Onko susien ilmaantuminen pihapiiriin niiden poikkeavaa tai uutta käyttäytymistä?
Ei, jos katsotaan, miten susien käyttäytyminen on muuttunut 1900-luvun kuluessa. Tohtorikoulutettava Heta Lähdesmäen väitöskirjassa käydään eri aineistojen pohjalta läpi, miten sudet viime vuosisadalla liikkuivat ja miten ihmiset niihin suhtautuivat.
Kulttuurihistorian alaan kuuluvan väitöksen näkökulma on ihmistieteellinen eläintutkimus, jossa eläimet ja ihmiset arvioidaan tasavertaisina toimijoina. Aiemmat aiheeseen liittyvät tutkimukset käsittelevät usein susien ja ihmisten välisiä konflikteja.
Tuore tutkimus ei ole suden puolustuspuhe, vaan se käy läpi sekä sadassa vuodessa muuttuneet että samana pysyneet käsitykset ja suden asemaan vaikuttaneet muutokset.
– Isoin muutos suden yhteiskunnallisessa asemassa on suojelun alkaminen. Syntyi myös uusia käsityksiä siitä, missä susi voi elää, Heta Lähdesmäki sanoo.
Viime vuosisadan alussa susien määrä Suomessa oli varsin vähäinen. Sen ajan eläintieteellisissä kirjoissa kuvataan susien käyttäytymistä ja elinalueita niin, että ne viihtyvät tiheissä metsissä ja erämaissa, mutta etenkin talvisin ne tulevat toistuvasti ihmisten lähelle.
– Varsinkin 1900-luvun puolivälin jälkeen aletaan epänormalisoimaan tätä lähelle tulemista, tutkija sanoo.
Termi häirikkösusi yleistyi, kun suojelu tiukkeni. Susien suojelu alkoi 1970-luvulla osittaisella rauhoituksella ja tiukkeni EU-jäsenyyden myötä 1990-luvulla.
Kun susia ei enää voitu vapaasti tappaa, piti yksilöidä tietyt tapettavat sudet epänormalisoinnin kautta, tutkimus kuvaa.
Sutta pidettiin myös ihmisen vihollisena ja vahinkoeläimenä. Itärajan yli Suomeen tulleita susia taas käsiteltiin venäläisinä tunkeilijoina. Mielikuvat vahvistuivat voimakkaasti 1900-luvun kuluessa.
Kuollut susi, paras susi?
Lähdeaineiston pohjalta Heta Lähdesmäki on päätellyt, ettei tappaminen ole paras ratkaisu susien aiheuttamiin ongelmiin. Väitöstyön lähteinä ovat lait, tilastot, riistanhoidon tutkimus- ja eläintieteellinen kirjallisuus sekä sanoma- ja aikakauslehtikirjoitukset.
Vaikka nykyinen tiukka ja byrokraattinen suojelu on ongelmallista, niin sama ongelmallisuus toistuu silloin, kun suden sai vapaasti tappaa viime vuosisadan alkupuolella.
– Jos tappaminen olisi ratkaissut kaikki ongelmat, niin yhteiskunta tuskin olisi luonut vahinkojen korvausjärjestelmää, Heta Lähdesmäki arvioi.
Nykyinen hyvin kärjistynyt susikeskustelu on osaksi suojelun synnyttämää ja saanut susien vastustajat nimeämään eläimet häiriköiksi.
Susien hävittäminen koko pitäjästä oli aiemmin tavoiteltua, mutta missään vaiheessa Suomen susia ei saatu kokonaan häviämään kaikilta alueilta. Käsitys miltei sukupuuttoon hävinneestä sudesta syntyi ehkä Länsi- ja Etelä-Suomessa, missä niitä ei tavattu kuin satunnaisina harhailijoina.
Lisääntyviä susipareja kuitenkin säilyi Suomessa ainakin Lapin perukoilla ja myöhemmin susia tuli itärajan takaa Venäjältä. Susi ei siis missään vaiheessa kokonaan kadonnut Suomesta.
Missä on susiraja?
Käsitys susista korpimetsien asukkeina syntyi ja vahvistui 1900-luvun kuluessa. Siihen liittyi romanttinen kuva koskemattomasta luonnosta, mihin ihminen ei ollut vaikuttanut – näin siitäkin huolimatta, että yhteiskunnan kehitys johti siihen, ettei viime vuosisadalla koskemattomia erämaita juuri enää ollut.
Syntyi kuitenkin käsitys maata halkovasta susirajasta, jonka itäpuolella susien olisi suotavaa pysyä, vaikkei niistä sielläkään erityisesti pidetty.
Susirajan ylittäneistä eläimistä haluttiin päästä eroon ja varsin nopeasti esimerkiksi Turun liepeille Lietoon 1920-luvulla ilmaantunut urossusi ammuttiin. Samoin kävi Hämeeseen 1950- ja 70-luvuilla vaeltaneille susille. Nämä satoja miehiä liikkeelle saaneet susijahdit herättivät myös närkästystä.
Susiraja-käsitys syntyi osaksi median vaikutuksesta, mutta se luotiin Lähdesmäen mukaan myös konkreettisesti tappamalla etelään tulleet sudet. Mielikuva susirajasta elää edelleen, vaikka uusia susireviirejä on syntynyt lähelle asutuskeskuksia.
