Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Suomalaiset häviävät selvästi eniten rahapeleihin Pohjoismaissa. Veikkaus ja ulkomaiset peliyhtiöt keräsivät viime vuonna keskimäärin 370 euroa jokaiselta suomalaiselta.
Norjalaiset hävisivät keskimäärin noin 260 euroa, tanskalaiset ja islantilaiset noin 230 euroa ja ruotsalaiset noin 220 euroa vuodessa. Luvut kuvaavat pelikatetta eli peleihin käytettyä rahasummaa, josta on vähennetty pelaajalle maksetut voitot.
Tässä käytetty suomalaisten tappioita koskeva summa on suurempi kuin aiemmin julkisuudessa ollut luku 320 euroa. Konsulttiyhtiö H2 Gambling Capital ja Tanskan peliviranomainen Spillemyndigheden ovat sisällyttäneet arvioonsa (pdf, s. 75) myös ulkomaisille pelisivustoille hävityt rahat.
Pelimonopoli Veikkausta ja Suomen viranomaisia on arvosteltu viime kuukausina rajusti siitä, etteivät ne ole onnistuneet hillitsemään riittävästi rahapelien aiheuttamia ongelmia.
Pitäisikö meidän siis ottaa oppia muista Pohjoismaista, joissa pelataan Suomea vähemmän?
Mitään yhtenäistä mallia muissa suurissa Pohjoismaissa ei kuitenkaan ole. Ruotsi ja Tanska ovat avanneet rahapelimarkkinansa ulkomaisille peliyrityksille, kun taas Norja pitää kiinni valtiollisesta monopolistaan.
Silti kaikilla mailla on onnistuneita esimerkkejä siitä, kuinka haitallista pelaamista voi hillitä.
Ruotsi laittoi nettikasinot kuriin
Suomessa yhä harvempi pelaa valtionyhtiö Veikkauksen pelejä. Kilpailu- ja kuluttajaviraston mukaan (pdf) suomalaiset pelaavat tänä vuonna noin kolmanneksen nettipeleistään ulkomaalaisten yhtiöiden luvattomilla sivustoilla.
Näiden sivustojen ei tarvitse noudattaa Suomen viranomaisten määräyksiä, eikä valtio voi periä niiltä veroja tai muita maksuja.
Ruotsi sai ulkomaiset pelisivustot parempaan hallintaan, kun se purki suuren osan valtiollisesta pelimonopolistaan tämän vuoden alussa. Tilalle tuli toimilupajärjestelmä.
Lokakuussa Ruotsissa oli peräti peräti 92 yhtiötä, joilla oli toimilupa rahapelien järjestämiseen. Valtaosa aiemmin luvattomista pelisivustoista on hankkinut toimiluvan, Ruotsin peliviranomainen Spelinspektionen kertoo.
Toimiluvan saaneet yhtiöt joutuvat noudattamaan valtion asettamia lupaehtoja, jotka asettavat vaatimuksia jopa yksittäisille peleille.
Yhtiöt ovat myös mukana keskitetyssä järjestelmässä, jossa pelaaja voi asettaa itselleen pelikiellon kaikkiin luvallisiin pelipaikkoihin. Tutkimusten mukaan pelikiellot lieventävät peliongelmia (pdf).
Samalla Ruotsin valtio on päässyt verottamaan ulkomaisia peliyhtiöitä. Veroja kertyi ensimmäisen puolen vuoden aikana kaksi kertaa enemmän kuin ennakkoon oli arvioitu, Sveriges Radio kertoo.
Suomen viranomaiset eivät valvo ulkomaisten yhtiöiden luvattomia nettikasinoita. Video: Nella Nuora / Yle
Monopolin purkaminen on tuonut myös ongelmia. Osa nettikasinoista rikkoi lupaehtoja, uutissivusto Breakit kertoi huhtikuussa.
Kesäkuussa rahapeliyhtiö Ninja Casino menetti toimilupansa.
Ruotsissa pelimainonta on huomattavasti suurempaa kuin Suomessa. Kun Veikkauksen markkinointibudjetti on noin 40 miljoonaa euroa, Ruotsissa rahapelejä mainostettiin jo viime vuonna yli 700 miljoonalla eurolla.
Tänä vuonna mainonta Ruotsissa on kuitenkin vähentynyt. Ruotsin hallitus on kuitenkin uhannut kiristää mainonnan sääntelyä, yleisradioyhtiö SVT kertoo.
Norja rajoittaa pelikonetappioita
Suomi ja Norja ovat ainoat Pohjoismaat, joissa peliautomaatteja on kioskeilla ja huoltoasemilla. Ruotsi ja Tanska sallivat pelikoneet ainoastaan ravintoloissa, pelisaleissa ja kasinoilla, Kilpailu- ja kuluttajaviraston selvitys kertoo (pdf).
Rahapeliautomaatteja pidetään erityisen haitallisina ongelmapelaajille. Veikkaus onkin syksyn kohujen jälkeen luvannut poistaa kaupoista, ravintoloista ja huoltoasemilta noin 8 000 pelikonetta, kun koneita on yhteensä 18 500. Näihin hajasijoitettuihin automaatteihin tulee pakollinen tunnistautuminen vuoden 2021 alusta lähtien.
Norjassa pelikoneita on selvästi vähemmän kuin Suomessa, ja tunnistautuminen on ollut pakollista vuodesta 2009 alkaen. Kaksi vuotta aiemmin Norja oli poistanut hetkeksi kaikki maan pelikoneet, kun pelaaminen ja peliongelmat olivat alkaneet karata käsistä.
Tunnistautumisen ansioista raha-automaatit voivat Norjassa rajoittaa yksittäisen pelaajan tappioita. Yksi asiakas voi hävitä pelikoneisiin päivässä korkeintaan 65 euroa ja kuukaudessa 270 euroa. Rajat voi halutessaan asettaa vielä tiukemmiksi.
Norjan automaatit rajoittavat pelaamista myös muilla tavoilla. Ne eivät toimi lainkaan yöllä, eikä niiden voittoja makseta käteisellä.
Norja ei ole luopunut valtiollisesta rahapelimonopolistaan. Vuonna 2015 valtio selvitti monopolin purkamista mutta päätyi siihen, että monopoli on toimivin järjestelmä.
Nettipelaamiseen Norjan viranomaiset eivät ole saaneet otetta. Yli puolet netin rahapeleistä pelataan ulkomaalaisilla nettisivuilla, joita Norjan viranomaiset eivät pääse valvomaan tai verottamaan.
Tanska blokkaa villit nettikasinot
Suomi on ainoa Pohjoismaa, jossa rahapelaamisen valvontaa ei ole keskitetty yhdelle viranomaiselle.
Rahapelejä valvoo Suomessa muun muassa sisäministeriö, poliisin arpajaishallinto, sisäministeriön alainen rahapeliasioiden neuvottelukunta, sosiaali- ja terveysministeriön arviointiryhmä, Veikkauksen hallintoneuvosto sekä tänä syksynä perustettu Veikkauksen eettinen neuvosto.
Vuonna 2016 poliisin arpajaishallinnossa oli osoitettu rahapelien valvontaan 11,6 henkilötyövuotta.
Tanskan peliviranomainen myöntää toimilupia yksityisille pelisaleille. Video: Nella Nuora / Yle
Esimerkiksi Tanskassa rahapelejä valvoo itsenäinen valtion viranomainen, Spillemyndigheden, jolla on 106 työntekijää. Myös muissa Pohjoismaissa pelien valvontaan on erikoistunut useita kymmeniä ihmisiä.
Tanskassa on Ruotsin tapaan toimilupajärjestelmä pelisivustoille. Lisäksi Tanska myöntää toimilupia pelisaleille, joiden ulkopuolelle pelikoneita ei saa sijoitella.
Tanskan peliviranomaisella on valtuudet estää verkkoliikenne luvattomille sivustoille. Viime vuonna viranomainen kertoi tarkastaneensa 742 sivustoa, ja blokanneensa liikenteen 18 sivustolle.
27.12.2019: Jutussa väitettiin aiemmin, että pelimainonta on kasvanut Ruotsissa. Se on kuitenkin vähentynyt.
Lue myös:
Peliautomaattien karsiminen käynnistyy tammikuussa – enimmäismäärät laskevat tuntuvasti
MOT:n selvitys: Veikkauksen todellinen liikevaihto on 13 miljardia