Havumetsän peittämä loivapiirteinen Mäntyvaara kohoaa runsaat parikymmentä kilometriä Kemijärveltä Sallaan päin valtatien pohjoispuolella.
Vaaran rinteillä ja laella käytiin yksi talvisodan rajuimmista taisteluista 20. päivä joulukuuta 1939. Lyhyen talvipäivän pimennyttyä verinen taistelu käytiin ensin tuliasein, sitten käsikähmässä, puukoin ja pistimin.
Talvisodan ratkaisutaisteluina muistetaan useimmiten Suomussalmen Raatteen tai Kannaksen torjuntataisteluja. Itä-Lapin taistelut ovat jääneet vähemmälle huomiolle, vaikka niiden lopputuloksesta riippui koko Pohjois-Suomen kohtalo.
Maanpuolustuskorkeakoulun sotahistorian dosentin Pentti Airion mukaan Itä-Lapin torjuntavoittojen merkitys koko Suomelle talvisodassa on jäänyt muiden varjoon.
– Jos Mäntyvaara olisi viholliselta onnistunut, olisi katkaistu Joutsijärven joukkojen selusta, tie olisi ollut auki Rovaniemelle ja Tornioon, sanoo Pentti Airio.
Paria päivää ennen Mäntyvaaraa suomalaiset olivat torjuneet venäläiset naapurikylässä Pelkosenniemellä.
– Oli erittäin tärkeää, että nämä kaksi paikkaa pitivät, Airio muistuttaa.
Jos Mäntyvaaran ja Pelkosenniemen puolustus olisi pettänyt, Suomi olisi katkaistu ja Ruotsi olisi saanut Haaparantaan puna-armeijan naapuriksi.
Tuoreimmassa Kadettikunnan Kylkirauta-lehdessä sotahistorioitsija, eversti evp. Sampo Ahto korostaa myös Lapin taisteluiden merkitystä.
– Kuusamoa lukuun ottamatta neuvostojoukot ylittivät rajan kaikissa mahdollisissa paikoissa ja aina tavattoman ylivoimaisina. Yhden ainoankin suunnan romahtaminen kaukaista Petsamoa lukuun ottamatta olisi kaatanut Suomen koko puolustuksen, Ahto kirjoittaa.
Vastassa monikymmenkertainen ylivoima
Sallan suunnalla Neuvostoliiton joukot olivat edenneet kolmatta viikkoa jatkuneissa taisteluissa Kemijärven porteille Joutsijärvelle, muutaman kilometrin päähän Mäntyvaarasta.
Venäläisten pataljoona oli koukannut pohjoisesta vaaran takaa Joutsijärven alueella olevien suomalaisjoukkojen selustaan. Vihollisjoukko oli kävellyt metsiä pitkin parinkymmenen sentin lumihangessa. Säätilastojen mukaan alueella oli kahdenkymmenen asteen pakkanen.
Pelkosenniemen ja Mäntyvaaran pettäessä puna-armeijan tie Lapin halki länteen olisi auennut, koska reitillä ei ollut suomalaisilla riittävää voimaa.
Neuvostoliitolla oli Itä-Lapin rintamalla Sallassa monikymmenkertainen miesylivoima. Hyökkääjällä oli myös panssarivaunuja, hävittäjiä, pommikoneita ja tykistöä, jotka puuttuivat Suomen joukoilta Lapissa kokonaan. Lapin puolustajilla ei ollut myöskään panssari- ja ilmatorjuntatykkejä.
Ruotsalaisten vapaaehtoisten muodostama Lentorykmentti 19 ehti suomalaisten avuksi Lappiin vasta tammikuussa. Ruotsin ilmavoimien ensimmäinen todellinen tulikoe oli ilmataistelu Sallassa tammikuun 12. päivänä.
Ruotsalaisia ja norjalaisia vapaaehtoisia osallistui myös maataisteluihin Itä-Lapissa sodan loppuvaiheessa.