– Poissaolon korostamisen ja läsnäolon epänormaaliuden avulla voitiin tarvittaessa perustella susien tappamista ja poissa pitämistä, Heta Lähdesmäki toteaa väitöstyössään.
Susien määrä on ollut vuosia jatkunut kiistelyn aihe. Vuonna 1972 pohjoismaiset luonnonsuojelujärjestöt arvioivat Pohjoismaissa olevan yhteensä vain 15 sutta, mutta seuraavana vuonna susitutkija Erkki Pulliainen arveli Suomessa olevan jopa yli kaksikymmentä sutta.
Pulliaisen mukaan talven 1972–1973 aikana tapettiin ainakin kymmenen sutta ja koko vuonna 1973 ainakin 18 yksilöä.
Susi rauhoitettiin poronhoitoaluetta lukuunottamatta vuonna 1973. Kaatolupia myönnettiin silti, jos sudet aiheuttivat vahinkoja. Kanta kasvoi 1980-luvulle tultaessa arvioiden mukaan jopa 300 suteen, mutta tästäkin kiisteltiin tuttuun tapaan.
Luonnonsuojelijoiden mukaan Suomessa metsästettiin tuolloin eurooppalaisittain uhanalaisia suurpetoja. Sama perustelu on edelleen ollut käytössä, koska EU:n luontodirektiivin mukaan susi vaatii vieläkin suojelua.
Tiukimmat suojelumääräykset tulivat voimaan, kun Suomi liittyi Euroopan unioniin 1990-luvulla.
Missä sudet saavat elää?
Sudet ovat viime vuosisadan lopulla levinneet uudelleen läntiseen ja eteläiseen Suomeen. Samaan aikaan media on yhä uudelleen nostanut esiin susien Turun seudulla tekemät lapsisurmat 1800-luvun lopulla. Tämä on ollut omiaan lisäämään susipelkoa ja -vihaa, mutta myös puolustuspuheita susien vaarattomuudesta nykyihmisiä kohtaan.
Tohtorikoulutettava Heta Lähdesmäen mukaan Turun lapsisurmat ovat jääneet kulttuuriseen muistiin traumaksi, jota toistetaan ja muistellaan.
Suden ja ihmisen suhteessa on tutkijan mukaan jotain niin haastavaa, että näitä tapauksia aina muistellaan.
– Ajatus siitä, että ihminen on myös kaloreita ja voisi olla saaliseläin, on ihmisillle jotain kamalaa ja järisyttävää, Lähdesmäki miettii.
Epäilemättä ajatus suden suuhun joutumisesta ei miellytä ketään. Tämän takia susialueilla järjestetään edelleen lapsille koulukyytejä ja metsässä liikkuminen vähenee.
Suhtautuminen suteen kuvaa kuitenkin myös yhteiskunnan muuttumista. Jos ennen 1800-luvun loppua susia pidettiin hallitsemattomina luonnonvoimina, niin käsitys muuttui viime vuosisadalla. Susia ajateltiin voitavan hallita niin hyvässä kuin pahassa.
Tämän ajattelun mukaan susia voidaan suojella, susikantaa hoitaa ja päättää, missä susi voi olla. Tuorein suden kannanhoitosuunnitelma julkaistiin viime syksynä.
Taustalla Lähdesmäki näkee hyvinvointivaltioajattelun, jonka mukaan ihmisen ei tarvitse pelätä omassa arjessaan. Luonto nähdään usein yhteiskunnan jatkeena, jolloin ajatellaan, että luontoa voi säädellä kuten ihmisten yhteiskuntaa. Mutta voidaanko luontoa ja luonnonvaraisia eläimiä hallita, sillä ne eivät noudata ihmisten sopimia sääntöjä ja lakeja.
Sudet kuitenkin voidaan nähdä vallankäyttäjinä, kun ne ilmaantuvat jollekin alueelle saalistamaan ravintoa. Tällöin ne vaikuttavat alueen ihmisiin, elinkeinoihin ja ehkä myöhemmin jopa lainsäädäntöön.
Nykyään tutkimus myös kuvaa susien älykkyyttä ja tunteita esimerkiksi pennuistaan huolehtivina vanhempina. Ne osoittavat myöskiintymystä saman lauman jäseniä kohtaan.
FM Heta Lahdesmäen väitöskirja Susien paikat. Ihminen ja susi 1900-luvun Suomessa tarkastetaan 18. tammikuuta Turun yliopistossa. Se on julkaistu Jyväskylän yliopiston Nykykulttuuri-julkaisusarjasssa, mutta on avoimesti luettavissa netissä puolen vuoden kuluttua.
Lue myös:
Susi sai saaliiksi 21 lasta – Tapahtuneesta on yli sata vuotta, mutta me pelkäämme yhä
Mikä susissa mietityttää? 8 kysymystä ja vastausta susista
Metsästäjä: Sudenkaatolupia tarvitaan – oikeustieteilijä muistuttaa tiukoista lupaehdoista
Ministeriö: Poronhoitoalueelle ei kaivata lisää susia
Pihoissa liikkunut susi ammuttiin Sukevalla – yritettiin karkottaa, mutta palasi takaisin