Matti Jaatisen puhelin ei tänäänkään soi. Koko vuonna puheluita on tullut yksi tai kaksi.
– Joinakin vuosina ei tule yhtään. Jos puhelu tulee, silloin on todellinen hätä, kertoo Jaatinen.
Ruokolahdella Etelä-Karjalassa asuva Jaatinen on entinen ammattikuljettaja. Nykyään hän on jatkuvassa valmiudessa antamaan keskusteluapua ammattikuljettajille, jotka sitä tarvitsevat.
Avuntarve voi liittyä mihin tahansa mieltä askarruttavaan asiaan. Talousongelmiin, perhehuoliin tai onnettomuuteen, joka jää vaivaamaan mieltä.
Jaatisen kaltaisia vapaaehtoisia on Suomessa kaikkiaan 20. Puheluita tulee aniharvoin siitäkin huolimatta, että kuolonkolareiden yksi osapuoli on usein raskas ajoneuvo.
Jaatinen on itsekin ollut mukana vakavassa kolarissa.
Soittaja ei osannut ilmaista, mitä tarvitsee
Oli kuolonkolarin syynä onnettomuus tai tahallinen teko, on se yhtä kaikki hyvin traumaattinen kokemus raskaan ajoneuvon kuljettajalle. Kuljettajille perustettiin kymmenen vuotta sitten auttava puhelin, jossa oloa voi purkaa.
Vertaistukihenkilöt ovat joko kuljettajia tai jääneet eläkkeelle kuljettajan ammatista. Puhelimeen saavat soittaa myös kuljettajien puolisot tai lapset, jos he kokevat, että kuljettajaa ahdistaa jokin asia.
– Emme ole hirveästi levittäneet numeroa, ettei sinne tule pilapuheluita. Soittaja ohjataan keskuksesta henkilölle joka voi ottaa puhelun vastaan, kertoo SKAL:in viestintäpäällikkö Heini Polamo.
Ongelma on, ettei apua oikein osata hakea. Polamon mukaan auttavaan puhelimeen tulee joinakin kuukausina nolla puhelua, joinakin seitsemän tai kahdeksan. Vuoden kokonaissaldo on noin 30.
– On vertaistukihenkilöitä, joille ei ole sattunut yhtään puhelua. Kynnys on valtavan korkea. Raskaan liikenteen kulttuuriin ei niin herkästi kuulu oman avuntarpeen tunnustaminen, Polamo sanoo.
SKAL otti tukipuhelinta perustaessaan mallia sisarjärjestöstään, jonka toiminta oli lähtenyt hyvin käyntiin Norjassa. Suomessa kuitenkin jo alku oli hyvin hiljainen. Numerot ohjautuivat aluksi Autoliiton yleiseen tiepalvelunumeroon.
– Kävi helposti niin, ettei soittaja osannut ilmaista, mitä tarvitsee. Puhelu hukkui kaikenlaisten tiepalvelukeissien väliin ja kuljettaja saattoi jäädä ilman apua, Heini Polamo muistelee.
Rahtarit ry aloitti SKAL:n kumppanina raskaan liikenteen vertaistuessa 2013, jolloin palvelulle otettiin käyttöön oma puhelinnumero ja puhelu ohjautuu siten suoraan oikealle henkilölle. Myös Autoliitto on edelleen vertaistukipuhelimen kumppanina.
Suosio ei kuitenkaan ole juurikaan noussut.
Puhelu tulee seuraavana päivänä
Kuljettajat kokevat ahdistusta yleensä onnettomuuksista tai itsemurhista liikenteessä. Matti Jaatisen mukaan puhelu tulee usein seuraavana päivänä.
– On tilanteita, ettei kuljettaja pysty lähtemään liikkeelle eikä ajamaan. Tapahtuma jättää niin syvät jäljet, Jaatinen toteaa.
Tieliikenteessä kuoli viime vuonna 237 henkilöä. Noin 70 ihmisen kohdalla kuolonkolariin liittyi raskas ajoneuvo. Trafin mukaan niistä noin joka kolmas on tutkinnassa paljastunut toisen osapuolen tahallaan aiheuttamaksi.
Kuolonkolareiden aiheuttamat traumat voivat olla hyvin vaikeita, ja siksi niistä olisi tärkeää avautua jollekin.
– Ne voivat tulla uniin ja johtaa jopa ammatinvaihtoon, SKAL:in viestintäpäällikkö Heini Polamo kertoo.
Matti Jaatinen on toiminut raskaan liikenteen auttavan puhelimen vertaistukihenkilönä sen perustamisesta asti. Etu ammattiauttajiin verrattuna on siinä, että hän puhuu avuntarvitsijan kanssa samaa kieltä. Ammattikieltä ei tarvitse selitellä tai työn tuomia tilanteita kuvailla.
– Osaan kuljettajana asennoitua ja samaistua siihen, miltä soittajan tilanne minusta tuntuisi. Sitä kautta ymmärrän, mitä toinen tarkoittaa, Matti Jaatinen sanoo.
Hän muistuttaa, että kolari voi aiheuttaa henkisten vahinkojen lisäksi myös taloudellisia huolia. Kuljettajan lisäksi kärsii myös yrittäjä, jolle saattaa jäädä paljonkin velkaa.
– Siinä on monta uhria. Yrittäjällä voi olla vain yksi auto ja vakuutusyhtiö korvaa vain osan auton todellisesta arvosta, jos se vaurioituu niin pahasti, että sitä ei lähdetä korjaamaan. Silloin saattaa jäädä 50 000 euroa maksettavaksi, eikä ole autoa, jolla hankkia elantoa.
Jaatisella on myös omaa kokemusta siitä, millaista on olla vakavan onnettomuuden osapuoli.
