Viime jouluaatto oli aiempia paljon merkityksellisempi 21-vuotiaalle Elias Syrjälle. Freestylelaskija katsoi aamulla kelloa puhelimestaan, kun katse kiinnittyi mielenkiintoiseen sähköpostiviestiin. Syke nousi.
Syrjä oli saanut kutsun arvostettuun Aspenin X Games -kutsukilpailuun. Kisaan, jonka Syrjä on katsonut joka vuosi kymmenvuotiaasta asti. Usein vieläpä suorana lähetyksenä.
– On ihan hullua, että pääsen X Gamesiin, se on tosi iso juttu minulle. En silloin kymmenen vuotta sitten olisi uskonut, että olen joskus itse siellä laskemassa, kun näin sieltä ekoja lasketteluvideoita, Syrjä kertoo Yle Urheilulle.
X Games kohoaa arvostuksessa monesti yli olympialaisten, varsinkin lajiväen keskuudessa. Kutsukisassa urheilijat esittelevät usein ennennäkemättömiä temppuja.
– Siellä näkee yleensä ne kaikista kovimmat jutut. Ne temput, jotka siellä tehdään mahdollisesti ensimmäistä kertaa ovat iso juttu koko lajille. Kaiken uuden näkeminen kehittää tätä lajia eteenpäin. Itselläni on tosi paljon kiinnostusta pysyä kärryillä siitä, mitä tapahtuu. X Gamesissa sen näkee, jos jostain, Syrjä selventää.
Pelkästään kutsu mukaan lajin ykköstapahtumaan osoittaa, miten paljon suomalaisnuorukainen on viime vuosina kehittynyt lajissaan.
Syrjä odottaa Aspenista elämänsä kovatasoisinta kisaa, jossa hän tekee kaikkensa hyvän suorituksen eteen, vaikka kutsu mukaan tyhjensi uran tavoitepajatson ainakin hetkeksi.
– Varsinkin Aspenin X Gamesiin pääsy on ollut jo muutaman vuoden ajan sellainen unelma, että nyt on unelmataskut tyhjinä.
Jääräpäinen uskalikko
Syrjä hurahti laskemiseen lapsena samoihin aikoihin, kun hän katsoi ensimmäistä kertaa X Gameseja. Kaverit olivat aloittaneet lasketteluharrastuksen ja kertoivat Syrjälle, miten hauskaa rinteessä on. Niinpä myös oululainen päätti kokeilla uutta lajia. Jo seuraavana talvena vanhemmat hankkivat Syrjälle ja hänen veljelleen kausikortit rinteeseen.
Temppujen tekeminen astui kuvaan lähes heti.
– Temppuilu alkoi ihan heti, kun osasin laskea hyppyreitä päin. Sitten tietysti teki mieli tehdä kaikkea ja opetella uutta. Metsiin tuli rakennettua itse omia hyppyreitä ja kaikkia muita rakennelmia lumesta. Niitä tuli laskettua.
Kisoihin Syrjä lähti 14-vuotiaana.
Nykyisin häntä kiitellään usein omaperäisistä tempuista. Uudet kikat lähtevät kehittymään usein päähänpistosta. Huimiakaan temppuja rämäpääksi tunnustautuva Syrjä ei pelkää lähteä kokeilemaan.
Hurjapäisyyden lisäksi Syrjä kokee vahvuudekseen tietynlaisen sinnikkyyden.
– Olen vähän jääräpää. Jos keksin jonkin tempun, yritän sitä niin kauan, että se menee. Joidenkin eteen olen tehnyt aika paljon töitä.
Oletko siis pystynyt tekemään kaikki haluamasi temput?
– Mikään temppu ei ole ainakaan niin pahasti jäänyt tekemättä, että siitä olisi vieläkin hampaankolossa tai jossain tuolla takaraivossa.
Mieletön Atlantan kisa
Tämän kauden maailmancup on sujunut Syrjältä hienosti yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Heti kauden ensimmäiset kisat olivat pieni pettymys Syrjälle, joka jäi 18:nneksi.
Joulukuussa tuloskäyrä alkoi osoittaa jyrkästi ylöspäin. Ensin Syrjä otti seitsemmänen sijan Pekingissä big air -hypyissä, minkä jälkeen hän hurjasteli Atlantassa viidenneksi.
Uskomattomaksi Atlantan saavutuksen tekee se, että kisa käytiin vain viikko Pekingin koitoksen jälkeen ja paikkakuntien välillä on 13 tunnin aikaero.
– Se reissu oli fyysisesti aika raskas. Minulle oli tosi iso juttu, että jaksoin Jenkeissä painaa loppuun asti kaikesta aikaerosta ja jet lagista huolimatta. Sitten siitä tulikin yksi parhaista kisasuorituksistani ja se oli myös kovatasoisin kisa, jossa olen koskaan ollut tähän asti. Oli huippua.
Huippusuorituksen avain oli nappiin onnistunut valmistautuminen.
– Koetin vain löytää täydellisen tasapainon aktiivisuuden ja lepäämisen välillä. Siinä ei voinut levätä koko päivää, koska olisi nukahtanut heti. Ei voinut myöskään kuluttaa itseään puhki olemalla aktiivinen ihan vain siksi, että pysyisin hereillä.
X Gamesissa miesten big airin käytiin perjantaiaamuna Suomen aikaa. Syrjä voitti karsinnan ja selviytyi finaaliin, joka järjestetään varhain lauantaiaamuna.
Lue myös: