Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Ikionnellinen Riitta-Liisa Roponen palasi kotimaan laduille Yhdysvaltojen mestarina: "Asiat eivät voisi olla paremmin"

Riitta-Liisa Roponen nauttii nuorten hiihtäjien valmentamisesta Denverin yliopistossa.

LEHTIKUVA Riitta-Liisa Roponen
Riitta-Liisa Roponen hiihti Vantaalla hymy huulillaan. Kuva: Lehtikuva / Markku Ulander
Kimmo Porttila,
Jussi Vainikka
Avaa Yle-sovelluksessa

Yhdysvaltoihin perheensä kanssa asettunut konkarihiihtäjä Riitta-Liisa Roponen, 41, nähtiin pitkästä aikaa kotimaan kilpaladuilla Suomen Cupin osakilpailussa Vantaalla. Roponen hiihti viidenneksi ja oli kisan jälkeen yhtä hymyä.

– Oli aivan mieletöntä päästä kisaamaan nopeatempoiseen perinteisen rytmihiihtoon. Mukava hiihtää ja laittaa tytöille kampoihin, Roponen tunnelmoi Yle Urheilulle.

Roponen toimii nykyään Denverin yliopistossa hiihtäjien vapaaehtoisvalmentajana. Hänen miehensä Toni Roponen valittiin kesällä yliopiston hiihtojoukkueen päävalmentajaksi. Arki Yhdysvalloissa on maistunut Roposille mainiosti.

– Siellä on ollut mukavaa, rentoa, leppoista ja ihanaa. Nautin työstäni ja elämästäni. Asiat eivät voisi olla paremmin, Roponen iloitsi.

– Saan valmentaa nuoria urheilijoita, jotka ovat kiitollisia avusta. He osaavat arvostaa neuvoa ja haluavat kehittyä. Syksy on ollut siksikin antoisa.

Roponen pysyy Suomessa kuun vaihteessa Vöyrillä järjestettäviin SM-hiihtoihin asti. Tavoitteita kilpaladuille ei enää ole. Alkukuussa Roponen voitti Yhdysvaltojen mestaruuskisoissa vapaan hiihtotavan kultaa 10 kilometrin matkalla.

– Amerikan mestaruus kun on plakkarissa, niin muita tavoitteita ei ole kuin hiihtää mahdollisimman kovaa. Olen kuullut, että naisilla on ollut täällä syksystä asti jännitys päällä, että milloin tulen viemään heidän paikkojaan, Roponen sanoi pilke silmäkulmassa.

Seitsemän arvokisamitalia urallaan saavuttanut Roponen päätti viime talvena arvokisauransa Seefeldin MM-kisoissa. Kanadan Cantmoressa hiihdetään maailmancupin kilpailu maaliskuussa. Olisiko mahdollista, että Roponen nähtäisiin vielä maailmancupin laduilla?

– Minun ei ole mahdollista antaa kansainvälisiä näyttöjä näitä tyttöjä vastaan. Antaa heidän mennä, jotka ovat paikkansa ansainneet, Roponen totesi.

Lue myös:

Anne Kyllönen rutisti niukkaan voittoon Vantaalla ja vankisti asemaansa Suomen Cupin johdossa – yllättäjä hävisi vain 1,3 sekuntia

Suosittelemme sinulle