Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Ensin Twitter kielsi poliittiset mainokset, nyt saman teki Spotify – aikoo kuitenkin harkita asiaa myöhemmin uudelleen

Musiikkipalvelu Spotifyn mukaan sillä ei ole mahdollisuuksia tunnistaa tai poistaa valheellista sisältöä.

Spotify
Spotify ei ole kertonut, paljonko saa tuottoa poliittisista mainoksista. Kuva: Franck Robichon / EPA
STT–Yle
Avaa Yle-sovelluksessa

Musiikin suoratoistopalvelu Spotify ei enää ensi vuonna myy mainosaikaa poliittisille mainoksille, yhtiö kertoi perjantaina.

Spotify perustelee päätöstään sillä, ettei sillä ole mahdollisuuksia tunnistaa ja poistaa valheellista sisältöä. Yhtiö kertoo harkitsevansa poliittisten mainosten julkaisua uudestaan myöhemmin.

Spotify ei ole kertonut, kuinka paljon se saa tuloja poliittisista mainoksista. Palvelulla on noin 130 miljoonaa käyttäjää, mutta monet heistä maksavat kuukausimaksua, joten heidän ei tarvitse kuunnella mainoksia.

Twitter päätti lokakuussa kieltää poliittiset mainokset palvelussaan kokonaan. Tämän jälkeen esimerkiksi sponsoroituja vaalimainoksia ei enää pitäisi twitterpäivitysten välissä näkyä.

Twitterin pääjohtaja Jack Dorsey kertoi, että päätöksen taustalla on kasvava huoli, joka liittyy koneoppimiseen perustuvaan viestien kohdentamiseen ja valeuutisiin. Käytännössä päätöksen jälkeen esimerkiksi sponsoroituja ehdokkaiden vaalimainoksia.

Trumpin kampanjajärjestö piti päätöstä "erittäin typeränä".

Google puolestaan on päättänyt rajoittaa mainosten kohdentamista.

Lue myös:

Twitter kieltää maailmanlaajuisesti kaiken poliittisen mainonnan alustallaan

Analyysi: Facebook suitsii väärän tiedon leviämistä, mutta antaa samalla poliitikkojen valehdella sydämensä kyllyydestä

Suosittelemme sinulle