Mitaleita, tilastoja, saavutuksia. Kymmeniä rivejä suomalaista jääkiekkoilun historiaa. Lukuisia nenäliinan pyyhkäisyjä.
Hippos-halliin kokoontuneelle nuoremmallekin jääkiekkoyleisölle kävi viimeistään JYPin toimitusjohtajan Risto Korpelan puheen aikana selväksi, mistä Riikka Sallista juhlistaneissa lauantain seremonioissa on kyse.
Korpela kertasi puheessaan Sallisen uran hurjia tilastoja. Kaudelta 1993–1994 historiaan jäivät nuoren Riikka Niemisen latomat 129 tehopistettä (73+56) vain 21 ottelussa.
Pikkupojat istuivat JYP-pipot päässään juhlallisuuksien aikana hiljaa, tilastokertauksen aikana kasvoille noussut ilme paljasti milleniaalien vilpittömän ”oho”-reaktion. Edellisellä vuosituhannella alkaneen uran ajalta riittää tilastoja ja tarinoita kerrottavaksi vielä monelle pienelle kiekkotytölle ja -pojalle.
Oho-reaktioita Sallisen uralla on riittänyt. Nuori Nieminen latoi tehoja muuallakin kuin jääkiekkokaukalossa, nimi esiintyi 1990-luvun taitteessa säännöllisesti niin pesäpalloilun, jääpalloilun kuin kaukalopalloilun otteluraporteissa.
Aikana, jolloin naisurheilu oli lapsenkengissään, Sallisella oli kaikki kengät ja luistimet napakasti jaloissaan. Maila oli kädessä tuhoisalla tehokkuudella.
– Hänen lajitaitonsa, asenteensa ja oppimiskykynsä ovat omaa luokkaansa. Mutta pesäpallossa hänellä tuli vakavia loukkaantumisia, jotka hidastivat ja lopulta estivät kehityksen, Erkki Sääkslahti kuvaa lopullista lajivalikoiman karsiutumista jääkiekon ehdoilla.
Sallisen entisen valmentajan silmiin herahtivat ensimmäiset kyyneleet jo haastattelussa. Juhlailta oli iso ilta kaikille osallisille.
– Tiukka paikka, valmentaja myönsi jäälle pääsyä odotellessa.
Pitkälle uralle mahtui pitkä tauko
Sallisen tribuuttivideossa huudatettiin suomalaisyleisöä niin MM-muistoihin kuin unohtumattomiin olympiahetkiin. Olympiajäillä Sallinen esiintyi viimeisen kerran pelaajana Koreassa, kun Suomen naiset varmistivat edelliset pronssiset mitalit.
Ensimmäisen kerran Naisleijonat ylsi pronssille Naganossa 1998, silloin Nieminen oli yhtä lailla mukana.
– Riikka on ollut aina samanlainen. Mieletön urheilija, rehti jalat maassa -tyyppi, lämmin ystävä ja ihan mahtava pelaaja. Hän on ollut meidän ensimmäinen supertähtemme. Hän on juuri niin super kuin tämä ilta osoittaa, entinen joukkuekaveri Tuula Puputti kuvaa.
Sallinen palasi jääkiekkokaukaloihin kaudelle 2013, kymmenen vuoden tauon jälkeen. Kymmenen vuotta lasten kanssa kotona oli oma arvokas ajanjaksonsa mutta pelaajan uralle oli vielä kipinää.
– 2013 tuli soitto, Riikka kysyi, olisiko hänestä vielä pelaajaksi. Sanoin silloin, että jos jostakin, niin sinusta. Taidot olivat kehitettävissä, kymmenen vuoden tauko oli parantanut vammat aika pitkälle ja motivaatio oli edelleen sama kuin pikku-Riikalla, fysiikkavalmentaja Erkki Sääkslahti jatkaa.
Kerran vielä, mummeli
Joukkuekavereita on vuosikymmenten varrella ollut valtavasti, ja Sallinen on ollut erittäin pidetty pukukoppipersoona. Rosa Lindstedtin kanssa tiet kohtasivat JYPissä, jossa Sallinen teki kuuluisan comebackinsä.
– Hän tuli JYPiin pelaamaan ja siitä saakka on oltu yhdessä aina siihen asti, kun Riikalla meni luistimet naulaan, Lindstedt kuvaa yhteistä taivalta.
Naisleijonissa Sallisen viimeisin paluu kaukaloon antoi liikanimen ”mummeli”, johon hyökkääjä viittasi lauantaisessa puheessaan mainitessaan JYPin, HV71:n ja maajoukkueen pelikaverinsa Rosa Lindstedtin ja Sanni Hakalan. Sallinen toivoi olevansa paitsi mummeli myös pelireissujen ystävä.
Hakala oli vain 15-vuotias, kun hän pääsi nuorena jypiläisenä samaan koppiin Sallisen kanssa. Sittemmin pelireissuja, iloisia ja vähemmän iloisia on kertynyt.
– Hän on suuri syy siihen, millainen pelaaja minä olen. Hän on ollut minulle roolihahmo niin jäällä kuin sen ulkopuolella. Ystäviä me olemme ja ystävinä pysymme, Sanni Hakala kertoo.
"One more year" -puheita ja -kausia riitti Sallisen uralla, kunnes viime keväänä Espoon MM-finaalin jälkeen ilmassa oli vain viimeinen kysymys. Riittääkö jääkiekkoiluun tai pelaamisen vaatimaan treenaamiseen vielä kipinää?
Sallinen tunnustaa, että päätös uran lopusta oli helppo.
– Aikaisempina kausina se oli ollut niin selvää. Mutta kun sitä tunnetta ei ole, niin se on sama asia, että minä en enää jatka pelaamista, Sallinen sanoo.
Uusi ura valmentajana
Perjantaina velipoikien Lassen ja Jussin järjestämillä höntsäjäillä kävi viimeistään selväksi, että pelaaminen saa jatkossakin olla vain höntsyä.
– Oli ihan hauskaa pelata, mutta kunto ei ole kova. Tuollaisessa höntsäpelissä jo huomasi, että kyllä olisi pitkä matka huipulle. Vaikka ei nyt olekaan hirveän monta kuukautta mennyt, niin kyllä se näkyy, että en ole treenannut kuin urheilija treenaa.
Jäälle Sallinen sen sijaan menee edelleen – ja joulukuun puolivälistä alkaen ihan uudella kipinällä. HV71, seurajoukkue Ruotsissa, menetti päävalmentajansa ja Sallista kysyttiin mukaan valmennustiimiin.
– HV:ssa tuli valmentajavaihdos, vaikka joukkue on sarjakärki ja kaikki on mennyt hyvin, niin päävalmentaja jäi pois henkilökohtaisista syistä. Apuvalmentaja nousi ykköseksi ja siihen tarvittiin apuvalmentaja tilalle. Minua kysyttiin tehtävään, eikä ollut vaikeata sanoa kyllä, Sallinen kuvaa silmänräpäyksessä syntynyttä päätöstä.
Nyt tiet kohtaavat Sanni Hakalan ja Rosa Lindstedtin kanssa valmentaja-pelaaja-suhteessa. Sallinen on sama Riikka vaatimustasoltaan kuin aiemminkin.
– Nyt saatiin Riikka kakkosvalmentajaksi. Nyt on erilainen juttu, tällainen valmentaja-pelaajasuhde. Hänen ei tarvitse paljon edes sanoa, kun kaikki tietävät, mikä vaatimustaso on. Kun Riikka saapuu paikalla, jokainen tietää, että täysillä pitää hommia tehdä, Lindstedt kertoo.
– Minä luulen ja tiedän, että hän on oikea ihminen siihen. Hän on minulle valmentaja, mutta samalla hän on minulle myös ystävä, Sanni Hakala korostaa.
