Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Presidentti Donald Trumpia vastaan nostettiin historiallinen virkarikossyyte – Trump: "Nämä ihmiset ovat hulluja"

Trump on kolmas Yhdysvaltain presidentti, joka joutuu virkarikosoikeudenkäyntiin.

Presidentti Donald Trump Keep America Great -tapahtumassa Hersheyssä, Pennsylvaniassa.
Trumpin virkarikossyyte käsitellään senaatissa, jossa on republikaanienemmistö. Kuva: Brendan Smialowski / AFP
Saara-Miira Kokkonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpia vastaan on nostettu virkarikossyyte. Kongressin alahuoneen eli edustajainhuoneen enemmistö on hyväksynyt virkarikossyytteen molemmat syytekohdat. Syytekohdat ovat vallan väärinkäyttö ja kongressin tutkinnan vaikeuttaminen.

Vallan väärinkäytössä on kyse siitä, että Trumpin katsotaan painostaneen Ukrainaa saadakseen itselleen hyötyä ensi vuoden presidentinvaalikampanjaan. Trump halusi Ukrainan aloittavan tutkinnan demokraattien presidenttiehdokkaaksi pyrkivän Joe Bidenin ja tämän pojan toimista Ukrainassa.

Tutkinnan vaikeuttamisessa on kyse siitä, ettei Trump suostunut tutkinnan kuultavaksi ja Valkoinen talo kielsi useiden kuultaviksi kutsuttujen todistamisen.

Syytekohdista äänestettiin paikallista aikaa myöhään keskiviikkona. Ennen äänestystä edustajainhuone keskusteli syytteiden käsittelyn säännöistä, minkä jälkeen edustajat keskustelivat tuntikausia molemmista syytekohdista.

Edustajainhuone on demokraattienemmistöinen, joten syytteiden hyväksymistä osattiin odottaa ennakkoon. Äänet jakautuivat lähes täysin puoluejaon mukaisesti. Vallan väärinkäyttö -syytteen puolesta äänet jakautuivat 230–197, tutkinnan vaikeuttaminen -syytteen puolesta 229–198.

Yksikään republikaaniedustaja ei äänestänyt syytekohtien puolesta. Sen sijaan kaksi demokraattia äänesti vallan väärinkäyttöön liittyvää syytekohtaa vastaan, ja kolme tutkinnan vaikeuttamiseen liittyvää syytekohtaa vastaan.

Virkarikossyyte käsitellään kongressin ylähuoneessa eli senaatissa, joka on puolestaan republikaanienemmistöinen. Viraltapano vaatisi kahden kolmasosan enemmistön. Ennalta näyttää todennäköiseltä, etteivät Trumpin oman republikaanipuolueen senaattorit pane presidenttiä viralta.

Senaatti käsittelee virkarikossyytettä tammikuussa.

Trump on kolmas Yhdysvaltain presidentti, joka joutuu virkarikosoikeudenkäyntiin. Aiemmin syytteet on nostettu Andrew Johnsonille vuonna 1868 sekä Bill Clintonille 1998. Molempien syytteet kaatuivat senaatissa.

"Nämä ihmiset ovat hulluja"

Virkarikossyytteiden käsittelyn aikaan Trump oli kampanjoimassa Michiganissa. Kannattajilleen pitämässään puheessaan hän kritisoi demokraatteja tuttuun tapaan. Trumpin mukaan demokraattien pyrkimyksenä on "mitätöidä kymmenien miljoonien isänmaallisten yhdysvaltalaisten vaaleissa antamat äänet".

– Samaan aikaan kun me olemme luomassa työpaikkoja ja taistelemme Michiganin puolesta, kongressin radikaali vasemmisto on täynnä kateutta, vihaa ja raivoa. Te näette, mitä on tapahtumassa. Nämä ihmiset ovat hulluja, Trump sanoi.

Valkoisessa talossa ollaan varmoja, että senaatti vapauttaa Trumpin syytteistä. Lausunnon mukaan Trump on valmistautunut seuraaviin askeliin ja on varma, että hänet vapautetaan syytteistä kokonaan.

Valkoisen talon edustaja Stephanie Grisham sanoi lausunnossa, että tämä päivä jää historiaan "yhden häpeällisimmän poliittisen episodin" kärjistymänä.

– Ilman yhtäkään republikaaniääntä ja ilman yhtäkään todistetta rikkomuksista, demokraatit esittivät laittomia syytekohtia virkarikoksesta presidenttiä vastaan, Grisham sanoi.

Lue myös:

Kirjeenvaihtajan analyysi: Historiallinen virkarikossyyte jää tahraamaan Trumpin perintöä iäksi, vaikka senaatti ei häntä viralta panekaan

Pelosi: On tosiasia, että presidentti Trump on rikkonut perustuslakia

Syytteet Trumpia vastaan hyväksyttäneen edustajainhuoneessa – listasimme neljä seikkaa virkarikostutkinnasta

Suosittelemme