Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Trumpin kampanja-avustajalle lyhyt vankilatuomio – Innokas yhteistyö poliisin kanssa lyhensi tuomiota

Rick Gatesin tiedot olivat tärkeässä osassa Robert Muellerin tutkimuksissa.

Donald Trumpin kampanja-avustaja Rick Gates matkalla oikeuteen kuulemaan tuomiotaan 17.12. 2019.
Donald Trumpin kampanja-avustaja Rick Gates matkalla oikeuteen kuulemaan tuomiotaan 17.12. 2019. Kuva: Erik S. Lesser / EPA
Yrjö Kokkonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Presidentti Donald Trumpin vaalikampanjan apulaisjohtaja Rick Gates on saanut 45 päivän vankilatuomion.

Syyttäjä ei oikeudessa vaatinut hänelle ehdotonta vankeutta, koska Gates oli auttanut tutkijoita "poikkeuksellisella tavalla". Tutkimuksen alussa hänen tuomiokseen arvioitiin 46 – 57 kuukautta vankeutta.

Gatesia, samoin kuin hänen esimiestään Trumpin vaalikampanjassa, Paul Manafortia, syytettiin valehtelemisesta Yhdysvaltain kongressille. He eivät kertoneet työskentelevänsä Ukrainan entisen presidentin Viktor Janukovitšin hyväksi. He myös piilottivat veroviranomaisilta 75 miljoonaa dollaria, jonka he olivat saaneet palkkiona lobbaustyöstään.

Manafort istuu jo yli seitsemän vuoden vankeustuomiotaan.

Gates yritti viimeiseen saakka välttää vankilatuomion. Hän todisti monia entisiä liikekumppaneitaan ja Trumpin avustajia, muun muassa Manafortia vastaan. Osittain Gatesin todistusten ansiosta he kaikki ovat joko saaneet vankilatuomion tai odottavat sitä, kuten Trumpin hallinnon entinen turvallisuusneuvonantaja Michael Flynn ja Trumpin avustaja Roger Stone.

Gatesin kerrotaan tavanneen syyttäjiä ja FBI:n tutkijoita yli 50 kertaa ja hän vastaili heidän kysymyksiinä yhteensä noin 500 tuntia.

Hänen kertomuksensa oli suuressa roolissa Trumpin kampanjan Venäjä-yhteyksiä tutkineen Robert Mullerin raportissa.

Tuomari Amy Berman Jackson kertoi oikeudessa pohtineensa kovasti Gatesin tuomiota. Hän totesi, että poliisin avustaminen on erittäin arvokasta, mutta pienemmistäkin rikoksista tuomitut ihmiset ovat saaneet ehdottomia tuomioita, vaikka ovat auttaneet tutkimuksissa.

Gates voi suorittaa vankila-aikansa osissa ja viikonloppuisin. Hänen ehdonalaisuusaikansa kestää kolme vuotta, hän sai 20 000 dollarin sakot ja lisäksi hänen on suoitettava 300 tuntia yhdyskuntapalvelua.

Lisää aiheesta:

Cohen ja Manafort eivät ole ainoita – Myös nämä Trumpin avustajat ovat epäiltyinä rikoksista Venäjä-tutkinnan sivutuotteena

Trumpin ex-kampanjapäällikön liikekumppani myönsi rikokset

Suosittelemme