Populistit! Olette pilkanneet vakavaa keskustelua. Olette vuosia kaataneet niskaamme valheita ja vihaa. Me olemme sallineet sen liian pitkään, sillä olemme olleet yllättyneitä, tyrmistyneitä ja kauhistuneita siitä, miten matalalle olette vajonneet.
Olette venyttäneet pinnaamme liikaa, ja nyt se on katkennut.
Näin julistaa Italian Sardiinien Facebook-sivu. Kyse on marraskuun puolivälissä Bolognassa syntyneestä liikkeestä, joka on levinnyt ja voimistunut kuin Australian maastopalot.
Suomessa Sardiinit ovat muuttuneet Silakoiksi. Ryhmä polkaistiin pystyyn facebookissa joulun tienoilla ja on kerännyt noin 25 000 jäsentä.
Parhaimmillaan Silakat pystyvät ottamaan hallintaan keskustelun keskikentän ja pakottamaan öyhötyksen pyörimään tehottomana nurkkiin ja maalin taakse.
Ennen kuin kyynikot heräävät, myönnän että Silakat tuskin ovat se taivainen sotajoukko, joka oitis nujertaa vihapuhetta sylkevän antikristuksen. Mutta uskon heidän kanavoivan väyläänsä etsivän sosiaalisen energian tsunamia. He ilmentävät ilmassa väreilevää muutoshalua.
Lätkävertauksin: parhaimmillaan Silakat pystyvät ottamaan hallintaan keskustelun keskikentän ja pakottamaan öyhötyksen pyörimään tehottomana nurkkiin ja maalin taakse.
Sardiinien tapaan Silakat eivät periaatteessa vastusta ketään. Tavoitteena on muuttaa keskustelun tehdasasetuksia. Tämä on uutta ja tervetullutta.
Pelkkä vastustaminen ja leimakirveellä hutkiminen eivät näet johda minnekään. Omasta itseriittoisesta kuplasta nähtynä väärinajattelijoiden määrä vain kasvaa. Kun oikeassa olemisen tunne valtaa mielen Pyhän Hengen lailla, reaalimaailma hukkuu omahyväisyyden usvaan.
Esimerkkejä on valitettavasti useita.
Jos Belsebuub ja Juha Sipilä olisivat viimeisellä kierroksella ehdolla Suomen diktaattoreiksi, löytyy niitä, jotka oman pyhyytensä ohjaamina äänestäisivät mieluummin tyhjää kuin Sipilää.
Vastaavalla tavalla Yhdysvalloissa vuonna 2016 Hillary Clinton hävisi Donald Trumpille tietyissä vaa’ankieliosavaltioissa, kun äänet valuivat vasemmistolaisille marginaaliehdokkaille. Hillarya ei sopinut äänestää, koska tämä oli joskus sanonut käsipäivää jollekin Wall Streetin tyypille.
Katseen voi myös kääntää länteen ja Ruotsiin. Siellä on tavattu olla oikeassa jo Olof Palmen ajoista. Nyt kieltäydytään leikkimästä väärinajattelijoiden eli ruotsidemokraattien kanssa.
Onko tämä strategia ollut tehokas?
Oikeassa olemisen sietämätön keveys kaikuu ajoittain myös Silakoiden facebook-keskusteluissa.
Nej, inte alls. Ei sinne päinkään. Ruotsidemokraatit ovat kasvaneet maan suurimmaksi puolueeksi. Mutta oikeassa on sentään oltu.
Valitettavasti tämä oikeassa olemisen sietämätön keveys kaikuu ajoittain myös Silakoiden facebook-keskusteluissa.
Kysykää itseltänne: onko tärkeämpää olla koko ajan oikeassa vai myötävaikuttaa hyvyyden lisäämiseen?
Jos jokainen persujen makkarakojulla piipahtanut olisi rasisti, jokainen parkkisakon saanut olisi sitten ikuinen rikollinen ja Björn Wahlroos parantumaton stalinisti.
On armollista uskoa, että menneet tekoset eivät määritä ihmistä. Että ihmiset voivat muuttua parempaan suuntaan. Muussa tapauksessa kaikki keskustelu olisi täysin turhaa.
Jos jokainen persujen makkarakojulla piipahtanut olisi rasisti, jokainen parkkisakon saanut olisi sitten ikuinen rikollinen ja Björn Wahlroos parantumaton stalinisti.
Italian sardiinien alkuräjähdys oli Bolognan Piazza Maggiorella järjestetty flashmob. Siitä toivottiin vastapainoa Matteo Salvinin Lega-puolueen samanaikaiselle kokoukselle.
Lega on eräänlainen Italian perussuomalaiset ja Salvini Italian suosituimpia poliitikkoja. Hänen kielenkäyttönsä on kärkevää ja usein halventavaa. Kerran hän raahasi torikokoukseen puhallettavan seksinuken ja vertasi sitä Italian parlamentin alahuoneen silloiseen puheenjohtajaan, vasemmistolaiseen Laura Boldriniin.
Näin alhainen retoriikka vaatii jo erityislahjakkuutta.
Kolme viikkoa Bolognan alkuräjähdyksestä olin Sardiinien kanssa piazzalla Pescarassa. Se on reilun sadantuhannen asukkaan kaupunki Adrianmeren rannikolla. Kello oli kuusi illalla, lämpöä kymmenen astetta ja ihmisiä kolme tuhatta. He heiluttelivat pahvisia sardiininkuvia ja lauloivat Bella ciaota.
Vastoin Wikipedian tietoa, se ei kuulunut Italian partisaanien laulukokoelmiin vaan tuli tunnetuksi vasta joskus 1950-luvulla. Nyt sitä on rallatettu sekä nuorten ilmastoperjantaissa että erilaisissa kansannousuissa Chilestä Irakiin ja Hong Kongiin.
Pescarassa päälle vetäistiin vielä Italian kansallislaulu, joka poikkeaa Maamme-laulusta siinä, että sen tahdissa suomalainen voisi jopa tanssia.
Eli ilon kautta mentiin.
Toivottavasti näin tekevät myös Silakat. Maailma on karhea ja täynnä särmiä. Niitä ei pidä terävöittää vaan silotella, sillä ne haavoittavat helposti.
Kari Enqvist
Kirjoittaja on kosmologian professori Helsingin yliopistossa ja tietokirjailija. Hän on kiinnostunut ihmisen paikasta maailmankaikkeudesta ja kaikesta siitä, mikä on liikuttavaa tai ihmeellistä.
Aiheesta voi keskustella 20.1. klo 23:00 asti.