Keski-Euroopan mäkiviikko osoitti jälleen tylysti, missä suomalainen huippumäkihyppy menee. Ainoastaan Antti Aalto pystyy kamppailemaan kärjessä, eikä hänkään ole tällä kaudella ollut samanlaisessa vireessä kuin viime talvena.
Viime kesänä mäkimaajoukkueen hyppääjät kertoivat Yle Urheilulle pudottavansa painoa, jotta eivät antaisi enää tasoitusta muille maille. Päävalmentaja Lauri Hakola totesi mäkiviikolla painoasian olevan tämän kauden osalta kohtuullisesti hanskassa, eikä hänen mielestään se ole yksittäisenä asiana ratkaiseva tekijä puuttuviin metreihin.
– Kyse on aina kokonaisuudesta, ja eri hyppääjillä on yksilöllisiä asioita, joita pitäisi parantaa. Jos jotain yhteistä tekijää haetaan, niin se on hyppäämisen tekniikka, sen oppiminen, kehittäminen ja miten osaamme sitä opettaa, Hakola kertoi Yle Urheilulle.
– Näyttää siltä, että moni muu on osannut tehdä parempaa työtä.
Myös Yle Urheilun asiantuntija Tommi Nikunen pitää painoasiaa vain pienenä osana isoa kokonaisuutta. Hän on pikemminkin huolestunut siitä, ettei suomalaisessa mäkihypyssä ole vuosikausiin tehty lajianalyysia.
– Jos sellainen on viime vuosina tehty, niin se on piilotettu hyvin. Lajianalyysi on kuitenkin ydinasia, sillä siinä selvitettäisiin, mitä tämän päivän mäkihyppy huipputasolla vaatii, Nikunen sanoi.
Lajitaitavuus yhdistettynä fysiikkaan tärkeintä
Nikusen mukaan edellinen hyvä lajianalyysi on 1990-luvun alkupuolelta. Tuolloin suomalainen yhdistetty tarpoi pohjalla ja Suomen maajoukkueen tuleva päävalmentaja Jyri Pelkonen tarttui toimeen ja teki lajiin analyysin. Vaikka kyse oli yhdistetystä, siinä käsiteltiin luonnollisesti myös mäkihyppyä.
Tämän päivän mäkihypyssä lajitaitavuus yhdistettynä hyvään fysiikkaan on kaikkein tärkeintä. Hyppääjän täytyy olla hyvä ponnistamaan, mutta myös liikkuvuutta pitää löytyä. Nikusen mukaan onkin tärkeää, että nuoret hyppääjät tietävät jo varhaisessa vaiheessa, mihin heidän täytyy pyrkiä niin fyysisissä ominaisuuksissa, liikkuvuudessa kuin painoasioissa.
– Mäkihyppy on kehittynyt valtavasti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Lajiin on tullut paljon uusia elementtejä, välineet, mäet ja urheilijat ovat kehittyneet, Nikunen muistutti.
– Siksi meidän pitää tietää, mitkä ovat ne rajat, joita urheilijan pitää ottaa suorituksessa huomioon. Mitä hänen kehostaan pitää löytyä, jotta tällaisiin suorituksiin päästään.
Esimerkiksi ponnistusarvoissa ei saisi antaa yhtään etumatkaa, sillä se näkyy hyppyjen pituuksissa.
– Jos fyysisten ponnistusarvojen pitäisi olla siellä 60–70 sentin välillä ja jos suomalaiset liikkuvat siellä 55 sentin korvilla, niin se ero on äkkiä laskettuna prosentuaalisesti äärettömän suuri, Nikunen vertasi.
Tieto saatava pienille paikkakunnille
Suomalaisen mäkihypyn kuppikunnista on puhuttu vuosikymmenten ajan. Nikusen mukaan lajianalyysi voisi auttaa mäkihyppyperhettä löytämään yhteisen suunnan, siitä millainen mäkihyppääjän polku Suomessa on.
– Sen pitäisi olla sellainen, että sitä voitaisiin noudattaa heti ensimmäisistä hyppyvuosista lähtien, Nikunen sanoi.
Hänen mukaansa Suomessa uidaan tällä hetkellä syvissä vesissä, sillä aikuishyppääjiksi laskettaville urheilijoille on enää vaikea tehdä korjaavia toimenpiteitä.
– Näissä asioissa pitää lähteä liikkeelle ihan sieltä viiden metrin mäistä. Jo silloin täytyy tietää, mitä ollaan tekemässä.
Suomessa mäkihyppyä on pyritty keskittämään muun muassa Lahteen, Rukalle ja Kuopioon. Maajoukkueen toiminta on keskitetty Kuopioon, mutta päävalmentaja Hakolan mukaan keskittäminen ei tarkoita sitä, että hyppääjien olisi muutettava paikkakunnalle.
– Olemme pyrkineet rakentamaan sinne mahdollisimman hyvät olosuhteet harjoittelun ympärille ja harjoitteluun. Valtaosa kesän leireistä on painottunut Kuopioon. Se on ollut osin resurssien sanelema asia, Hakola kertoi.
Nikusen mielestä keskittäminen on ollut hyvä, sillä mäkihypyn harrastajamäärillä valmennuskeskuksia on turha ripotella jokaiseen pitäjään.
– Yksi keskus on hyvä, mutta meidän on myös saatava niille pienille paikkakunnille se tietoisuus, mitä tehdään siihen asti, kunnes hyppääjät ovat valmiita siirtymään Kuopioon. Se on tässä ratkaisevaa.
Nuorempi polvi tarvitsee ammattivalmentajia
Vaikka suomalaisen mäkihypyn uuden nousun perään on huudeltu jo vuosia, ei Nikusen mielestä kaikkea ole vielä menetetty. Aikaa ei kuitenkaan ole hukattavaksi.
– Nyt pitää panna rukkaset käteen ja ruveta töihin. Ja aloittaa sieltä ihan pohjalta, hän sanoi.
Siinä missä mäkihyppy aikoinaan nostettiin Suomen menestyslajiksi ennen kaikkea vapaaehtoistyöllä, ei sitä tänä päivänä enää voi vaatia. Nikunen kääntäisikin tilanteen toisinpäin ja panostaisi palkattuihin valmentajiin.
– Suomessa on paljon hyviä valmentajia. Ne parhaat valmentajat pitäisi palkata nimenomaan tekemään juniorityötä. Viemään sanomaa mäkipaikkakunnille, valvomaan, ohjaamaan ja antamaan vinkkejä, Nikunen sanoi.
– Meillä on tällä hetkellä A-maajoukkueessa yksi potentiaalinen maailman huippu ja pari kolme sellaista, joilla on mahdollisuus nousta huipulle. Eivät he tarvitse kaikkia resursseja. Sen tarvii nuorempi polvi.
Mäkihyppy ei ole koskaan ollut massojen laji, mutta 50–60-luvun harrastajamääriä on turha haihatella. Nikunen uskoo, että jos ja kun Suomi saa jälleen hyppääjän aivan kirkkaimpaan kärkeen, harrastajamäärät kasvavat. Siihen asti pitää pärjätä sillä, mitä on.
– Aikaisemminkin on siitä kourallisesta urheilijoita saatu koulutettua maailmancupin voittajia ja arvokisamenestyjiä, joten ei se mahdotonta tälläkään määrällä ole, Nikunen totesi.
Lue myös: