Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Kauneimmat joululaulut sai kirkossa yllättävän käänteen: kirkkoherra julisti maailmanlopun tulevan vuonna 2040

Piispan mielestä kirkkoherran tehtävä ei ole ennustaa maailmanlopun ajankohtaa.

Lauritsalan kirkko.
Lauritsalan kirkossa laulettiin kauneimpia joululauluja viime sunnuntaina. Kuva: Ville Toijonen / Yle
Petri Kivimäki
Avaa Yle-sovelluksessa

Lauritsalan kirkossa Lappeenrannassa järjestettyyn perinteiseen Kauneimmat joululaulut -tilaisuuteen oli kokoontunut viime sunnuntai-iltana täysi kirkkosalillinen seurakuntalaisia. Tunnelma oli mukavan jouluisa, kunnes muutaman joululaulun jälkeen Lauritsalan seurakunnan kirkkoherra Pentti Berg aloitti puheensa.

Puheen kantava teema oli maailmanloppu. Berg muun muassa ilmoitti, että maailmanloppu tulee vuonna 2040. Kaikki ennusmerkit sen kirkkoherra Bergin mukaan kiistatta osoittavat. Berg myös kertoi, että tiedemiehetkin ovat päätyneet maailmanlopun tulevan vuonna 2040. Kirkkoherra kannusti useaan kertaan ihmisiä lukemaan Vanhaa testamenttia, jossa maailmanlopun ennusmerkit on kerrottu.

Kauneimpia joululauluja laulamaan tulleet ihmiset vaikuttivat olevan kirkkoherra Bergin maailmanlopun ilmoituksesta varsin hämmentyneitä.

– Minulla ainakin joulufiilis latistui. Ensimmäistä kertaa tuli sellainen olo, että pitäisikö erota kirkosta kokonaan, jos tämä meininki tällaista on, kertoi lappeenrantalainen nainen tilaisuuden jälkeen.

Kauneimmat joululaulut -tilaisuudessa mukana olleiden korvaan oli erityisesti jäänyt paatoksellisuus, jolla kirkkoherra noin vartin ajan sanomaansa julisti. Lisäksi ihmetystä herätti tapa korostaa vuotta 2040, jolloin maailmanloppu kirkkoherran mukaan tulee.

– Siellä oli paljon lapsia. Toivottavasti he eivät kovin tarkalla korvalla kuunnelleet, koska paniikkihan siinä muuten iskee. Näin raskas meininki ei kauneimpiin joululauluihin kuulu, toteaa tilaisuudessa ollut nainen.

Kirkkoherra pysyy sanassaan

Lauritsalan seurakunnan kirkkoherra Pentti Berg vahvistaa, että oli puhunut Kauneimmat joululaulut -tilaisuudessa maailmanlopusta juuri kuvatunkaltaisesti. Hän on edelleen sitä mieltä, että maailmanloppu tulee vuonna 2040.

– Ei se ole mikään uusi asia, että maailmanloppu tulee. Me kristityt olemme tienneet sen aina, sanoo Berg.

Bergin mukaan raamatussa on 120 asiaa, joiden pitää toteutua ennen kuin Jeesus tulee toisen kerran.

– Nyt ne ovat lähestulkoon kaikki tapahtuneet, sanoo Berg.

Yhtenä esimerkkinä Berg kertoo evankeliumin leviämisen maapallolla.

– Teknologian keksinnöt ovat mahdollistaneet sen, että evankeliumi leviää nyt aika vauhdikkaasti. Esimerkiksi radioita on järjestetty kyliin joka puolilla maailmaa, jotta ihmiset voivat kuunnella evankeliumia radioaaltojen välityksellä.

kirkkoherra Pentti Berg
Lauritsalan seurakunnan kirkkoherra Pentti Berg puhui kauneimmat joululaulut -tilaisuudessa viime sunnuntaina. Kuva: Lappeenrannan ev.lut. seurakunnat

Kirkkoherra Pentti Berg myös kertoo näkevänsä ympärillään asioita, jotka viestittävät maailmanlopusta. Kehitys on hänen mukaansa mennyt niin nopealla vauhdilla eteenpäin, että jotain on tapahtumassa.

– Näyttää siltä, että pahasti ollaan menty huonoille teille. Luonto iskee takaisin, tuumii Berg.

Berg: tiedemiehet samoilla linjoilla

Kirkkoherra Pentti Berg korostaa, että hän ei ole maailmanlopun kanssa yksin, vaan että hänen mukaansa maailmanlopun tulemisesta vuonna 2040 vallitsee tieteellinen näkemys.

– Ei se minun keksintöni ole. Sen asian ovat tiedemiehetkin saaneet selville, sanoo Berg.

Pentti Berg viittaa Suomen Kuvalehdessä alkuvuodesta julkaistuun laajaan artikkeliin, jossa kerrottiin maapalloa kohdanneista maailmanlopuista. Artikkelin mukaan maailmanloppuja on tähän mennessä ollut viisi, viimeksi 65 miljoonaa vuotta sitten, kun valtava asteroidi iskeytyi maapalloon. Sen seurauksena muun muassa dinosaurukset kuolivat sukupuuttoon.

