Perjantaina kilpailukieltoon asetettu muodostelmaluisteluvalmentaja on hyllytetty tehtävistään seurassaan. Seuran hallituksen päätös on voimassa toistaiseksi. Seuran edustaja kommentoi asiaa Yle Urheilulle sähköpostitse.
– Olemme järkyttyneitä esille nousseista tapahtumista ja hyvin pahoillamme niiden puolesta, jotka ovat joutuneet kohtaamaan julkisuudessa ja raportissa esille nousseita asioita.
Seuran edustaja ei vastannut Yle Urheilun kysymykseen siitä, milloin lopullinen päätös valmentajan jatkosta seurassa tehdään.
Suomen Taitoluisteluliiton kurinpitolautakunta asetti menestyneen muodostelmaluisteluvalmentajan vuoden kilpailukieltoon perjantaina. Kilpailukielto on pisin mahdollinen.
Liitto vaatii seuralta viikon kuluessa selvitystä, mihin toimenpiteisiin se aikoo ryhtyä. Lisäksi liitto vaatii, että seura harkitsee tarkkaan, onko valmentajalla edellytyksiä jatkaa valmennustyössä.
Taitoluisteluliiton kurinpitolautakunnan perjantainen päätös tarkoittaa sitä, että valmentaja ei voi osallistua mihinkään liiton alaisiin kilpailuihin kotimaassa eikä mihinkään kansainvälisiin kilpailuihin, joihin liitto nimeää edustajat. Tämä tarkoittaa esimerkiksi lajin arvokisoja.
Valmentaja syyllistyi kurinpitopäätöksen mukaan epäasialliseen kielenkäyttöön, huutamiseen ja luistelijoiden nöyryyttämiseen. Valmentaja on kiistänyt syytökset asianajajansa välityksellä.
Valmentajan entiset valmennettavat kertoivat Yle Urheilun laajassa jutussa valmentajan nöyryyttävästä ja alistavasta käytöksestä sekä vuosia jatkuneesta henkisestä väkivallasta.
Juttua päivitetty kello 16:40: Lisätty seuran edustajan kommentit hyllyttämisestä.
Lue myös: