Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Ainakin puolet Australian ainoasta taudittomasta koalapopulaatiosta on ehkä menetetty maastopaloissa

Klamydiattoman koalapopulaation merkitys on tutkijoiden mukaan erittäin tärkeä lajin säilymiselle.

Palovammoja saanutta koalaa hoidetaan Port Macquarien koalasairaalassa.
Maastopalossa palovammoja saanutta koalaa hoidettiin Port Macquarien koalasairaalassa Uuden Etelä-Walesin osavaltiossa marraskuussa 2019. Kuva: Nathan Edwards / AOP
STT–Yle
Avaa Yle-sovelluksessa

Ainakin puolet Australian ainoasta taudittomasta koalapopulaatiosta on mahdollisesti tuhoutunut ja suuri osa siitä on vakavasti vahingoittunut suojelualueen tulipaloissa, pelastajat pelkäävät.

Turistien suosimalla Kangaroo Islandilla levinneet liekit ovat tuhonneet noin kolmanneksen saaresta.

Kangaroo Islandin koalapopulaation kooksi oli arvioitu ennen paloja 50 000.

– Vammat ovat vakavia. Toiset ovat jääneet ilman elinpaikkaa, joten nääntymisestäkin tulee lähiviikkoina ongelma, saaren villieläinpuistoa edustava Sam Mitchell kertoo uutistoimisto AFP:lle.

Tauditon koalapopulaatio on Adelaiden yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan erityisen tärkeä lajin säilymisen kannalta, sillä kyse on ainoasta suuresta koalaryhmästä, jossa ei esiinny klamydiaa.

Tauti voi aiheuttaa sokeutumista, hedelmättömyyttä ja kuolemia, ja se on levinnyt laajalle muissa koalapopulaatioissa.

Adelaiden yliopiston tutkija Jessica Fabijan kertoo, että koalapopulaatiot ovat kärsineet paloista myös muualla Australiassa.

– Tämä on yksi suurimmista tragedioista populaatiolle sitten 1800-luvun lopun, jolloin koaloja metsästettiin niiden turkin vuoksi, hän kuvailee.

Lajia ovat aiemmin ajaneet ahtaalle muun muassa pienenevä elintila, koirien hyökkäykset, auton alle jäämiset ja ilmastonmuutos. Ennen eurooppalaisten tuloa Australiaan koaloita uskotaan olleen yli 10 miljoonaa.

Osavaltion hallinnon mukaan koaloita ei voi siirtää Kangaroo Islandilta niiden klamydiattomuuden vuoksi. Hallinto on ilmoittanut eläinlääkäreiden pelastavan ja hoitavan loukkaantuneita eläimiä paikan päällä.

Tutkijat ovat arvioineet, että kuukausia kestäneissä tulipaloissa on kuollut lähes puoli miljardia eläintä pelkästään Uuden Etelä-Walesin osavaltiossa.

Suosittelemme