Ulkoministeriön johdolla luotiin marraskuussa suunnitelma palauttaa Syyrian al-Holin leiriltä kaikki palautukseen suostuvat henkilöt Suomeen. Heidät oli ensisijaisesti tarkoitus tuoda yhdellä charterlennolla Irakin Erbilin kautta Helsinki-Vantaan lentokentälle.
Alustavan, ulkoministeriön asettaman aikataulutavoitteen mukaan lento oli tarkoitus järjestää viikolla 50 eli kuluvalla viikolla.
Tarkoitus varmistaa lasten perusoikeudet
Yle on nähnyt viranomaisten asiakirjan, jossa suunnitelman yksityiskohtia käydään läpi. Asiakirja on päivätty 21.11.2019.
Siinä todetaan, että ulkoministeriö on asettanut 15.11.2019 työryhmän laatimaan suunnitelman, jolla varmistetaan Syyriassa leireillä pidettyjen suomalaisten lasten henkilökohtainen turvallisuus ja perusoikeuksien toteutuminen perustuslain, kansainvälisten sopimusten, konsulipalvelulain ja muun lainsäädännön mukaisesti.
Varsinaisessa toimintasuunnitelmassa Suomeen kuitenkin tuotaisiin al-Holin leiriltä "kaikki palautukseen suostuvat henkilöt".
Asiakirjassa kuvataan suunnitelman sisältöä ja poliisille suunniteltua osuutta sen eri vaiheissa.
Muutoksiin ja hätäsuunnitelmaan varauduttu
Varsinainen operaatiosuunnitelma on ollut asiakirjan lähettämisen aikaan luonnosvaiheessa ja siihen on varauduttu tekemään muutoksia.
Asiakirjan mukaan pääsuunnitelmana on saada "kaikki al-Holin leirillä olevat, palautukseen suostuvat henkilöt yhdellä kertaa Irakin Kurdistaniin Erbiliin, josta heidät tuodaan charterlennolla Suomeen Helsinki-Vantaan lentokentälle".
Asiakirjassa todetaan, että varasuunnitelmana on useamman charterlennon ja mahdollisesti muiden suomalaisten lentokenttien kuin Helsinki-Vantaan käyttäminen.
Ylen näkemässä asiakirjassa todetaan, että operaation toteutus aikatauluineen on täysin riippuvainen operaatioalueen paikallisten toimijoiden asettamista reunaehdoista ja heiltä saatavista turvatakuista.
Operaatiosuunnitelman toiminta tapahtuu ulkoministeriön johdolla ja päättyy siihen, kun palautettavat henkilöt on saatu Suomeen, asiakirjassa todetaan.
Poliisin toiminta Suomessa palautettavien henkilöiden saapuessa suunnitellaan ja toteutetaan erikseen, asiakirjassa todetaan.
Korpi-operaatio tarkoitettu erittäin salaiseksi
Operaation suunnitteluun marraskuun puolivälissä perustetun työryhmän puheenjohtajana on ulkoministeriön työntekijä. Mukana työryhmässä on ulkoministeriön, sisäministeriön, sosiaali- ja terveysministeriön ja puolustusministeriön edustus.
Työryhmän ja ulkomailla tapahtuvan toiminnan operaationimeksi mainitaan KORPI.
Asiakirjassa korostetaan asian salassapidon merkitystä "operaatioon liittyvien turvallisuusnäkökohtien ja kansainvälisen ulottuvuuden vuoksi". Asiakirjan on allekirjoittanut poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen.
Poliisiylijohtaja Kolehmainen on aiemmin kiistänyt Ylelle nähneensä suunnitelmaa, jolla leiriläisiä valmistauduttaisiin siirtämään Suomeen.
Poliisiylijohtajan mukaan "omaan varautumiseen liittyvä suunnitelma"
Keskiviikkoiltana poliisihallitus lähetti tiedotteen liittyen Ylen näkemään asiakirjaan.
Tiedotteen mukaan poliisi on varautunut siihen, että al-Holin leiriltä saapuisi ihmisiä Suomeen. Tiedotteessa sanotaan, että varautumissuunnittelua on tehty useamman kuukauden ajan. Näkökulmana on ollut sisäisen turvallisuuden varmistaminen.
– Olen aiemmin todennut, että minulla ei ole ollut tiedossa ulkoministeriön suunnitelmien sisältöä al-Holissa olevien suomalaisten hakemiseksi. Poliisihallitus ei ole myöskään saanut virallista ulkoministeriön virka-apupyyntöä tai muuta pyyntöä aiheesta. Poliisihallituksen asiantuntijat ovat luonnollisesti olleet mukana ulkoministeriön vastuulla olevassa suunnittelussa, poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen toteaa.
"Julkisuudessa on viitattu Poliisihallituksessa valmisteltuun asiakirjaan, jonka allekirjoittajana on ollut poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen. Kyseessä on salassa pidettävä poliisin omaan varautumiseen liittyvä suunnitelma", tiedotteessa sanotaan.
Juttuun lisätty kello 18.22 poliisihallituksen tiedotteen tiedot.
Lue lisäksi:
Suomella on "melko täsmällinen" suunnitelma, miten al-Holin leiriläiset siirrettäisiin Suomeen