Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Oulun keskustaan on nousemassa 24-kerroksinen tornihotelli näköalaravintoloineen – "Nyt haetaan kilpailutekijöitä etelän kasvukeskuksille"

Saaristonkadun ja Kirkkokadun kulmaan tulevan hotelli- ja toimistotalon rakentaminen voisi alkaa parin vuoden päästä.

Oulun keskustaan on suunnitteilla 24-kerroksinen hotellirakennus.
Suunnitteilla oleva hotellirakennus olisi valmistuessaan 24-kerroksinen. Havainnekuva. Kuva: Aihio Arkkitehdit Oy
Päivi Annala
Avaa Yle-sovelluksessa

Oulun Osuuspankki suunnittelee rakennuttavansa Oulun keskustaan kaupungin korkeimman rakennuksen, 24-kerroksisen hotelli- ja toimistorakennuksen.

Talo nousee Osuuspankin omistalle kiinteistölle Saaristonkadun ja Kirkkokadun kulmaan.

Pankki on laittanut asemakaavamuutoshakemuksen vireille ja tontin kehittämistä on suunniteltu Oulun kaupungin asemakaavaosaston kanssa yhteistyössä parin vuoden ajan.

Oulun Osuuspankin toimitusjohtaja Timo Levo kertoo, että kaavoituksessa menee arviolta pari vuotta. Sen jälkeen päästään purkamaan entisiä rakennuksia ja rakentamaan uutta.

– Nykyiset 1970-luvun alussa rakennetut rakennukset tontilla ovat tulleet elinkaarensa päähän.

Rakennus Saristonkadun ja Kirkkokadun kulmauksessa
Nykyisessä kiinteistössä toimii Oulun keskustan poliisiasema. Kuva: Marko Väänänen / Yle

Hotelliin on tulossa 250 huonetta. Hotellitornin ylimmän kerroksen ravintolasta on tarkoitus tulla matkailijoiden ja oululaisten näköala- ja kohtaamispaikka.

– Oulu on nähtävyys ylhäältä. Nyt me haluamme tarjota kaikille mahdollisuuden päästä kokemaan kaupunki, Levo toteaa.

Levon mukaan tämä hotelli tarvittaisiin heti.

– Nyt haetaan kilpailutekijöitä etelän kasvukeskuksille.

Kiinteistö on ollut Osuuspankin omistuksessa noin 25 vuoden ajan.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi.

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!

Suosittelemme