi, Rinne ei jää hallitukseen – Yle seurasi politiikan superpäivää hetki hetkeltä

Tässä ovat Marinin hallituksen ministerit – joukko äänikuningattaria, pikapaluun tekijä, maailman nuorin pääministeri

Suomi saa pääministerin, joka vienee SDP:tä kauemmas vasemmalle – kolme tärkeää asiaa, joissa Sanna Marin eroaa Antti Rinteestä

Suosittelemme