Hallitus haluaa vauhdittaa puurakentamista tarjoamalla uusia tukia puukerrostalojen tuotantoon. Tuki kohdistuisi valtion tukemiin ARA-asuntoihin, sanoo ympäristöministeri Krista Mikkonen (vihr.).
– ARA-asuntojen rakentamiseen saa käynnistämisavustuksen 20 prosentilla korotettuna, jos kerrostalo rakennetaan puusta.
Hallituksen tavoitteena on kaksinkertaistaa puun käyttö rakentamisessa neljän vuoden aikana. Mikkonen
sanoo, että suurimmat kasvun mahdollisuudet nähdään puukerrostalojen tuotannossa.
Vaikka uusia kerrostaloja on noussut viime vuosina asvukeskuksiin ripeää tahtia, puisia niistä on kuitenkin vasta noin seitsemän prosenttia.
Mikkonen: Lisää töitä maakuntiin
Kohtuuhintaisella Ara-asuntuotuotannolla tavoitellaan kaikkiaan 40 000–50 000:ntä uutta asuntoa hallituskauden aikana. Mikkonen toivoo, että puurakentamisen osuus kokonaistuotannosta kasvaisi uusien tukien myötä merkittävästi.
Puurakentamista pidetään hallituksessa hyvänä keinona pienentää asumisen ja rakentamisen hiilijalanjälkeä. Puun käytön lisäämisellä tavoitellaan myös positiivisia ilmastovaikutuksia – ja suomalaisille lisää töitä.
– Puurakentamisen vauhdittuminen toisi työpaikkoja nimenomaan maakuntiin, jonne syntyisi puuelementtejä valmistavia talotehtaita, Mikkonen sanoo.
Hänen mukaansa tekijöitä tarvittaisiin myös kasvukeskuksissa, jonne asuntoja pitää rakentaa asuntopulan helpottamiseksi.
Professori: Suurta läpimurtoa saadaan vielä odottaa
Perinteisesti puusta on rakennettu pientaloja, päiväkoteja ja kouluja. Eniten puuta käytetään nykyisin pientaloissa, joiden rakentamisessa puun osuus on noin 90 prosenttia. Uusista kerrostaloista noin seitsemän prosenttia on tehty puusta. Julkisessa rakentamisessa kuten esimerkiksi kouluissa puun osuus on tällä hetkellä noin 15–20 prosenttia.
Tampereen yliopiston rakennusopin professori Markku Karjalainen sanoo, että puurakentaminen lisääntyy kiihtyvällä vauhdilla tulevina vuosina. Karjalainen pitää uusia tukia merkittävinä ja uskoo niiden kannustavan eri toimijoita puurakentamisen lisäämiseen.
– Suurin vauhdittaja on ympäristötietoisuuden lisääntyminen.
Karjalaisen mukaan kunnat kehittävät kilvan erilaisia puurakentamisohjelmia ja puurakentamiskohteita.
Karjalainen on ollut pitkään mukana työ- ja elinkeinoministeriön puurakentamisohjelmassa ja laskemassa puurakentamisen työllisyysvaikutuksia. Hänen mukaansa puukerrostalojen lisääntyminen 10 prosentilla toisi Suomeen noin kuusituhatta uutta työpaikkaa.
Karjalaisen sanoo, että laskelmassa on huomioitu puutuotteiden viennin kasvun mukanaan tuomat uudet työpaikat ja toisaalta kilpailevilta toimialoita samalla mahdollisesti häviävät työpaikat.
Rahoittajat ja rakentajat päättävät
Karjalaisen mukaan esimerkiksi Ruotsi on yhä rutkasti puurakentamisessa Suomea edellä. Professori kertoo, että Ruotsissa puukerrostalon rakentaminen on jo nyt edullisempaa kuin betonitalon rakentaminen.
– Suomessa asia on täysin päinvastoin.
Karjalaisen mukaan suurta puurakentamisen läpimurtoa saataneen Suomessa yhä odotella.
– Rakentamisessa toimintatatavat tuntuvat muuttuvan melko hitaasti.
Karjalainen toteaa, ettei valtio voi pakottaa rakentamaan puusta vaan investoijat ja rakentajat päättävät. Karjalaisen mukaan Suomessa tarvitaan toiminnan kehittämistä, harjaantumista ja uusia kohteita.
– Ja tietysti näitä porkkanoita.
Hallituksen tavoite tuplata puurakentaminen neljän vuoden aikana kattaa kaiken rakentamisen. Puun osuutta pyritään kasvattamaan asuntorakentamisen lisäksi esimerkiksi liikenteen infrastruktuurissa, kuten silloissa, kaiteissa, meluesteissä ja valaisinpylväissä.
Kotimaisen kysynnän lisäksi uusilla tukitoimilla pyritään kasvatattamaan alan vientiä.