Tuhannet suomalaiset ovat tykänneet sosiaalisessa mediassa joulun jälkeen Silakat-liikkeestä. Liikkeellä on Twitterissä jo yli 10 000 seuraajaa ja Facebookissa yli 11 000 seuraajaa.
Liike kertoo edustavansa rauhanomaista vastavoimaa eriarvoistavalle, rasismia ja vihaa lietsovalle politiikalle. Liike kertoo olevansa puoluepoliittisesti sitoutumaton ja suunnittelevansa mielenilmausta.
Silakat perustettiin vasta joulupäivänä, joten suosion kasvaminen on ollut nopeaa.
Al-Holista tuotujen lasten kohtelu synnytti ilmiön
Peliyhtiössä töissä oleva Johannes Koski kertoo blogissaan perustaneensa Silakat-tilin tuttaviensa kanssa.
Silakat perustettiin Italian vastaavan liikkeen innoittamana. Al-Hol-keskustelu vaikutti Kosken mukaan ilmiön syntyyn.
Suomeen tuotiin jouluna kaksi orpoa lasta al-Holin leiriltä. Pikkulasten Suomeen tulosta lähetettiin live-striimejä Youtubeen.
Silakat-liikkeen mukaan lapset olivat tunnistettavissa netissä jaetuissa kuvissa. Liike pelkää, että virkamiehiä aletaan maalittaa ja vainota.
– Sadat ihmiset katsoivat striimejä ja kirjoittivat halventavia kommentteja lapsista, ohjasivat striimaajia saamaan lapset kiinni sekä selvittivät yhdessä joukkoistetusti virkailijoiden nimiä, Koski kirjoittaa blogissaan.
Ylen tietojen mukaan videoiden tekijät etsivät lapsia lentokentällä.
On epäselvää, onko lapsia lopulta näytetty videoilla tunnistettavasti vai ei. Videota kuvannut henkilö kertoo Ylelle, että hänen videossaan lapsia ei ole näytetty. Tämänkin kuvaajan mukaan ulkomailla kuvattuja kuvia lapsista oli esillä muissa yhteyksissä.
Videot otti esille jouluna myös Saku Timonen Uuninpankkopoika-blogissaan. Johannes Kosken mukaan tiedot lapsista pohjautuvat Timosen linkkeihin.
– Lapset ovat selvästi tunnistettavissa, ja heidän nimiään ja olinpaikkaansa kaiveltiin somessa kiivaasti esille. Suomalaisen virkamiehen nimi kerrottiin, ja uhoamisesta päätellen hän joutuu maalitetuksi ja tulee saamaan kosolti törkypostia, Timonen kirjoitti blogissaan.
Italiassa etenkin nuorten suosiossa
Silakat-liike kertoo hakevansa inspiraatiota Italiassa neljän nuoren perustamasta liikkeestä, joka vastustaa oikeistopopulisti Matteo Salvinin La Lega -puoluetta.
Neljän bolognalaisnuoren perustama sardiiniliike kasvoi muutamassa viikossa massaliikkeeksi, joka veti täyteen Rooman tunnetuimman mielenosoitusaukion.
Nuoret päättivät järjestää flashmob-mielenosoituksen Bolognan tunnetulla Piazza Maggioren aukiolla ja haaveilivat houkuttelevansa sinne sosiaalisen median avulla 6 000 osallistujaa. Flashmobin nimeksi tuli "6 000 sardiinia Salvinia vastaan".
Sardiini-nimi valittiin, koska se viittaa siihen, että täydellä aukiolla ihmiset ovat kuin sardiineja purkissa. Liikkeen mukaan yksittäinen sardiini on pieni ja heikko kala, mutta parvessa ne näyttävät mahtipontisilta ja voimakkailta.
Aukiolle tuli 15 000 mielenosoittajaa. Yksi liikkeen perustajista Andrea Gareffa kertoi aiemmin Ylelle, että liike vastustaa sitä, että politiikasta on tullut loanheittoa. Etenkin nuoret ovat kyllästyneet Italiassa tähän.
Hänen mukaansa populismi tarjoaa helppoja ja yksinkertaisia ratkaisuja ongelmiin, jotka ovat luonteeltaan monisyisiä.
Kielenkäyttö vihamielistä
Silakat ovat ideoineet vastaavansa silakka-hymiöllä, jos vastaan tulee rasistisia kommentteja sosiaalisessa mediassa.
Suomen Silakat-liike kertoo olevansa myös huolissaan poliittisen kielenkäytön rapautumisesta.
– Jopa eduskunnan seinien sisällä kuullaan päivittäin rasismia ja muita asiattomuuksia. Tällaisella huonon esimerkin näyttämisellä on suorat vaikutukset siihen, miten kansalaiset viestivät keskenään. Viha kutsuu lisää vihaa, Koski kirjoittaa blogissaan.
Vaikka Italian liike olikin inspiraationa, Silakat aikoo olla siitä riippumaton, suomalainen ilmiö. Liike kannattaa myös työtä ilmastonmuutoksen hidastamiseksi, kunnioittaa vastuullista journalismia ja tieteellistä tutkimusta.
Ryhmä ehti jo herättää kohua viikonloppuna, kun Keskuskauppakamarin kokoomuslainen toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi kertoi Twitterissä, että hänet oli suljettu ryhmästä. Ryhmän ylläpitäjä kertoi myöhemmin, että poistaminen oli moka.
Liikkeen julistamaa puoluepoliittista sitoutumattomuutta on kyseenalaistettu sosiaalisessa mediassa. Yksi perustajista, Johannes Koski, oli eduskuntavaaleissa feministisen puolueen ehdokas.
Muokkaus 30.12. klo 13.08: Lisätty tieto, että suomalaisen kuvaajan videoilla ei näy lapsia tunnistettavasti.
Muokkaus 30.12. klo 13.56 Lisätty tieto yhden perustajista eduskuntavaaliehdokkuudesta.
Lue lisää:
Mikä on Italian nopeasti kasvava sardiiniliike ja miksi se vetoaa erityisesti nuoriin?
Italiassa suuren suosion saanut "sardiiniliike" vetoaa oikeistopopulismiin kyllästyneisiin nuoriin