Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Valtio-omisteinen Suomen Malmijalostus suunnittelee kahta litiumakkumateriaaleja valmistavaa tehdasta – Sijaintivaihtoehtoina Kokkola, Vaasa, Kotka ja Hamina

Litiumakkujen kysyntä kasvaa vauhdilla. Eurooppalaiset autonvalmistajat ovat ilmoittaneet tuovansa tänä vuonna markkinoille yli 80 uutta sähköautomallia.

Sisäänkäynti Syväjärven kaivokseen.
Keliberin koelouhos Kaustisella. Yhtiö on käynnistämässä litiumin tuotantoa vuonna 2021. Kuva: Yle/Kalle Niskala
Ari Vihanta,
Heidi-Maria Harju
Avaa Yle-sovelluksessa

Valtion omistama Suomen Malmijalostus Oy aikoo avata kaksi uutta litiumakkujen materiaaleja valmistavaa tehdasta Suomeen. Harkinnassa on vielä neljä paikkakuntaa.

Litiumioniakkujen keskeistä komponenttia valmistava prekursoritehdas tulisi suunnitelmien mukaan joko Kokkolaan, Vaasaan, Kotkaan tai Haminaan. Tehtaasta syntyvää raaka-ainetta puolestaan hyödynnettäisiin varsinaisessa katodiaktiivimateriaalitehtaassa, jota suunnitellaan Vaasaan tai Kotkaan.

Ympäristövaikutusten arviointi eli YVA-prosessi käynnistetään neljällä paikkakunnalla tänä keväänä.

– Haluamme aloittaa YVAn valmistelun hyvissä ajoin, jotta pystymme löytämään parhaimman ja vastuullisimman paikan, jossa tällaista tuotantoa voidaan tehdä. Litiumakkumarkkina on nyt vahvassa kasvussa ja haluamme valmistautua mahdollisimman nopeaan etenemiseen, jos teemme tehtaista positiivisen päätöksen, kertoo Malmijalostuksen akkuarvoketjun johtaja Vesa Koivisto.

Suomen Malmijalostus on käynyt viime keväänä läpi 12 paikkakuntaa, jotka olisivat olleet mahdollisia tehtaiden sijoituspaikkoja. Kokkola, Vaasa, Kotka ja Hamina nousivat kuitenkin neljän kärkeen.

Kyse muutaman sadan miljoonan euron investoinneista

Tehdasinvestointien arvoa ei vielä tarkkaan tiedetä, mutta suuruusluokkana puhutaan muutaman sadan miljoonan euron investoinneista. Suoria työpaikkoja kumpaakin tehtaaseen tulisi muutama sata.

– Välillisiä työpaikkoja tulee tietenkin vielä huomattavasti enemmän, ja rakennusaikana tehtaat työllistävät rakennusalaa.

Kaivosyhtiö Keliberillä on suunnitteilla Kokkolaan oma kemiantehdashanke, jossa se jalostaisi Keski-Pohjanmaalta louhimaansa litiummalmia. Akkumateriaaleja valmistaa Kokkolassa myös belgialainen Umicore. Umicore osti joulukuussa Freeport Cobaltin kobolttrikastamon Kokkolassa. Belgialaiset perustelivat kauppaa sillä, että Kokkolan laitoksesta tulee tärkeä osa akkumateriaalien arvoketjua.

Nämä hankkeet eivät kuitenkaan ole kilpailijoita Suomen Malmijalostuksen tehtaille:

– Päinvastoin ne tukevat toisiaan. Nyt Kokkolassa tehdään kobolttisulfaattia, joka voisi toimia raaka-aineena tähän meidän prekursorilaitokseen. Lisäksi Keliberin suunnittelema litiumjalostamo Kokkolaan tulisi tuottamaan litiumhydroksidia, joka toimisi raaka-aineena tähän varsinaiseen katodiaktiivimateriaalilaitokseen. Nämä uudet laitokset tulisivat siis jatkojalostamaan jo Kokkolassa tehtäviä tuotteita, Malmijalostuksen akkuarvoketjun johtaja Vesa Koivisto sanoo.

Valtion haluaa nopeasti akkumarkkinoille

Suomen Malmijalostus on valtion omistama yhtiö, mutta sen on tarkoitus olla jatkossa vain osaomistajana tehtaissa.

– Suomen Malmijalostus pyrkii olemaan osaomistajana tehtaissa. Meidän tavoitteenamme on luoda pitkäaikaista työllisyyttä ja uutta teollisuutta Suomeen.

Tehdashankkeet halutaan käyntiin mahdollisimman nopeasti, sillä maailmalla käydään kovaa kilpajuoksua.

– Autoteollisuus on keskeisimpiä akkujen loppukäyttäjiä, ja nyt autonvalmistajat Euroopassa ovat ilmoittaneet, että ne tuovat tänä vuonna markkinoille yli 80 uutta sähköautomallia. Eli on päivänselvää, että akkujen kysyntä kasvaa vauhdilla, ja tähän tarvitaan näitä materiaaleja, mitä meidän tehtaamme valmistaisivat. Me haluamme nyt mahdollisimman nopeasti vastata tähän kysyntään, Koivisto toteaa.

Lue lisää:

Kokkolan suurteollisuusalueella puitteet kunnossa akkutuotetehdasta varten: "Tehdas olisi aluetaloudellisesti merkittävä"

Uudet akkumateriaaleja valmistavat tehtaat työllistäisivät satoja – "Minulla on raju usko, että sellainen tälle seudulle saadaan"

Kaivosyhtiö Keliber huomattavasti aiempia laskelmia kannattavampi – litiumin jalostusasteen nosto kohensi talouslukuja entisestään

Keliber viemässä litiumin jalostusta suunniteltua pidemmälle – tuotanto käyntiin ehkä jo 2021

Suosittelemme sinulle