Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Maastopalot pahenevat Australiassa – Animaatio näyttää kuinka palot leviävät Sydneyn ympäristössä vuorokauden aikana

Victorian osavaltiossa kymmeniätuhansia kehotettiin pakenemaan.

Liikkuvaa satelliittikuvaa Australian tulipaloista.
Kuva: Satelliittikuva: RAMMB / CIRA @ CSU, Muokkaus: Ilkka Kemppinen / Yle
Petri Burtsov
Avaa Yle-sovelluksessa

Viranomaiset ovat kehottaneet kymmeniätuhansia Australian Victorian osavaltion asukkaita pakenemaan leviävien maastopalojen tieltä.

Lämpötilat Melbournessa sekä muissa osavaltion kaupungeissa ovat nousseet yli 40 asteeseen, paikoin jopa 45 asteeseen.

Myös Tasmanian osavaltion pääkaupungissa Hobartissa lämpötila nousi yli 40 asteen. Kaupungissa on viimeksi ollut näin lämmintä joulukuussa vuonna 1897.

palomiehiä maastopaloa sammuttamassa
Palomiehet sammuttivat maastopaloa Yellow Gum -puistossa Melbournessa maanantaina. Kuva: Julian Smith / EPA

Helleaalto ja tuulinen sää ovat pahentaneet jo valmiiksi paikoin katastrofaalistakin palotilannetta koko maassa. Eri osavaltioissa roihuaa yhteensä satoja paloja.

Varoitukset äärimmäisen rajuista paloista on annettu Victorian, Etelä-Australian, Tasmanian ja Uuden Etelä-Walesin osavaltioihin.

Kuukausia jatkuneet yli neljän miljoonan hehtaarin alueella riehuvat palot ovat vaatineet 10 kuolonuhria ja tuhonneet yli 1 000 kotia.

Lisäksi asiantuntijat pelkäävät, että yli miljoona australian alkuperäislajeihin kuuluvaa eläintä on saanut surmansa paloissa.

Maastopaloissa tuhoutunut pakettiauto Bilpinissä, Sydneyn länsipuolella 29. joulukuuta.
Maastopaloissa tuhoutunut pakettiauto Bilpinissä, Sydneyn länsipuolella 29. joulukuuta. Kuva: Peter Parks / AFP

Uudenvuoden ilotulitukset vaarassa

Eri puolilla Australiaa on maastopalojen johdosta tulentekokielto. Uudenvuoden ilotulituksia suunnittelevien kaupunkien tulee hakea ilotulituksia varten erikoislupa.

Useat kaupungit ovat peruneet perinteiset ilotulituksensa.

Miljoonakaupunki Sydney ei aio perua ilotulituksia ja odottaa saavansa niille luvan, huolimatta yli 260 000 asukkaan vastustuksesta.

Sydneyn uudenvuoden ilotulitukset ovat suosittu tapahtuma, joka houkuttelee paikan päälle Sydneyn satama-alueelle jopa miljoona ihmistä.

Se tuottaa 130 miljoonaa Australian dollaria eli 81 miljoonaa euroa tuloja valtiolle. Yli miljardin ihmisen odotetaan seuraavan Sydneyn ilotulituksia television välityksellä.

Australian kartalle merkittyjä maastopaloja.
Kuva: Ilkka Kemppinen / Yle

Lue myös:

Australian pääministeri: Emme aio omaksua talouden tuhoavia ilmastotavoitteita – samalla hiilimaa taistelee kiihtyviä pensaspaloja vastaan

Tukahduttavaa savua ja vilvoittavaa vettä – Kuvat näyttävät, kuinka australialaiset sinnittelevät maastopalojen ja lämpöennätysten paahteessa

Tulimyrskyn piinaamassa Sydneyssä asuva Auli Kontkanen: "Hengitysilma on kuin polttaisi 29 tupakkaa päivässä"

Suosittelemme sinulle