Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Hämmästyttävän kauniit helmiäispilvet värittivät taivaanrannan iltahämärän tullen – kuvat

Helmiäispilvet sijaitsevat tavallisia pilviä korkeammalla, yläilmakehässä.

Helmiäispilviä taivaalla.
Näkymä Vaasassa maanantaina auringon laskiessa. Kuva: Matti Hietala
Anna Näveri
Avaa Yle-sovelluksessa

Taivaalla näkyi maanantaina iltahämärän saapuessa harvinaista herkkua: yli 15 kilometrin korkeudessa stratosfäärissä jääkiteistä syntyneitä helmiäispilviä. Saimme lukijoilta kuvia väreistä, joita helmiäispilvet heijastivat taivaalle.

Helmiäispilviä Karungissa 30. joulukuuta 2019.
Tornion Karungissa taivaalla näkyi upea värisuora auringon laskiessa maanantaina. Kuva: Lauri Miettinen

Ylen meteorologi Kerttu Kotakorpi kertoo helmiäispilvien näkyvän harvoin ja vain tietyissä olosuhteissa talvisin.

– Stratosfäärissä on ensinnäkin oltava riittävän kylmää, jotta siellä voi muodostua jääkiteitä ja niistä helmiäispilviä. Kun aurinko laskee eikä enää ulotu maahan, heijastuu valo vielä näiden helmiäispilvien kautta, Kotakorpi sanoo.

– Kuten kuvistakin voi nähdä, koko muu maisema on jo pimeä.

Iltahämärän saapuessa laskevan auringon säteet siis tavoittavat helmiäispilvien jääkiteet, joista valo heijastuu ja näkyy taivaanrannassa sekä voimakkaina väreinä että pastellisävyinä. Ilmiö voi näkyä talvisin myös aamuhämärässä.

Helmiäispilviä taivaalla.
Auringonlaskun värejä Ylitornion Nuotiorannalla maanantaina. Kuva: Timo Tyni

Ursan verkkosivuilla kerrotaan, että helmiäispilviä esiintyy erityisesti vuoristojen lähistöllä. Pohjois-Suomessa niiden näkemiseen on Ursan mukaan hyvä mahdollisuus vieressä olevan Skandien vuoriston vuoksi. Ursan mukaan harvinaisia helmiäispilviä esiintyy usein alkutalvesta, jolloin stratosfäärin lämpötila voi olla jopa -85 celsiusta.

Helmiäispilviä taivaalla.
Auringonlaskun sävyjä Kemissä maanantaina. Kuva: Mauri Jaakkonen

Lue myös:

Näyttävät helmiäspilvet hurmasivat taivaalla

Föhn-tuulet toivat erikoisen sääilmiön Suomeen – upeat kuvat helmiäispilvistä

Suosittelemme