Fasisteja ja rasisteja, halla-aholaisia. Yhteiskuntarauhan uhka, joka valtaan päästyään romuttaa oikeusvaltion. Perussuomalaisesta puolueesta siis puhe, sellaisin sanoin, joilla sitä usein vastustetaan.
Perussuomalaisia vihataan niin paljon, että moni ajattelee: jotain niissä täytyy olla. Se on suurin puolue, jonka ympärillä pöhisee. Sen johtaja on jumaloitu ja vihattu, ehdottomasti tai ei missään nimessä, näin sanotaan ja kiistetään, rasisti ja fasisti.
En vähättele vihaa tai rasismia, mutta muistutan, että hakaristin ohella voi olla hyvä katsoa myös peiliin.
Ajattelen, että jos uskotaan demokratiaan, täytyy uskoa myös äänestäjien joltiseenkin täyspäisyyteen.
Monissa vaaleissa on nähty, että perussuomalaisten korkea kannatus osuu matalan äänestysprosentin alueille. Eräissä helsinkiläisissä lähiöissä äänestysprosentti on usein alle 50, mutta kun perussuomalaiset voittaa vaalit, se on yli 60. Eeva Luhtakallion tutkimus Demokratia suomalaisessa lähiössä kertoo esikaupungista, jossa politiikan valtajärjestelmä näyttäytyy poissaolevana, mutta perussuomalainen soppatykki kokoaa ihmisiä ostarilla.
Ehkä tätä puoluetta pitäisikin kiittää suomalaisen demokratian pelastamisesta?
Ymmärrän perussuomalaisten kannatuksen näin. Kuvittelen keskustan peruskannattajan, suomalaisen pientalonpojan, ja hänen rinnalleen Sitran yliasiamiehen, Venäjän pankkikonsultti Esko Ahon tai suursijoittaja Juha Sipilän.
Aho liitti Suomen Euroopan unioniin, vaikka puoluekenttä epäröi. Hän tiesi, että kymmeniätuhansia maatiloja lopetetaan, mutta että hän itse jatkaa huippuvirkoihin. Myöhemmin Sipilä teki samankaltaisia temppuja. Äänestäjät hylkäsivät, ja Sipilä meni sinne mistä tulikin, nauttimaan jossain kuorissa lojuvista miljoonista.
Kuvittelen myös uhanalaisen lajin, suomalaisen teollisuustyöntekijän. Hänen rinnallaan näen sosiaalidemokraatti-pääministerin Paavo Lipposen tai komissaari Erkki Liikasen rintapielet kunniamerkkien painon alla taipuen. Sitä mukaa kun kunniamerkit ovat lisääntyneet, ovat suomalaiset teollisuustyöpaikat vähentyneet.
Kuten keskustajohtoiset hallitukset tuhosivat Suomen talonpojat, tuhosivat demarijohtoiset hallitukset suomalaiset duunarit ja duunit.
Kuka korjaa potin maailmassa, jossa vanhat luokat ovat kadonneet? Fasistit ja rasistit? Itähelsinkiläisen lähiön, Kankaanpään pikkukaupungin, Honkajoen maalaiskunnan, kahden Suomen perussuomalaisimman paikkakunnan äänestäjät – nämäkö ovat natseja?
En vähättele vihaa tai rasismia, mutta muistutan, että hakaristin ohella voi olla hyvä katsoa myös peiliin. Karu totuus on, että muiden puolueiden epäuskottavuus on niin ilmeistä, että perussuomalaisten kannatus on kasvanut niiden kustannuksella.
Kun poliitikko maalaa mustan valkeaksi oman porukan tähden, eliiteistä ja tutkimuksista riippumatta, hän kertoo siitä, että porukka todella on tärkeä.
Perussuomalaisten laskelma maahanmuuton kustannuksista tuskin menisi läpi valtiotieteen opinnäytteenä. Mutta kuinka moni muidenkaan puolueiden äänestäjä todella valitsee puolueen sen ohjelman faktapitoisuuden mukaan?
The Guardian-lehdessä Catherine Fieschi kirjoitti taannoin eurooppalaisen uusoikeiston suhteesta faktoihin. Hänen kirjoituksensa ydin on, että uusoikeiston ajoittain räikeä piittaamattomuus totuudesta on itse asiassa lojaalisuutta äänestäjiä kohtaan. Kun poliitikko maalaa mustan valkeaksi oman porukan tähden, eliiteistä ja tutkimuksista riippumatta, hän kertoo siitä, että porukka todella on tärkeä.
Nykyajan politiikkaa sanotaan identiteettipolitiikaksi. Politiikassa onkin aina kysymys identiteeteistä, esimerkiksi nyt duunareista tai maalaisista. Ja identiteetit, joiden varaan aiempi valtajärjestelmä rakennettiin, ovat murentuneet tai murrettu. Ne on korvattu pelkällä vauraudella, joka sekin jakautuu epätasaisesti. Kun ihminen ei elä ainoastaan leivästä, tarjoavat perussuomalaiset nyt taas identiteettiä, sellaisen ihmisen kanssa kulkemista, joka ei samaistu menestyjiin.
Sen, joka haluaa voittaa perussuomalaisten äänestäjät taakseen, olisi tarjottava heille samaa kuin perussuomalaiset, arvostusta. Sen taas, joka toivoo perussuomalaisten kasvavan entistä suuremmaksi puolueeksi, kannattaa pystyttää yhä korkeampi muuri tämän yhden puolueen ja kaikkien muiden väliin. Ja huutaa sen takaa fasistia ja natsia aina vain kovempaa, omasta moraalisesta ylemmyydestään varmana.
Janne Saarikivi
Kirjoittaja on suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen professori ja todennäköisesti eri mieltä kanssasi.
Aiheesta voi keskustella 6.2. klo 23.00 asti.