Poliisi on edistynyt kesäkuussa kadonneen 21-vuotiaan somerolaisnaisen henkirikosta koskevassa esitutkinnassa. Rikoksesta epäilty, vuonna 1995 syntynyt mies on kuulusteluissa selvittänyt epäillyn surmaillan tapahtumia.
Tutkinnanjohtaja, keskusrikospoliisin rikoskomisario Jarkko Toivosen mukaan epäilty on kertonut olevansa osallinen uhrin kuolemaan. Tähän saakka hän oli kiistänyt kuulusteluissa osallisuutensa tapahtuneeseen.
– Epäilty pyysi uutta kuulustelua, jossa hän kertoi aiheuttaneensa uhrin kuoleman. Hän on antanut oman selvityksensa asiasta, ja poliisin esitutkinta selvittää edelleen tapahtumien tarkempaa kulkua. Enempää en voi asiaa tässä vaiheessa avata, toteaa Toivonen.
Esitutkinnan rikosnimikkeenä on ollut murha, eikä sitä ole Toivosen mukaan muutettu ainakaan toistaiseksi. Poliisi ja syyttäjä ovat hakeneet lisäaikaa syytteen noston määräaikaan epäillyn antaman selvityksen takia. Varsinais-Suomen käräjäoikeus on määrännyt syytteen noston määräpäiväksi 23. huhtikuuta.
Jarkko Toivosen mukaan kyseessä on väkivaltarikos, johon liittyy suunnitelmallisuutta ja taloudellisen edun tavoittelua. Epäilty on hankkinut haltuunsa uhrin verkkopankkitunnukset ja ohjannut esimerkiksi pikavippihakemuksista saatuja rahoja kyseiselle tilille.
Somerolaisnaisen epäillään joutuneen henkirikoksen uhriksi 8. ja 9. kesäkuuta välisenä yönä. Ruumis on edelleen kateissa, vaikka sitä on etsitty laajalta alueelta kesän, syksyn ja talven aikana. Etsintöjä jatketaan edelleen.
Poliisi pyytää edelleen mahdollisia vihjeitä tai havaintoja epäiltyyn henkirikokseen liittyen.
Juttua täydennetty klo 13.22.
Lue lisää: