Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Sellutehtaan rakentaminen kariutui Kuopiossa – iso menetys ja pettymys Suomen suurimmalle vientisatamalle Kotkassa

Haminan-Kotkan satamalla on aiesopimus siitä, että Finnpulp olisi kuljettanut sellutuotteensa maailmalle Kotkan kautta.

Rahtialuksia HaminaKotkan satamassa lastauksessa.
Haminassa ja Kotkassa toimivan satamayhtiön tavoite on kasvaa Itämeren johtavaksi sellusatamaksi. Kuva: Mikko Savolainen / Yle
Miina Sillanpää
Avaa Yle-sovelluksessa

Suomen suurin vientisatama HaminaKotka Satama Oy menettää isot sellukuljetukset, koska Kuopioon suunniteltu valtava uusi sellutehdas ei saa rakennuslupaa Sorsasaloon.

Päätös merkitsee Finnpulpin sellutehdashankkeen kariutumista. Korkein hallinto-oikeus perustelee päätöstään muun ohessa Kallaveden ekologisella tilalla.

Lue lisää: KHO ei anna Finnpulpille ympäristölupaa sellutehtaan perustamiseksi Kuopion Sorsasaloon – Luonnonsuojelupiiri: Tämä oli juuri mitä halusimme

Satamayhtiöllä on ollut Finnpulpin kanssa aiesopimus siitä, että yhtiö olisi kuljettanut sellutuotteensa maailmalle Kotkan Mussalon sataman kautta. Sopimus solmittiin noin vuosi sitten.

Satamayhtiön toimitusjohtaja Kimmo Naski on pettynyt uuteen käänteeseen.

– Ikävä ja ei-odotettu uutinen. Odotusarvo on ollut, että lupa tulee, vaikka joitain ehtoja muutettaisiinkin. Se, että lupaa ei kokonaisuudessaan myönnetty, on yllätys.

HaminaKotka Sataman toimitusjohtaja Kimmo Naski
Haminan-Kotkan sataman toimitusjohtaja Kimmo Naski uskoo, että Finnpulpille varatulle satama-alueelle löytyy tarvittaessa muita ottajia. Kuva: Pyry Sarkiola / Yle

Satamayhtiö oli varannut maata Finnpulpille suuren selluvaraston rakentamista varten.

– Se alue, josta meillä on ollut sopimus, on toisaalta ollut erittäin kiinnostava myös muille yrityksille. Uutinen on kuitenkin tuore, enkä ole ehtinyt puhua Finnpulpin kanssa asiasta. Alue, jonne selluterminaali oli tarkoitus sijoittaa on kuitenkin todella hyvä, Naski sanoo.

Finnpulpin tuotteet oli tarkoitus kuljettaa Savon rataa pitkin Kuopiosta Kouvolan kautta Kotkaan.

Lue lisää: Kotkan satama sai ison asiakkaan: jättimäistä sellutehdasta Kuopioon puuhaava Finnpulp kuljettaa sellunsa maailmalle Mussalon kautta

Itämeren johtavaksi sellusatamaksi

Toteutuessaan Finnpulpin biotuotetehdas olisi ollut maailman suurin havusellutehdas, joka olisi tuottanut vuodessa 1,2 miljoonaa tonnia sellua.

Vuosi sitten Naski piti aiesopimusta valtavana mahdollisuutena, joka olisi nostanut Haminan-Kotkan sataman Itämeren johtavaksi sellusatamaksi.

– En usko, että siihen on odotettavissa mitään muutosta. Kehitys on menossa siihen suuntaan vaikka sitten ilmankin Finnpulpia. Siinä mielessä tämä on menetys, että odotus oli, että sellua tulee huomattavasti enemmän tulevaisuudessa, Naski sanoo.

Haminan-Kotkan satama laajentaa parhaillaan aluettaan Kotkan Mussalossa. Laajennuksella halutaan sujuvoittaa etenkin sellun käsittelyä ja varastointia. 55 miljoonaa maksava investointi on ollut sataman suurin investointi kymmeneen vuoteen.

UPM:n HaminaKotkan sataman D-terminaali.
Sellukeskuksen rakentamisen taustalla on ollut metsäyhtiö UPM:n päätös keskittää Lappeenrannassa sijaitsevan Kaukaan ja Kuusankoskella sijaitsevan Kymin sellutehtaiden meriliikenne Kotkaan. Kuva: Mikko Savolainen / Yle

Ensimmäinen vaihe valmistui lokakuussa. Mussalon satamassa sijaitseva Itämeren sellukeskus palvelee alkuvaiheessa metsäyhtiö UPM:n sellun vientiä meriteitse. Kyseessä on kansainvälisesti harvinainen pelkästään sellun käsittelyyn keskittynyt satama-alue.

Sellukeskuksen toisen vaiheen rakennustyöt alkavat kysynnän mukaan.

Lue lisää: Suomeen avataan kansainvälisesti merkittävä uusi satama jättimäisille sellulaivoille: "Aluskoko kasvaa maailmalla koko ajan"

UPM:n selluterminaalihalli tyhjänä
Tilat sellun käsittelylle satamassa valmistuivat lokakuussa. Kuva: Pyry Sarkiola / Yle

Suosittelemme