Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Facebook tiukensi käytäntöjään: Suomessa suljettiin yhtäkkiä suositut muna- ja kaniryhmät – nyt muutkin harrastajat ovat paniikissa

Taustalla ovat Facebookin kiristyneet eläinmääräykset, joista on ollut julkisuudessa vähän tietoa.

Joanna Jokinen
Joanna Jokinen sanoo, että Facebook toi turvaa kanojen kauppaan, koska kauppaa ei käyty nimimerkkien takaa. Kuva: Joanna Jokinen
Anu Leena Koskinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Facebook on sulkenut joulukuussa suomalaisia eläinaiheisia sivuja. Viime viikon lopulla Facebook sulki esimerkiksi Suomen suosituimman siipikarjaharrastajien keskusteluryhmän Munanetin ja Tuotantokanit-ryhmän.

Munanettiryhmässä oli vajaat 15 000 jäsentä. Nyt ryhmä on hävinnyt kokonaan.

Poistoista ei ylläpitäjien mukaan tullut varoitusta tai ilmoituksia.

Facebook on alkanut poistaa nopeasti eri eläinryhmiä. Syynä poistoon voi Tuotantokanit-ryhmän ylläpitäjän mukaan olla, jos ryhmässä on myyty eläimiä, ryhmässä on ollut kuvia tapetuista eläimistä tai ryhmässä on käsitelty eläinten hyödyntämistä.

Tuotantokani tarkoittaa sitä, että kaneja kasvatetaan ruuaksi, villan takia tai siitoseläimeksi eli muuhun kuin lemmikkikäyttöön.

Monet eläinaiheiset keskustelusivut poistavat paniikissa kuvia tai päivityksiä, jotka voivat liittyä näihin teemoihin.

Mitään ennakkovaroitusta ei annettu

Taru Peltosaari ylläpiti kana-aiheista Munanetti-ryhmää. Monen harrastajan mukaan ryhmä oli tärkeä tiedonjakokanava. Ryhmä oli toiminnassa vuosikausia.

Kanaryhmissä on elvytetty suomalaisia maatiaiskanakantoja ja harrastus on nykyään suosittu.

Peltosaarelle Facebook-ryhmä oli myös tapa tehdä eläinsuojelutyötä.

– Minä ja muutama muu aktiivi olemme uskollisesti jaksaneet neuvoa yhä uudestaan ja uudestaan aloittelijoita muun muassa, että sairas kanakin tulee hoitaa, että kanalassa ei voi lainkaan mukaan pitää valoja päällä 24/7, että kana on parvieläin ja se tarvitsee lajitoverin seuraa kaikissa ikävaiheissa pikkutipusta alkaen, Peltosaari kuvaa.

Munanetti oli Peltosaaren mukaan mukaan paikka, jossa sai ja uskalsi kysyä. Ryhmän poistaminen oli suuri yllätys.

– Mitään ennakkovaroitusta ei annettu. Ryhmä vaan poistui, ja sen jälkeen se näkyi omissa ryhmissäni tiedolla, että ryhmä on poistettu, koska se rikkoo yhteisönormeja.

Tässä vaiheessa Peltosaari sai lähettää asian uudelleen tarkastettavaksi.

– Tein sen ja sain noin tunnin päästä ilmoituksen, että ryhmä on tarkistettu ja todettu, että se rikkoo yhteisönormeja. Sen jälkeen minäkään en enää nähnyt ryhmää.

Paljon tietoa hävisi

Kanaharrastaja Joanna Jokinen sanoo, että ryhmän poistuminen rajaa hyvien kotien etsimistä kanoille. Samoin paljon tietoa hävisi.

– Ryhmässä oli vuosien tietotaito tiivistettynä. Moni harrastelija pystyi helposti etsimään kokemukseen ja faktaan perustuvaa oikeaa tietoa, nyt se on kaikki kadonnut.

Joanna Jokinen
Joanna Jokinen perusti uuden ryhmän poistetun tilalle. Kuva: Joanna Jokinen

Jokisen mielestä Facebookissa kanojen myyminen tai ostaminen oli turvallista, koska aloittelijoita opastettiin.

– Nyt se kaikki on kielletty.

Pelkästään hevosryhmiä tuhansia

Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY ry:n puheenjohtaja Hannele Luukkainen on sanonut aiemmin, ettei yhtäkään eläintä pitäisi ostaa netissä.

Facebook kertoo itse, että sen yhteisönormit ovat pitkään kieltäneet eläinten myynnin. Esimerkiksi vuonna 2017 hevosihmiset panikoivat, että kauppa tyrehtyy kokonaan Facebookissa. Ulkomainen hevosaiheinen verkkosivusto kertoo, että nyt tilanne on vielä tiukempi.

