Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Samu Haberilla on vakiintuneet kotiinpaluurutiinit: villasukat jalkaan, pyykkikone päälle ja kädet tiskiveteen

Sunrise Avenue -yhtyeen keulahahmo Samu Haber kertoo rakastavansa kotitöitä.

Samu Haber jallitettiin Puoli seiskan Venla-leiriin: "Tähän kaikki hankkeeni ovat tähdänneet"
Linda Pukka
Avaa Yle-sovelluksessa

Sunrise Avenue-yhtye kertoi muutama viikko sitten lopettavansa. Jäähyväiskiertue on edessä kesällä ja se huipentuu Helsinkiin Olympiastadionille.

Yhtyeen keulahahmo Samu Haber kertoi Puoli seitsemän -ohjelmassa, että vaikka päätöksen painavuuden voi yhä tuntea, niin sisällään hän tietää, että päätös oli oikea.

– Ihan hyvä fiilis. Totta kai jännitti ihan hirveästi, miten ihmiset ottavat asian. Mutta olen kyllä kiitollisen yllättynyt siitä, miten positiivinen vastaanotto oli. Ei tullut pahaa raivoa mistään eikä myöskään sitä, että "jo oli aikakin – ei teitä olisi jaksanutkaan enää kuunnella", Haber nauraa.

Pitkiltä kiertueilta kotiin palattua Haber "maadoittaa" itseään kotitöillä. Ensimmäiseksi puretaan matkalaukut ja vedetään villasukat jalkaan.

– Villasukat ovat muuten keikkabusseissa ja hotelleissa aivan lyömätön varuste. Ne pitävät kylmän poissa ja kuuman poissa.

Aikataulutetusta kiertuearjesta irtaudutaan pyykinpesun ja tiskien parissa.

– Rakastan tiskaamista. Sitä, miltä vesi tuntuu käsissä. Toki minulla on tiskikone, mutta se astioiden esipesu ja koneeseen laittaminen.

– Ja pyykinpesu on kyllä todella siistiä, Haber hehkuttaa.

– Valkoiset erikseen, värilliset erikseen, sitten kuivuriin ja narulle. Siitä tulee hyvä fiilis.

Samu Haberin koko haastattelu katsottavissa Yle Areenasta.

Suosittelemme