Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Kunta aikoo säästää kyläkouluista ja siirtää lukuaineita etäopetukseen – OAJ: Rikkoo härskisti opetussuunnitelman perusteita

Kunnat hakevat säästöjä perusopetuksesta. Liikutaanko Sodankylässä jo lain reuna-alueella?

Vuotson kyläkoulun luokkahuone.
Sodankylän Vuotson kyläkoulussa yläkoululaiset siirtyvät matematiikassa ja kielissä etäopetukseen, jos kunnan säästösuunnitelmat toteutuvat. Kuva: Antti Mikkola / Yle
Pekka Viinikka
Avaa Yle-sovelluksessa

Lappilainen Sodankylän kunta haluaa lisätä merkittävästi etäopetusta säästääkseen perusopetuksen kuluja. Kyläkouluissa esimerkiksi matematiikkaa ja kieliä opetettaisiin ensi lukuvuonna etänä, kuntakeskuksesta käsin. OAJ:n mielestä suunnitelma rikkoo perusopetuslakia.

Perusopetuksen säästötavoite Sodankylässä on 300 000 euroa. Kunta suunnittelee lisäävänsä seuraavaksi lukuvuodeksi etäopetuksen kaikkiin yläkoulun matemaattisiin aineisiin ja kielten opetukseen. Se kattaa puolet, eli noin 15 tuntia yläkoululaisen viikkotuntimäärästä.

– Täytyy hakea uusia tapoja järjestää opetus. Itse näen etäopetuksen oivana vaihtoehtona, vaikka se ei korvaa täysin lähiopetusta. Meillä on hyviä kokemuksia etäopetuksesta, mutta totta kai siinä on omat haasteensa, perustelee Sodankylän sivistysjohtaja Anne Onnela.

Opetusalan ammattijärjestössä OAJ:ssa Sodankylän kaavailu saa kehittämisjohtaja Jaakko Salon hämmentyneeksi. Reaktio on kovasanainen.

– Suoraan sanottuna tämä kuulostaa todella härskiltä suunnitelmalta ja leikkaukselta nuorten perusopetuslain ja opetussuunnitelman perusteiden mukaisesta perusopetuksesta, Salo jyrähtää.

OAJ tyrmistynyt: Ei ole opetussuunnitelman mukaista

Etäopetus on uudessa opetussuunnitelman perusteissa yhtenä täydentävänä ja opetusta monipuolistavana lisänä, mutta OAJ:n mukaan se ei ole tarkoitettu kunnan säästöautomaatiksi.

– Mielestäni on hyvin kyseenalaista, onko tämä opetussuunnitelman perusteiden mukaista, se ei sitä mielestäni ole. Tässähän ei ole kysymys monipuolistamisesta, vaan härskistä leikkauksesta, sanoo OAJ:n kehittämisjohtaja Salo.

Sodankylän sivistysjohtaja Anne Onnela.
Sodankylän sivistysjohtaja Anne Onnelan mukaan kunnan autonomiaan kuuluu päättää, miten se toteuttaa ja turvaa opetussuunnitelman mukaisen opetuksen. Kuva: Antti Mikkola / Yle

Sodankylän sivistysjohtaja Anne Onnela on toista mieltä ja näkee, ettei kunnan etäopetukseen siirtyminen ja siitä kertyvät säästöt ole opetussuunnitelman perusteiden vastaisia.

– Lähtökohta on, että turvataan opetussuunnitelman mukainen opetus ja sitähän laki ei määrittele, mitä se on. Se on juuri asiantuntemusta ja autonomiaa kunnissa, sivistysjohtaja vastaa.

OAJ on puuttunut herkästi kuntien päätöksiin ja aikeisiin säästää opetustoimesta. Esimerkiksi opettajien lomautuksia on protestoitu äänekkäästi.

Myös opetusministeri Li Andersson (vas.) otti hiljattain kantaa Twitterissä Kouvolan suunnitelmaan lomauttaa opettajat korkeintaan kahdeksi viikoksi.

Vuotsossa ollaan huolestuneita ja peloissaan

Vuotson kyläkoulussa on 27 koululaista, arkiaamu etenee rutiinilla. Yläkoulun yhdistelmäluokilla on alkamassa matematiikan etäopetus, jota on kaksi tuntia kerran viikossa.

Nuoret valmistautuvat joulujuhlaan, päivän koulutunnit ovat päättyneet. Viidesluokkalaiset Elle Sieppi, Lotta Sieppi ja Helli Alakorva ovat valmistelleet jouluaiheisen näytelmän joulujuhlaan.

Kolmikolla on vielä vähän kokemusta etäopetuksesta, mutta tulevaisuudessa yläkoulussa sitäkin enemmän, jos Sodankylän suunnitelmat toteutuvat.

– Minä en pidä siitä. Soitin pianoakin etäopetuksessa ja yhteys pätki koko ajan. Jouduin lopettamaan tunnin joskus aikaisemmin, kun se juttu ei oikein toiminut. Se on aika monimutkaista, miettii Helli Alakorva.

Elle Sieppi, Lotta Sieppi ja Helli Alakorva Vuotson koululta Sodankylästä.
Lotta Sieppi, Elle Sieppi, Helli Alakorva harjoittelevat joulujuhlan ohjelmaa Vuotson koululla. Etäopetuksen lisääntyminen mietityttää heitäkin. Kuva: Antti Mikkola / Yle

Koulun henkilökuntaa ja vanhempia etäopiskelun lisääntyminen puhuttaa, varsinkin, kun etäopetus koskee aineita, jotka ovat jatko-opiskelun kannalta tärkeitä.

– Se on minusta huolestuttavaa, miettii Vuotson koulun apulaisjohtaja Marja Magga.

Sanna Siepillä on Vuotson koulussa kaksi nuorta, joista vanhempi aloittaa ensi syksynä yläkoulun seitsemännen luokan. Vanhemman ajatuksissa herää ajatus tasa-arvoisuudesta kyläkeskusten nuorten kanssa.

– Uuden opetussuunnitelman mukaan vanhempien osuus koulunkäynnissä on kasvanut. Jos lähiopetusta ei täällä saa, niin kyllähän se heikentää meidän lasten oikeutta laadukkaaseen perusopetukseen, Sanna Sieppi sanoo.

"Jos olisin sodankyläläinen, niin barrikadeilla olisin"

Sodankylän kunnanvaltuusto kokoontuu keskiviikkona päättämään säästötoimista, joissa yhtenä osana on kyläkoulujen etäopetus.

Opetusalan ammattijärjestössä halutaan herätellä vanhempia ottamaan selvää etäopetuksesta ennen kunnanvaltuuston päätöksiä. Sen jälkeen niihin vaikuttaminen on huomattavasti hankalampaa.

– Jos itse olisin sodankyläläinen vanhempi, niin barrikadeilla olisin, jos tällaista suunnitelmaan siellä edes esitetään. Toivottavasti ikinä ei näin älytön suunnitelma tule toteutumaan, lataa OAJ:n kehittämispäällikkö Jaakko Salo.

Henkilökuva
Opettajien ammattijärjestö OAJ:n kehittämispäällikkö Jaakko Salo arvostelee kovin sanoin Sodankylän suunnitelmia lisätä etäopetusta kyläkouluissa. Kuva: Mikko Koski / Yle

Sodankylässä, pinta-alaltaan suuressa kunnassa on jäljellä neljä kyläkoulua, joista Vuotso on yksi. Vuotsossa on annettu kahden matematiikan viikkotunnin lisäksi muun muassa saamen kielellä etäopetusta, jolloin luokassa on ollut aikuinen, useimmiten koulunkäynninavustaja.

OAJ:n mukaan paikalla täytyy olla koulutuksen saanut opettaja. Salon mielestä etäopetuksessa oppilaan oikeus opettajan ohjaukseen ei toteudu.

– Opetussuunnitelman perusteissa todetaan yksiselitteisesti, että opettaja vastaa oppimisympäristön turvallisuudesta, heidän valvonnasta ja opiskelun ohjauksesta samoilla periaatteilla kuin muustakin opetuksesta. Paikalla täytyy olla opettaja ohjaamassa.

Salo muistuttaa, että etäopetuksen käyttäminen on sitä kyseenalaisempaa, kun kyseessä ovat tulevaisuudelle tärkeät aineet, kuten matemaattiset aineet ja kielet.

Monien kuntien taloustilanne on tiukka. Voiko kouluista säästää? Mistä kunnat voisivat säästää niin, että opetus ei kärsi? Keskustele aiheesta klo 22 asti.

Lue myös:

Kuuleeko Lapinjärvi, kysyy opettaja oppilailtaan 500 kilometrin päässä – ainutlaatuinen videokokeilu pelasti kyläkoulun pienessä Kannuksen kunnassa

Sähköasentajaksi opiskeleva Esko Laitinen tappaa aikaa kotona – Opetuksen vähyyteen pettynyt äiti: “En antaisi Eskon asentaa sähköjä kotiini”

Suosittelemme sinulle