Mutta kaikista maailmanlopuista elämä on tähän mennessä selvinnyt.

Artikkeli kertoo tutkijaryhmästä. Se on päätynyt olettamukseen, että nykyisellä vauhdilla ihminen kuluttaa luonnonvarat loppuun ja valtaa maapallon niin, että vuonna 2040 maailma voisi keikahtaa täysin toisenlaiseksi, nopeasti ja peruuttamattomasti.

– Nyt myös tiedemiehet ovat astuneet samoille linjoille, joilla me kristityt olemme olleet jo kauan aikaa. Ei tämä sen kummempaa ole, sanoo kirkkoherra Pentti Berg.

Kirkkoherra Pentti Bergillä on myös keino välttää maailmanloppu. Ihmisen pitää tehdä sovinto jumalansa kanssa. Sitä seuraa vaatimaton elämäntyyli, joka ottaa myös luonnon kantokyvyn huomioon.

– Euroopan kehitys on nyt aika sekavaa. Päätöksiä esimerkiksi ilmastokokouksissa ei pystytä tekemään. Meillä on edessä epävakautta ja isoja ongelmia, sanoo Berg.

Piispa kehottaa harkitsemaan

Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen kertoo, ettei ole kuullut Lauritsalan seurakunnan kirkkoherra Pentti Bergin puhetta.Hän aikoo kuitenkin keskustella asiasta kirkkoherran kanssa.

Piispa Häkkinen on vahvasti sitä mieltä, että kauneimmat joululaulut ja maailmanloppu eivät oikein samaan tilaisuuteen kuulu.

– Papin ammattitaitoa on, että osaa valita oikein tilaisuuden, ottaa huomioon kuulijajoukon ja sovittaa sanat siihen tilanteeseen.

Häkkisen mukaan kirkon kannalta on turha kertoa tarkkaa vuosilukua, jolloin maailmanloppu tulee. Häkkinen kertoo Jeesuksen sanoneen, että vain yksin Isä sen tietää.

– Tuskin yksi kirkkoherra tai piispa maailmanlopun ajankohtaa tietää, sanoo Häkkinen.

Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen
Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkisen mielestä papin pitää tunnistaa, mistä asioista kussakin tilaisuudessa puhuu. Kuva: Mikko Savolainen / Yle

Lauritsalan kirkon Kauneimmat joululaulut -tapahtumasta oli paikalla olleiden mukaan poistunut paikoin hämmentyneitä ja ahdistuneita ihmisiä. Niin ei piispa Häkkisen mukaan saisi tapahtua.

– Toki toivon, että seurakunnan tilaisuudesta ei ahdistuneena kenenkään tarvitsisi lähteä.

Seppo Häkkisen mukaan Kauneimmat joululaulut on papille ja piispallekin yksi vaikeimmista paikoista puhua.

– Siellä on kirkko täynnä väkeä. Tunnelma on aivan erityinen, ja kuulijajoukkoa on lapsista vanhuksiin.

Ilmaston muuttuminen vakavasti

Maailmanloppu käsitteenä tarkoittaa maailmankaikkeuden, maapallon, elollisen luonnon tai ihmiskunnan tuhoutumisista. Piispa Seppo Häkkinen haluaa selventää sitä kirkon kannalta.

– Kristillisen ajattelussa maailmanloppu tarkoittaa, että tämä maailman aika, sellaisena kuin me sen ymmärrämme, loppuu. Se ei tarkoita sitä, että elämä loppuu, vaan sen jälkeen on viimeinen tuomio, iankaikkinen kadotus ja elämä. Meidän on vaikea sitä ymmärtää, koska meidät on sidottu tähän aikaan ja tähän ulottuvuuteen, jossa me nyt elämme, kertoo piispa Seppo Häkkinen.

Piispan mukaan on myös hyvä, että kirkkoherra Pentti Bergin puhe on herättänyt ajatuksia. Myös tieteen tekijöiden on Häkkisen mukaan hyvä herättää ihmisiä pohtimaan vakaviakin kysymyksiä maapallon tulevaisuudesta.

– Meillä on elämässä liian paljon itsestäänselvyyksiä ja ehkä liian vastuuttomasti suhtaudumme maapallon tulevaisuuteen.

Häkkinen kannustaa myös kirkkoa omassa opetuksessaan kannustamaan kohtuulliseen elämäntapaan.

– Jatkuvaan kulutukseen ja kasvuun perustuva elämäntapa ei ole kestävää maailman tulevaisuuden kannalta. Meidän ei tule kuitenkaan ahdistua näitten kysymysten ääressä, koska se lamauttaa. Sen sijaan meidän pitää nähdä, että voimme muuttaa tulevaisuutta, vaikuttaa siihen ja että meillä on se toivoa.

Suosittelemme