Sallisen entinen fysiikkavalmentaja Erkki Sääkslahti oli yksi harvoista ja valituista, kenet Sallinen pyysi perheenjäsentensä ja ystäviensä ohella mukaansa jäälle lauantain seremoniassa. Vuosien yhteistyö on saanut uutta ulottuvuutta, sillä nyt kaksikossa puhuu valmentaja valmentajalle.
– Kyllä minä luulen, että valmentajaura lähtee tuosta nousemaan. Hänellä on ominaisuudet valmentaa aivan maailman huipulla, tai sitten alemmalla tasolla, riippuu siitä, mikä se motivaation taso on, Sääkslahti kertoo.
Suomen Jääkiekkoliitossa Sallisen liikkeitä seurataan samalla mielenkiinnolla. Entinen pelikaveri Tuula Puputti on nykyisin liitossa sekä tyttö- että naiskiekkoilun GM, Sallisen kanssa jatkosta ei ole keskusteltu virallisesti mutta elävälle legendalle ovet ovat takuulla avoinna.
– Olen jo lähettänyt kysymyksen, että milloin nähdään, GM Tuula Puputti sanoo.
– Olisihan se resurssien tuhlaamista, ellei Riikalle roolia löytyisi. Se on enemmän hänestä itsestään kiinni, haluaako hän mukaan kehittämään esimerkiksi Suomen nuorten tai naisten maajoukkuekiekkoa, Naisleijonien päävalmentaja Pasi Mustonen kuvaa.
Rakas numero 13
JYP-perheessä naiskiekko tekee jälleen uutta tulemistaan, sillä edellisen mestaruuden jälkeen toimintaa on jouduttu rakentamaan aika lailla alkutekijöistä uudelleen. Lauantaina Jyväskylässä lähetettiin selvä viesti niin omille kuin koko suomalaiselle kiekkoyhteisölle samalla kun hallintäysi yleisö osoitti suosiotaan Naisleijonien legendalle.
Pelinumero 13 ei kuulu enää kuin Salliselle – edes liigamiehet eivät saa sitä käyttöönsä.
– Me ajattelimme jopa tasa-arvonäkökulmastakin, että jos paita jäädytetään, niin se paita on sitten käytöstä poissa. Anton Stråka, entinen numero 13, pelaa jatkossa numerolla 22, toimitusjohtaja Risto Korpela sanoo.
Salliselle 13 osoittautui kuin osoittautuikin onnellisten asioiden numeroksi. Vaikka se alussa sattumalta omaan paitaan osuikin.
– Se tuli ihan sattumalta minulle, luulen. Mutta minua kiehtoi siinä numerossa se, että kun ajatellaan, että se on huonon onnen numero, niin pitää rikkoa sitä myyttiä. Se voi myös olla onnennumero.
Voitto mielessä
Vaikka numero 13 on Hippoksen hallin katossa jatkossa JYPin seuralegendojen jonon jatkona, Sallisen ura jatkuu, juuri niin kuin hän itse sen haluaa jatkuvan.
Näin vakuutti jokainen juhlailtaa seurannut. Sallinen on kulkenut omalla tavallaan jokaisessa vaiheessa ja niin varmasti käy tarinan tulevissa luvuissa. Mihin ikinä hän ryhtyy, hän ryhtyy siihen voitto mielessään.
Voitontahto on Sallisella vahva, jopa kotoisissa urheilullisissa koitoksissa oman puolisonsa kanssa. Perheenjäsenet saivat Salliselta lämpimät kiitokset lauantain juhlapuheessa, viimeisimpänä hän kiitti puolisoaan Petteriä ja lapsia, Helmiä, Elistä ja Emiliä.
Lapset eivät olleet Hippoksella mukana. Mutta syy ei ollut mitenkään yllättävä, kun perheen äitiä on tunteminen.
– Lapset jäivät tekemään sitä, mistä he eniten tykkäävät. Pelaamaan jääkiekkoa.
Lue myös:
Kommentti: Naiskiekko unohdettiin tylysti heti MM-huuman jälkeen – JYPin esimerkki on kullanarvoinen