Japanilaisviranomaiset vahvistivat torstaina ensimmäisen uudentyyppisen koronaviruksen aiheuttaman tartunnan maassa.
Kyseessä on toinen viikon sisällä vahvistettu koronavirustartunta Kiinan rajojen ulkopuolella. Myös Thaimaassa on hoidettu kiinalaista turistia, jolla on todettu sama tauti.
Varsinainen tartuntarypäs todettiin alkuvuodesta Hubein maakunnan pääkaupungissa Wuhanissa. Kummatkin Kiinan ulkopuolella todetuista tapauksista olivat olleet Wuhanissa tammikuun alussa.
Wuhanin viranomaiset ovat vahvistaneet kaikkiaan 41 ennestään tuntemattoman koronaviruksen aiheuttamaa keuhkokuumetta. Tiettävästi yksi ihminen, 61-vuotias mies on kuollut tautiin. Hän kärsi myös muun muassa kroonisesta maksasairaudesta.
Viruksesta on pelätty sarsin kaltaista tappajaa
Taudin puhkeaminen on herättänyt huolta, sillä vuosina 2002–2003 Manner-Kiinassa ja Hongkongissa yli 600 ihmistä kuoli sars-viruksen aiheuttamaan tautiin. Myös suomalainen Kansainvälisen työjärjestön ILO:n työntekijä kuoli sars-keuhkokuumeeseen huhtikuussa 2003 Pekingissä.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n mukaan tauti näyttää tällä kertaa rajoittuneen Wuhaniin, ja riski sarsin kaltaiseen epidemiaan on pieni.
– Paljon on vielä selvitettävää, mutta tällä hetkellä ei ole mitään syytä olettaa, että tästä syntyisi maailmanlaajuinen epidemia, sanoo THL:n johtava asiantuntija Jussi Sane.
Sane korostaa, että laajemman leviämisen riski on olemassa silloin, jos virus leviää tehokkaasti ihmisestä toiseen.
Koronaviruksia on useita ja niitä on todettu ihmisten ohella myös eläimillä. Ne voivat aiheuttaa infektiota tavallisesta flunssasta vakaviin hengitystieinfektioihin, kuten sars- ja mers-koronavirukset.
Tartunnan lähde ja tarttumistapa epäselviä
Varsinaista tartunnanlähdettä ei vielä ole varmistettu. Suurin osa tartunnan saaneista on tiettävästi käynyt ruokamarkkinoilla, joissa myydään mereneläviä sekä eläviä lintuja ja muita eläimiä.
Viruksen tarttumistapaa ei vielä tiedetä. Maailman terveysjärjestön WHO:n tänään päivitetyn tilannekatsauksen mukaan ei ole merkkejä siitä, että virus leviäisi tehokkaasti ihmisestä toiseen.
Viranomaiset eivät silti ole sulkeneet pois mahdollisuutta, että virus voisi levitä ihmisten välillä.
Japanilaisviranomaisten mukaan Japanissa havaitun tartunnan saanut kiinalaismies oli vieraillut Wuhanissa, mutta hän ei tiettävästi ole käynyt viruksen leviämiseen liitetyillä ruokamarkkinoilla. Miehen kerrotaan Wuhanissa oleskelunsa aikana olleen ”läheisessä kontaktissa” henkilöön, jolla on havaittu keuhkokuumeen kaltaisia oireita.
Hongkongilainen South China Morning Post -lehti uutisoi keskiviikkona tartunnan saaneesta avioparista. Tiettävästi perheen mies on työskennellyt Wuhanin ruokamarkkinoilla, mutta hänen vaimonsa vannoo, ettei ole koskaan käynyt markkinoilla.
– Koronavirukset leviävät kyllä ihmisestä toiseen, etenkin jos on hyvin läheinen kontakti, mutta se on eri asia kuin jos virus leviäsi populaatiossa tehokkaasti, Sane sanoo.
Toistaiseksi ei ole merkkejä siitä, että virus olisi esimerkiksi levinnyt hoitohenkilökuntaan. Maailman terveysjärjestö WHO on sanonut, että virus voi levitä ja on varoittanut asiasta sairaaloita ympäri maailmaa.
Matkailijalle riski lähes olematon
Pian vietetään kiinalaista uuttavuotta, mikä on maassa tärkeä perhejuhla, jolloin myös kaukana kotiseuduiltaan asuvat yrittävät matkustaa kotiin perheensä luo.
Arviolta sadat miljoonat kiinalaiset matkustavat lomasesongin aikana, myös ulkomaille. Esimerkiksi Thaimaahan odotetaan satoja tuhansia kiinalaisia turisteja. Wuhan on yksi tärkeistä liikenteen solmukohdista.
Pitäisikö alueelle matkustavien turistien tai työmatkalaisten olla asiasta huolissaan?
– Jos sinnepäin matkustaa, riski sairastua tautiin on hyvin pieni, Sane sanoo.
Hän muistuttaa, että pohjoisella pallonpuoliskolla jyllää paraikaa flunssakausi ja Suomessakin influenssakausi on vasta alkamassa.
– Matkalla voi siis sairastua erilaisiin hengitystieinfektioihin, ja niitä voi pyrkiä ehkäisemään hyvällä käsihygienialla, Sane sanoo.
Hänen mukaansa WHO ei suosittele erityisiä toimia matkailijoille eikä rajoituksia matkustamiseen tai kansainväliseen kauppaan.
THL seuraa tilannetta
Vuoden alussa, kun uudesta taudista tiedettiin vielä vähän, viranomaiset reagoivat tilanteeseen ripeästi.
– Euroopassa tehtiin aika nopeasti riskiarvioita, mistä maasta ja mistä kaupungeista Wuhaniin lennetään suoraan, Sane sanoo.
Suomesta suoria lentoja Wuhaniin ei ole.
THL seuraa tilannetta Euroopan tautiviraston ja WHO:n kanssa sekä tiedottaa tilanteesta tarvittaessa.
– Ei tästä tarvitse Suomessa menettää yöunia. Pidetään pää kylmänä ja seurataan tilannetta, Sane sanoo.
Hän muistuttaa, että Suomessa keuhkokuumetapauksia esiintyy yleisesti.
– Tästä viruksesta ja taudista opitaan vielä enemmän. Toistaiseksi näyttää siltä, että kyse ei ole mistään erikoisesta vaan yhdestä keuhkokuumeen aiheuttavasta viruksesta, eikä tauti ole erityisen vakava, Sane arvioi.
Lue myös:
Japani vahvistaa ensimmäisen koronavirustartunnan - sairastunut mies oli ollut Wuhanissa Kiinassa