Maatiaiskanat ruokakupilla
Maatiaiskanojen harrastus on ollut vilkasta Facebookin ansiosta. Kuva: Tiina Kokko / Yle

Facebook perusteli sivuston mukaan tänä vuonna, että se kieltää kaiken elävien eläinten myynnin yksityisten henkilöiden välillä. Tähän asti Facebook oli kieltänyt kaiken villieläinten myynnin, hevossivusto kertoi. Sivuston mukaan esimerkiksi eläinsuojat saavat vielä mainostaa eläimiä, jotka tarvitsevat uutta kotia.

Pelkästään hevosaiheisia keskusteluryhmiä on Facebookissa tuhansia.

"Harrastelijat jäävät nyt vaille infoa"

Joanna Jokinen ymmärtäisi, jos ryhmien poistot koskisivat esimerkiksi pentutehtailusivuja. Nyt hänen mukaansa poistuu hurjaa tahtia myöskin ryhmiä, joissa eläinten myynti ei ole alun perinkään sallittu.

– Harrastelijat jäävät nyt vaille infoa, jos kaikki poistetaan. Kauppaamisen kieltäminen rajoittaa harrastustoimintaa hyvin paljon, kun pitää etsiä uusia kanavia myymisen ja ostamisen puitteissa.

Facebookin henkilökohtaiset profiilit olivat Jokisen mielestä turvallinen tapa tehdä kauppaa, sillä myyjät eivät olleet anonyymeja. Facebookissa levisi tieto epäluotettavasta henkilöstä.

– Foorumeilla on helposti vain "nimimerkki" tai "anonyymi" myymässä kanojaan, jolloin jää vaillinainen kuva henkilön luotettavuudesta joko eläimelle kotia etsiessä tai eläintä ostaessa.

Miten käy yksittäisten ihmisten sivuille?

Joanna Jokinen on mukana monessa suomalaisessa eläinryhmässä. Hänen mukaansa toiminta niissä on ollut pääosin rehellistä.

Pentutehtailijat eivät hänen mukaansa muutenkaan ole Facebookin puolella pitänyt mitään isoa haloota. Jokinen arvelee, että pentutehtailijat jatkavat eläinten myymistä siellä missä ovat aiemminkin sen tehneet.

Jokisen mukaan jää mysteeriksi, miten eläinten kohtelu paranee Facebook-ryhmiä poistamalla.

Jokisella on omat kana-aiheiset sivut, joilla on 13 000 seuraajaa. Nyt hän pelkää, että nekin poistetaan.

– Suoraan sanottuna pelottaa, häviävätkö nekin sivut, joihin olen nähnyt vaivaa ja aikaa todella laajalti.

Ruskeankirjava kukko tepastelee aurinkoisessa heinikossa
Maatiaiskukko. Kuva: Tiina Kokko / Yle

Jokisen mukaan Facebook-ryhmiä on poistunut ympäri maailman, eikä suoria vastauksia ole saatu.

– Mitään selkeää linjausta ei ole ns. "viralliselta taholta" tullut minkä takia ryhmiä poistetaan, rankimpana kohteena eläinryhmät mutta myöskin puutarharyhmiä ynnä muita on poistettu, Jokinen sanoo.

Kauppa siirtyy muualle nettiin

Ryhmien poistettua ylläpitäjät ovat joutuneet miettimään, missä keskustelu käydään jatkossa. Joanna Jokinen perusti Munanetin poistuttua uuden ryhmän Facebookiin.

– Nyt mietimme ryhmässä, miten on parasta toimia, jotta tämä ryhmä ei poistuisi.

Tuotantokani-ryhmä ja Munanetti ovat siirtyneet MeWe-puolelle. MeWe on amerikkalainen sosiaalisen median ja verkostoitumisen palveluyritys.

Ulkomailla eläimiä myydään jo eri sivustoilla.

Voit keskustella aiheesta 16.12. kello 20.00 asti.

Korjaus vaihdettu linkki uuteen Munanetti-ryhmään.

Lue lisää:

Nainen lupasi kyyditä kissoja steriloitaviksi eikä arvannut, mitä siitä seuraisi – ihmiset alkoivat maksaa leikkauksia varattomien kissoille

Eläinsuojelupomo: "Yhtään eläintä ei pitäisi myydä netissä – nettikauppa kiellettävä"

Pentutehtailija voi tehdä vuodessa 100 000 euron tilin

Suosittelemme sinulle