Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Pääministeri Marin A-studiossa: En voi vahvistaa tietoja al-Holin kotiutuksista

Pääministeriksi tiistaina valittu Sanna Marin (sd.) ei voinut vahvistaa Ylen saamia tietoa al-Holin leirin suomalaisten kotiuttamisesta lähiaikoina. Marin vetosi siihen, että oli toiminut pääministerinä vasta tunteja, eikä hänellä ollut asiasta tarpeeksi tietoa.

Hanna Juuti
Avaa Yle-sovelluksessa

Ylen saamien tietojen mukaan Suomi pyrkii aktiivisesti tuomaan al-Holin-leirillä olevat suomalaiset naiset ja lapset kotiin. Asiassa on meneillään aktiivinen operaatio, joka pyrkii tuomaan leirillä olevat suomalaiset charter-lennoilla Suomeen erissä.

Ylen tietojen mukaan suomalaisviranomaiset ovat pyytäneet kurdihallintoa toimittamaan leiriläisiä rajalle. Nyt odotetaan, milloin kurdiviranomaiset alkavat kuljettaa suomalaisia Syyrian ja Irakin väliselle rajalle.

Konsulilaki käytössä

A-studion haastattelussa pääministeri Sanna Marinilta kysyttiin, ollaanko suomalaisia kotiuttamassa lähipäivinä.

Marin vetosi, että asiasta pitäisi kysyä ulkoministeri Pekka Haavistolta (vihr.). Marin vahvisti kuitenkin, ettei asiasta ole tehty hallituksen sisällä päätöstä.

– Minun käsitykseni on se, että asiassa toimitaan konsulilainsäädännön puitteissa. Ketä, milloin ja kuinka paljon ollaan tuomassa, sitä en osaa sanoa. Sellaista poliittista päätöstä hallitus ei ole tehnyt, että tämä joukko Suomeen tuotaisiin, muotoili Marin.

Perussuomalaiset jättää asiasta huomenna välikysymyksen. Myös kokoomus harkitsee välikysymykseen osallistumista. Kokoomuksen eduskuntaryhmä päättää asiasta keskiviikkoaamuna. Kristillisdemokraatit tiedotti myöhään tiistai-iltana, että puolue lähtee mukaan välikysymykseen.

Paateron nosto hallitukseen hyvä asia

Pääministeri Marin puolusti viime viikolla Rinteen hallituksesta eronneen omistajaohjausministeri Sirpa Paateron (sd.) nostoa omaan hallitukseensa. Hän piti Paateron eroa jopa hätiköitynä.

– Voi olla, että siinä tilanteessa olisi toisinkin voinut toimita. Hänhän itse jätti eronpyyntönsä.

Marin kertoi keskustelleensa Paateron kanssa, olisiko tämä valmis ottamaan kuntaministerin salkun ja ilahtuneensa, kun tämä vastasi myöntävästi.

– Uskon, että hän on kuntaministerinä omimmillaan, Marin kommentoi.

Kyykytys ei auta

Pääministeri Marin uskoo hallituksensa saavuttavan kovat työllisyystavoitteensa. Hallituksen tavoitteena on nostaa työllisyysaste 75 prosenttiin.

Ikuiseen kysymykseen kepistä ja porkkanasta Marin muistuttaa, ettei maassa ole tälläkään hetkellä ole sellaista tilannetta, jossa ihmisiltä ei vaadittaisi aktiivista osallistumista työmarkkinoille.

– Itse en usko siihen, että ihmisten kiusaaminen tai kyykyttäminen vaikeassa tilanteessa auttaa mitään. Meidän pitää keskittyä ennemmin siihen, miten niitä uusia työpaikkoja luodaan.

Marin antaisi nyt uudelle työministerille Tuula Haataiselle (sd.) asiassa työrauhan.

Lue myös:

Analyysi: "Nouseva tähti" ja "maailman nuorin" – Sanna Marinin on palattava pääministerin arkeen kansainvälisestä hypetyksestä

Suomessa on nyt Sanna Marinin johtama hallitus – katso kuvakooste vallan vaihtumisesta

Lähde Ylelle: Suomella on selvä suunnitelma al-Holin leiriläisten kotiuttamiseksi – lennot alkavat, kun kurdit tuovat suomalaisia Irakin rajalle

Näin kiista al-Holin suomalaisista on edennyt – Tämän kaiken tiedämme kohun vaiheista

Suosittelemme sinulle