Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Venezuelan Guaidó syrjäytettiin vallasta – opposition kansanedustajia ei päästetty parlamenttiin

Oppositio äänesti Guaidón puhemieheksi omassa istunnossaan, jonka he pitivät parlamentin ulkopuolella.

Juan Guaido kiipeämässä aidan yli.
Venezuelan väliaikaiseksi presidentiksi julistautunut Juan Guaidó yritti päästä parlamenttirakennukseen kiipeämällä aidan yli. Mellakkapoliisi esti häntä pääsemästä rakennukseen. Kuva: Rayner Pena / EPA
Inka Haukka,
Saara-Miira Kokkonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Venezuelassa parlamentin puhemies Juan Guaidó on syösty vallasta. Parlamentin uudeksi puhemieheksi julistautui Guaidón vastustaja Luis Parra. Maan presidentti Nicolás Maduro tunnusti pian tämän jälkeen Parran viralliseksi puhemieheksi.

Parlamentin oli määrä valita Guaidó uudelleen puhemieheksi, mutta sekä Guaidólta että hänen tukijoiltaan torpattiin pääsy parlamenttiin.

Parlamenttirakennuksen edustalla partioineet poliisit päästivät istuntosaliin vain hallitusta kannattavat ja ne opposition kansanedustajat, jotka vastustavat Guaidóa. Oppositio syyttää vastustajiaan parlamentaarisesta vallankaappauksesta.

Guaidó piti opposition edustajien kanssa oman istunnon parlamentin ulkopuolella, El Nacional -sanomalehden tiloissa. Istunnossa edustajat äänestivät Guaidón puhemieheksi.

Puhemieheksi julistautunut Luis Parra erotettiin hiljattain Ensimmäinen Oikeus -oppositiopuolueesta korruptiosyytösten vuoksi. Hän on kiistänyt syytökset.

Juan Guaido.
Guaidó julistautui viime vuoden tammikuussa Venezuelan väliaikaiseksi presidentiksi. Kuva: Rayner Pena / EPA

Guaidó julistautui Venezuelan väliaikaiseksi presidentiksi viime vuoden tammikuussa sen jälkeen, kun presidentti Nicolás Maduro oli valittu jatkokaudelle opposition vilpillisiksi katsomissa vaaleissa.

Yli 50 maata on tunnustanut Guaidón presidentiksi, mutta Venezuelan armeija on pysynyt Maduron takana eikä oppositio ole saanut istuvaa presidenttiä syrjäytetyksi.

Maduro oli jo ennakkoon sanonut olettavansa, että parlamentti palautuu hallituksen kannattajille myöhemmin tänä vuonna järjestettävissä vaaleissa.

Venezuelan poliittisen kriisin taustalla on vakava talouskriisi ja valtava inflaatio, minkä vuoksi ruoasta, lääkkeistä ja perustarvikkeista on pulaa. Arviolta 4,5 miljoonaa venezuelalaista on lähtenyt maasta kriisin takia.

Lue myös:

Vain armeijan tuki pitää Venezuelan presidentti Nicolas Maduron vallassa

Venezuelan johto syyttää oppositiojohtaja Juan Guaidóa maanpetoksesta

Suomalainen Irene Leets muutti äkkirikkaaseen öljyvaltioon Venezuelaan – 50 vuotta myöhemmin hän palasi takaisin romahtaneesta maasta

Onko Venezuela uusi Kuuba? Pakotteet kurittavat kansalaisia, mutta niiden avulla ei välttämättä saada syrjäytettyä diktaattoria

Suosittelemme