"Viimeinen mahdollisuus puolustaa kotiovia"
Prikaatinkenraali evp. Pentti Airio on tutkinut Sallan taisteluita ja niiden merkitystä Maanpuolustuskorkeakoulun sotahistorian laitoksella. Hänen mukaansa taistelu oli paitsi merkityksellinen, myös luonteeltaan harvinainen, sillä Mäntyvaarassa taisteltiin mies miestä vastaan.
– Salla oli menetetty, Pelkosenniemi menetetty tai siellä oli taistelut ja nyt oli pelko, että Kemijärvikin menetetään. Taisteluihin osallistuneen Erillisen pataljoona 17:n miehet olivat juuri näiltä alueilta. Nyt oli viimeinen mahdollisuus puolustaa kotiovia, sanoo Airio.
Itä-Lapin kuntayhtymä tuotti vuonna 2011 dokumentin talvisodan taisteluista Itä-Lapissa. Youtubestakin löytyvässä dokumentissa sallalainen nyt 102-vuotias sotaveteraani Vilho Kellokumpu muisteli näyn Mäntyvaarassa ratkaisevan taistelun jälkeisenä päivänä olleen kamala.
– Konekiväärit oli ampuneet miljoonia paukkuja ja miestä makasi luokonaan siellä. Päiviteltiin, kun oli niin mahdottomasti kaatunut venäläisiä sinne. Ja oli siellä joku elossakin vielä. Ne loputhan pakenivat sinne Päävaaraan päin, muistelee Kellokumpu dokumenttielokuvassa.
Mäntyvaarassa kaatui vajaa 20 suomalaista. Hyökkääjän tappiot olivat yli 300 kaatunutta. Hyökkääjältä jäi maastoon yli 400 erilaista asetta.
Pelkosenniemellä ja Kemijärvellä torjuttu puna-armeija vetäytyi lopulta Märkäjärvelle, joka nykyään tunnetaan Sallan kirkonkylänä.
Sodan päätyttyä Vanha Salla ja osa Kuusamoa piti luovuttaa hyökkääjälle ja kuuluu yhä Venäjälle.
Talvisodan taistelupaikoilla on Sallassa, Savukoskella, Pelkosenniemellä ja Kemijärvellä on monta neuvostosotilaiden joukkohautaa.
Neuvostoliitto hyökkäsi Lappiin myös Petsamossa
Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen Lapin alueella Sallan lisäksi Petsamossa. Myös siellä miesylivoima oli monikymmenkertainen ja myös aseistuksen ylivoima.
Petsamossa Neuvostoliitto valtasi Pummangin kylän ja koko muun Kalastajasaarennon talvisodan alkaessa marraskuun 30. päivänä 1939.
Evakuoimatta jääneet Pummangin kalastajakylän asukkaat vietiin sotavankeuteen Murmanskin alueelle. He pääsivät vapauteen vasta keväällä 1940.
Vapauteen pääsivät kaikki paitsi yksi: Pummangin kansakoulun nuori opettaja Hilma Kilkkinen joutui Stalinin Neuvostoliiton vainoharhaisen järjestelmän kouriin.
Sotavankeuteen otettu Kilkkinen tuomittiin vakoilijana Neuvostoliitossa. Hänet vapautettiin vasta vuosi Neuvostoliiton hirmuvaltiaan Josif Stalinin kuoleman jälkeen vuonna 1954. Kilkkinen ehti kärsiä 14 vuotta Siperian vankileirejä ja menetti pysyvästi terveytensä. Kilkkisen muistelmat julkaistiin (HS:n juttu maksumuurin takana) vuonna 1997.
Talvisodassa puna-armeija valtasi Petsamon ja sotateollisuudelle tärkeän Kolosjoen nikkelikaivoksen. Hyökkäys pysähtyi Nautsin kylään Paatsjokilaaksoon.
Petsamossa Neuvostoliitto otti talvisodan päätteeksi vain Kalastajasaarennon. Historioitsijat ovat arvioineet, että Neuvostoliitto ei ottanut Kolosjoen nikkelikaivoksen aluetta, koska kaivoksen omisti brittiläis-kanadalainen yhtiö. Stalin ei halunnut Britanniaa viholliseksi.
Keskustele aiheesta kello 22 saakka.
Lue myös: