MV-julkaisuun liittyvä kunnianloukkaus- ja vainoamisoikeudenkäynti on päättynyt hovioikeudessa. Oikeus antaa ratkaisunsa kansainvälistäkin kiinnostusta herättävässä jutussa helmi–maaliskuussa.
Oikeudenkäynnin osapuolet pohtivat loppulausunnoissaan rikosten ja rangaistusten lisäksi myös käsitettä "maalitus" sekä sananvapauden rajoja.
Syyttäjä pitää käräjäoikeuden aiempaa tuomiota hyvänä. Syyttäjä halua säilyttää MV-sivuston perustajan Ilja Janitskinin vuoden ja kymmenen kuukauden tuomion ennallaan. Käräjillä Janitskin tuomittiin 16 eri teosta liittyen MV-lehden toimintaan.
Aluesyyttäjä Jesse Heikkilä pitää Ylen toimittaja Jessikka Aroon kohdistuvia ja MV-lehdessä julkaistuja kunnianloukkauksia äärimmäisen vakavina.
– Tarkoitus on ollut hiljentää ja lamauttaa Aron toiminta ja työ. Tällaisella MV-kirjoittelulla on räikeästi rikottu ja käytetty väärin sananvapautta.
Syyttäjä Heikkilä ja Jessikka Aron asianajaja Martina Kronström sanoivat molemmat, että törkeys ja vaino, joita Aro on saanut niskaansa, ovat vailla vertaa.
– On kyse kielenkäytöstä, joka on vihapuhetta. Teko on ollut erittäin vakava. En tiedä, voiko enää mennä törkeämmäksi, sanoo syyttäjä.
Myös asianajaja Martina Kronström hakee Janitskinille tuomiota ehdottomana ja sanoo, että ankarasta tuomiosta olisi apua esimerkiksi muille toimittajille tai viranomaisille, joita häiritään voimakkaasti.
– Juttu on laajuudeltaan poikkeuksellinen. Haluamme hovioikeudelta vahvan kannanoton siitä, että me emme voi sallia tällaista.
Pronssipatsaita ja Nato-pissiksiä
Syyttäjän mukaan myös käräjäoikeudessa vuoden ehdollisen tuomion vainoamisesta saanut Johan Bäckman on koettanut hiljentää Aron toimittajan työtä.
– Tarkoitus on ollut saada Aro jatkuvaan epävarmuuden tilaan ja aiheuttaa pelkoa ja ahdistusta. On käytetty informaatiovaikuttamisen keinoja suunnitelmallisesti, sanoo syyttäjä.
Bäckman sai hovioikeudessa vuoden ehdollista vankeutta, jota syyttäjä pitää sopivana seuraamuksena myös hovioikeudelta.
Bäckmanin puolustus kiistää vainoamisen ja kunnianloukkaukset.
– Esimerkiksi asiakirjojen tilaaminen Jessikka Arosta ja tietojen lataaminen hänestä koneelle ei ole vainoamista.
Oikeudessa vedottiin myös Kielitoimiston sanakirjaan. Bäckmanin puolustuksen mukaan termi "Nato-pissis", jolla Jessikka Aroa on kutsuttu, ei ole loukkaava, vaan sitä voi käyttää nuorista itsetietoista naisista.
Maalittaminen kaikkien huulilla
Ilja Janitskinin asianajaja Anu Koivu tarttuu kahteen termiin pihtiotteella.
Anu Koivu käsittää Janitskinin sananvapauden täysin toisin kuin syyttäjä tai Jessikka Aron asianajaja Martina Kronström.
Anu Koivu sanoo, että he valittivat MV-lehden entisen nokkamiehen Ilja Janitskinin käräjäoikeustuomiosta nimenomaan Janitskinin sananvapauden kaventamisen perusteella.
– En haluaisi, että tämä valtio ajautuu tilanteeseen, jossa kirjoittavat ihmiset joutuvat vankilaan. Vaikka toki kuvio ei ole ihan näin yksinkertainen.
Syyttäjä Jesse Heikkilä sanoo, että sananvapauden kannalta oikeudenkäynti on poikkeuksellisen merkittävä. Mutta hän katsoo asiaa toisesta näkökulmasta.
– Laaja maalittamiskampanja on meillä ensimmäinen laatuaan. Tarkoitus on lamauttaa julkinen keskustelu. Ihmiset eivät ole uskaltaneet nyt keskustella, koska he pelkäävät joutuvansa maalittamisen kohteeksi.
Syyttäjän mukaan Janitskin on ollut MV-lehden päätoimittaja ja tehnyt ratkaisut julkaisemisesta. Janitskin itse kiistää vastuunsa jutuista.
Syyttäjän mukaan tekojen suunnitelmallisuus on tuomion koventamisperuste.
Sekä syyttäjä, Jessikka Aron asianajaja ja Janitskinin puolustus pitävät juttua poikkeuksellisena.
Janitskinin puolustuksen eli Anu Koivun mukaan poikkeuksellisuudella tarkoitetaan nimenomaan päämiehen tuomion ankaruutta.
Jessikka Aron asianajaja: Häirintä jatkuu
Aron asianajaja Martina Kronström sanoo, että tarkoitus on ollut tuhota Aron ammatillinen uskottavuus. Hän pitää tekoja myös vaarallisina asianomaisen terveyden kannalta
Kronströmin mukaan Aron tilanne käräjäoikeuden tuomion jälkeen on muuttunut vaikeammaksi.
– Se liittyy osittain siihen, että ulkopuolisten häirintä on jatkuvaa oikeussalin ovien takana. Se vaikuttaa päämieheni vointiin voimakkaasti. Kaikessa toiminnassa pitää huomioida myös se, mitä tapahtuu salin ulkopuolella, sanoo Kronström.
Asianajaja on saanut myös itse osansa, sillä hänet on hiljattain maalitettu sosiaalisesssa mediassa työnsä vuoksi.
Kronströn sanoo, että oikeuden tuomiota odotetaan mielenkiinnolla myös muualla maailmassa.
– Toimittajiin kohdistuu samanlaisia maalittamiskampanjoita myös muissa maissa. Toimittajat odottavat tätä tuomiota muuallakin mielenkiinnolla.
Lue lisää: