Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Nämä olivat vuosikymmenen suosituimpia etunimiä – 2020-luvun trendi on kansainvälisyys

Almanakkatoimiston johtaja ennustaa, että suurten ikäluokkien nimet tekevät paluun.

pystytukkainen vauva
Vanhemmat antavat nyt lapsilleen nimiä, jotka toimivat myös vierailla kielillä. Kuva: Michael Weber / AOP
Markus Mäki
Avaa Yle-sovelluksessa

2010-luvulla poikien suosituimpia ensimmäisiä etunimiä olivat Elias, Onni ja Leo. Tyttöjen suosituimpia etunimiä olivat Sofia, Emma ja Aino. Kaikista etunimistä suosituimpia olivat Maria ja Juhani, mutta niitä annettiin lapsille lähinnä toisiksi nimiksi.

Tiedot ovat peräisin Digi- ja väestötietoviraston nimitilastoista. Niissä ei ole mukana vuoden 2019 tietoja, jotka julkaistaan maaliskuussa, kun kaikille loppuvuodesta syntyneille lapsille on annettu nimet. Lapsella on oltava nimi kolmen kuukauden kuluttua syntymästä.

Helsingin yliopiston almanakkatoimiston johtajan Minna Saarelma-Paukkalan mukaan Euroopan etunimistö on yhtenäistynyt ja monet nimet ovat suosittuja samaan aikaan useissa maissa. Esimerkiksi Sofia on nyt yleinen nimi kaikkialla Euroopassa.

– Nimitrendit kulkevat maasta toiseen huomattavasti aiempaa nopeammin, hän sanoo.

Vanhemmat antavat nyt lapsilleen nimiä, jotka toimivat vierailla kielillä. Nimissä pyritään välttämään ääkkösiä ja kaksoiskonsonantteja. Uusia suosittuja kansainvälisiä poikien nimiä ovat esimerkiksi Noel, Benjamin ja Luka.

Etunimissä näkyy aina myös populaarikulttuurin vaikutus. Lapselle halutaan antaa tunnetun näyttelijän, muusikon tai urheilijan nimi.

Viime vuosina ovat yleistyneet esimerkiksi e-alkuiset etunimet, kuten Eeli ja Erin, joiden esikuvina ovat mahdollisesti toimineet jääkiekkoilija Eeli Tolvanen ja laulaja Erin Anttila.

Uusi nimilaki tuo lisää vaihtoehtoja

Toinen 2010-luvulla yleistynyt trendi on etunimien erikoistuminen. Lapsille halutaan antaa uniikkeja nimiä, joita ei ole vielä muilla. Noin viisi prosenttia lapsista saa kokonaan uuden etunimen.

– Nimi voi olla täysin itse keksitty tai se voi perustua jo olemassa oleviin etunimiin, joiden osia yhdistämällä tai kirjoitusasua muuttamalla muodostetaan uusi nimi, sanoo Digi- ja väestötietoviraston nimiasioiden ryhmäpäällikkö Laura Mattila.

Tammikuussa astui voimaan uusi etu- ja sukunimilaki, joka tuo vanhemmille lisää vapauksia etunimien käyttöön. Lapselle voi jatkossa antaa neljä etunimeä, mikä on yleinen käytäntö joissakin kulttuureissa.

Uusi laki mahdollistaa myös sellaisen nimen antamisen, joka ei ole kotimaisen nimikäytännön mukainen. Jos nimi on käytössä vähintään viidellä saman sukupuolen edustajalla, sen voi ottaa käyttöön kuka tahansa.

– Uuden nimen on kuitenkin oltava etunimeksi sopiva. Nimen hyväksyttävyyttä arvioidessa on myös otettava huomioon lapsen etu, Mattila sanoo.

Suurten ikäluokkien nimet tekevät paluun

Vanhemmat eivät yleensä halua antaa lapsilleen etunimiksi oman sukupolvensa tai isovanhempiensa nimiä, mutta kun aikaa kuluu tarpeeksi, vanhat nimet tuntuvat taas tuoreilta ja käyttökelpoisilta.

Saarelma-Paukkalan mukaan etunimet kiertävät käytössä säännöllisesti noin 80–100 vuoden välein.

– Vahva ennustus on se, että 1940-luvulla syntyneiden suurten ikäluokkien nimet, kuten Reino ja Marja, alkavat nousta 2020-luvulla.

Myös monet luontoaiheiset suomenkieliset nimet ovat nyt muodissa ja niiden suosio todennäköisesti jatkuu.

– Jos katsoo tyttöjen nimiä, siellä on paljon kauniita luontonimiä, kuten Lumi, Suvi ja Lilja. Pojille taas voidaan antaa eläinten ja luonnonilmiöiden nimiä, kuten Otso ja Pyry, Saarelma-Paukkala sanoo.

Lue aiheesta lisää:

Uudistettu nimilaki sallii neljä etunimeä ja tuo myös sukunimiin kansainvälisiä kaikuja

Tällaisia ovat uudet suomalaiset sukunimet: Valolempi, Suvituuli, Alaska – katso yli 7 000 uudissukunimen listasta, mitä nimiä voit ottaa

Onko nimi enne myös Suomessa? Etunimi voi avata ovia tai sulkea niitä

Kuinka retro etunimesi on? Tee nostalgiamatka Ylen nimikoneella

Aino ja Leo viime vuoden suosituimmat etunimet – katso kymmenen kärki

Onnea Adele, Erin, Oula ja monet muut – vuoden 2020 kalenteriin tulee lisää nimipäiviä ja yksi uusi liputuspäivä

Suosittelemme