Pieni tyttö halvaantui
Vuonna 2010 Jaatinen joutui kolariin ajaessaan henkilöautoa. Vastaantulevien kaistalla syntyi ketjukolari ja yksi autoista ajautui Jaatisen auton keulaan.
Jaatinen oli autossa yksin, vastaantulevan auton kyydissä oli nuori perhe. Kukaan ei kuollut, mutta törmänneen auton kyydissä ollut matkustaja – pieni tyttö – halvaantui. Myös Jaatista ja muita kyydissä olleita hoidettiin sairaalassa.
Tytön elämä muuttui peruuttamattomasti, sillä hän ei kävelisi enää koskaan. Onnettomuuden jälkeen Jaatinen sai puhelun tytön isältä.
– Hän halusi tietää, miten minulle kävi. Puhuimme onnettomuudesta, se tapahtui hyvin nopeasti. En lähtenyt syyttämään häntä, koska alkoholilla ei ollut osuutta asiaan.
Jaatinen haluaa korostaa turvavälin tärkeyttä.
– Silloin mukana oli hyvää tuuria. Satoi lunta, enkä ajanut täyttä nopeutta.
Jaatinen on puhunut halvaantuneen tytön isän kanssa useita kertoja puhelimessa, keskusteluapuna. Hän itse sai silloin apua omalta lähipiiriltään. Kaikilla ei ole yhtä hyvä tilanne.
– Raskaiden ajoneuvojen kolareissa kuorma-auton kuljettaja ei välttämättä loukkaannu ollenkaan. Saattaa olla, että siinä ei ole ketään, joka kysyisi vointia, Jaatinen sanoo.
Rautatieliikenteessä asiat ovat huomattavasti paremmin.
Liikaa toimijoita
Rautatieliikenteen kuolonkolareissa noudatetaan tarkkaan suunniteltua toimintamallia. Veturinkuljettaja palaa töihin vasta työterveydessä käynnin jälkeen, jossa kuljettajan vointia käsitellään. Tarvittaessa henkilö voidaan ohjata jatkoavun pariin.
Tieliikennepuolella vastaavia sovittuja malleja ei useinkaan ole.
– Raideliikenteessä meillä on käytännössä vain muutama toimija. Raskaan liikenteen toimijoita on kymmeniä tuhansia, joista suurin osa on pieniä yrityksiä. Se on haaste yhteisen onnettomuustilanteiden toimintamallin kehittämiselle, sanoo johtava asiantuntija Inkeri Parkkari Traficomista.
Käytännössä se tarkoittaa sitä, että onnettomuudessa mukana olleen kuljettajan pitäisi itse osata hakeutua työterveyteen tai oman kunnan terveyspalveluiden pariin. Kunta on velvollinen tarjoamaan kriisiapua, mutta sitä pitää osata pyytää itse.
– Mutta tiedän, että nykyään onnettomuuksien jälkeen pelastus- ja poliisitoimi kertoo ja tarjoaa tietoa myös raskaan liikenteen kuljettajien vertaistukipuhelimesta, Parkkari kertoo.
Auttavaan puhelimeen tulevia puheluita se ei kuitenkaan ole lisännyt.
– Ehkä se on tämä suomalainen luonne, ettei olla niin innokkaita pyytämään apua. Keskustelu olisi kuitenkin tärkeää. Ei tarvitse edes olla mitään suuria ongelmia, voimme puhua muutenkin, Matti Jaatinen sanoo.
"Lapsiin pitäisi iskostaa, että poikakin voi olla heikko"
SKAL ja Rahtarit ry pitävät avunpyytämisen kynnyksen madaltamista todella tärkeänä asiana, jonka pitäisi lähteä jo päiväkodista. Tästä on viestintäpäällikkö Heini Polamon mukaan puhuttu muun muassa SKALin hallituksen kokouksissa. Polamo uskoo, että se auttaisi sekä tulevaisuuden kuljettajia että mielenterveysongelmaisia nuoria.
– Lapsiin pitäisi iskostaa uskoa itseensä ja siihen, että poikakin voi olla heikko ja hänelläkin on oikeus puhua tunteista. Että opittaisiin olemaan myös heikkoja ja purkamaan pahaa mieltä.
Suomessa tehdään noin 800 itsemurhaa vuodessa. Määrä on vähentynyt 90-luvun alusta noin puolella. Paras keino vähentää itsemurhia myös liikenteessä on keskittyä yleiseen ehkäisytyöhön, masennuksen ja päihdeongelmien hoitoon ja syrjäytymisen ehkäisyyn.
SKAL:in ja Rahtareiden vertaistukihenkilöt käyvät säännöllisesti koulutuksissa, joista he saavat valmiuksia vertaistuen antamiseen. Viimeksi lokakuussa heille järjestettiin tilaisuus, jossa oli mukana ammattikouluttajia, kriisityöntekijöitä ja liikenteen itsemurhien seurauksia tutkinut dosentti.
Kuljettajat reagoivat kriiseihin hyvin eri tavoin. Osa selviää paremmin, osa huonommin. Jos vertaistukihenkilön apu ei riitä, on vapaaehtoisilla valmiudet kertoa myös muista keinoista saada apua.
Matti Jaatisen saa hyvälle mielelle se, että hän pystyy läsnäolollaan oikeasti auttamaan ahdistunutta kuljettajaa.
– Kyllä se on parasta, kun on vaikka ajanut Ruokolahdelta Helsinkiin ja siinä on keskusteltu puhelimessa koko matka. Kun toinen on päässyt purkamaan tuntojaan, niin loppumatkasta voidaan alkaa puhua jo muistakin asioista.