Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelma sai enemmistön tuen eduskunnassa – katso miten edustajat äänestivät

Hallitusohjelman puolesta äänesti 105 kansanedustajaa.

SDP:n pääministeri Sanna Marin eduskunnan täysistunnossa 16. joulukuuta.
Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen ohjelma sai enemmistön tuen eduskunnassa. Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva
Hannu Tikkala,
Voitto-robotti
Avaa Yle-sovelluksessa

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen ohjelma on saanut eduskunnan tuen. Tiistaina aamulla järjestetyssä äänestyksessä 105 edustajaa äänesti ohjelman puolesta.

14 kansanedustajaa oli poissa ja 80 äänesti ohjelmaa vastaan. Äänet noudattelivat hallituksen ja opposition rajoja.

Eduskunta käsitteli maanantaina Marinin hallituksen ohjelmaa, joka on käytännössä sama kuin Antti Rinteen (sd.) hallituksen.

Kun hallitus vaihtuu toiseen, eduskunnan pitää käsitellä uusi ohjelma. Pääministeri Marin toikin ohjelman eduskunnan käsittelyyn tiedonantona.

Maanantaisessa keskustelussa hallituspuolueet puolustivat ohjelmaa ja sanoivat sen toteuttamisen olevan hyvässä vauhdissa.

Oppositiosta sekä perussuomalaiset että kokoomus kritisoivat hallitusta. Kokoomuksen mukaan hallitusohjelman talousperusta on rakennettu hiekalle ja perussuomalaisten mukaan pääministerin vaihdoksen takia olisi pitänyt järjestää uudet vaalit.

– Olisi ollut palvelus demokratialle, jos Rinteen eroilmoituksen myötä olisi järjestetty uudet eduskuntavaalit, perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio sanoi.

Uudet vaalit palvelisivat perussuomalaisten tarkoitusperiä, koska puolue on reilussa johdossa puoluekannatusmittauksissa. Vähintään Tavion mielestä nyt olisi pitänyt miettiä tosissaan hallituksen kokoonpanoa.

Hallituskriisin alusta alkaen oli kuitenkin selvää, ettei hallitusohjelmaa eikä hallituksen kokoonpanoa haluta muuttaa. Hallituspuolue keskustan luottamus Antti Rinteeseen pääministerinä oli mennyt ja se halusi vain vaihtaa hallituksen vetäjää.

– Pilkkuakaan ei tarvitse meidän takia muuttaa, Kulmuni sanoi hallituskriisin keskellä.

Iltapäivällä eduskunnassa käsitellään opposition välikysymystä hallituksen toiminnasta al-Holin tapauksessa.

Taulukkoa ladataan

Lue lisää:

Yle seurasi hallitusohjelman käsittelyä eduskunnassa: "Rinteen eroilmoituksen myötä olisi pitänyt järjestää uudet eduskuntavaalit"

Suosittelemme