Suomi saa näillä näkymin täyden edustuksen golfin olympiaturnaukseen heinä–elokuun vaihteessa 2020. Nykyisillä rankkauksilla Tokioon matkustaisi kaksi mies- ja kaksi naispelaajaa.
Suomalaisten keskinäinen kilpailu olympiapaikoista voi muotoutua tiukaksi, mutta ainakin miesammattilaisten maailmanlistalla sijalla 139 oleva Mikko Korhonen voinee merkitä turnauksen kalenteriinsa permanent-tussilla.
Korhonen täyttää juuri ennen olympialaisia 40 vuotta. Hän ei pelannut Rion olympialaisissa kesällä 2016, mutta on rutinoitunut ammattilainen. Siksi olympiaturnaus on hänelle kisa muiden joukossa.
– En oikeastaan mieti olympialaisia ainakaan siihen asti, kunnes sinne mennään. Me golffarit pelaamme niin paljon, tulee varmaan 10–15 kilpailua niitä ennen, Korhonen totesi Golfliiton mediatilaisuudessa.
Vaikka ammattilaiset suunnittelevat kalenterinsa huolella vuodeksi eteenpäin, ei monen kuukauden päästä olevia pelejä voi pelata etukäteen. Huomio on seuraavassa kisassa.
– Tässä lajissa on mahdotonta tehdä mitään kunnonajoituksia, Korhonen hymähti.
Korhosen lisäksi olympialaisiin voivat päästä ainakin Tapio Pulkkanen, Kalle Samooja ja Sami Välimäki.
– Meillä on nyt neljä pelaajaa Euroopan-kiertueella, mikä on loistava juttu. Sisäinen kilpailu on aina hyväksi, Korhonen sanoi.
Tokion olympiaturnaus olisi hänelle uusi kokemus paitsi tapahtumana, myös maana. Korhonen ei ole ennen pelannut Japanissa.
– Kuvia olen nähnyt, hienolta näyttää. Kun pelaa 25 erilaisella kentällä vuoden aikana, niin sitä pystyy sopeutumaan aika hyvin, Korhonen sanoi.
Tokio Nuutiselle iso tavoite
Naisissakin olympiapaikoista on kova keskinäinen taistelu, vaikka yksi kärkipelaajista Krista Bakker lopetti uransa tähän kauteen. Riossa pelasivat Ursula Wikström ja Noora Komulainen, mutta Tokioon olisi tällä hetkellä menossa ensin mainitun lisäksi 27-vuotias Sanna Nuutinen.
– Olympialaiset ovat olleet iso tavoite. Ne näkyvät kausi- ja harjoitusohjelmassa. Sinne yritetään rakentaa niin sanotusti huippukunto, Nuutinen sanoi.
Hän teki läpimurtonsa naisten Euroopan-kiertueella tänä vuonna. Palkintosijojen myötä tavoitteetkin asetettiin korkealle. Nuutinen haluaa nostaa rankkauksensa kiertueen viiden kärkipelaajan joukkoon.
Motivoitunut Nuutinen ei pidä juuri taukoa, vaikka alkuvuodesta ei ole turnauksia.
– Minulle joulu- ja tammikuu ovat harjoittelua. Nautin siitä, kun saa olla kotona, eikä tarvitse reissata. Mielelläni harjoittelen täällä valmentajani kanssa.
Treenaaminen maistuu, kun peli kulkee. Jouluna Nuutinen ei mailoihin koske, mutta tekniikkaa ja fysiikkaa tehdään ahkerasti taas heti pyhien jälkeen.
– Olen vähän hullu, mutta toisaalta kroppa on kunnossa, mieli kirkkaana ja kaikenlaista kivaa, kuten olympialaiset tulossa, hän naurahti.
Lue myös: