Parintuhannen asukkaan eteläpohjalainen Soinin kunta on ajautunut hankalaan tilanteeseen.
Kunnassa iloittiin viime vuonna, kun vuosia tyhjäkäynnillä olleeseen Vuorenmaan laskettelukeskukseen löytyi rinneyrittäjä. Laskettelukeskuksen lisäksi haluttiin myös laajempaa ympärivuotista toimintaa ja sellaista tuleva yrittäjä esitti. Suunnitelmat olivat suuret, ja yrittäjä visioi miljoonainvestointeja ja aasialaisia turisteja Soiniin.
Jo puolen vuoden kuluttua yhteistyö näyttää epäonnistuvan.
Rinnetoiminta Vuorenmaalla alkoi joulukuun alkupuolella ja kauaa ei ehditty toimintaa pyörittää, kun ensimmäiset hankaluudet ilmaantuivat. Viime maanantaina kunnanhallitus käsitteli yrittäjän esittämiä vaatimuksia. Päätettiin, että niitä ei hyväksytä.
Yrittäjä vaatii – kunta kiistää
Yrittäjä Jorma Leppäniemi toimii Erämaan Elämyskeskus Oy:n nimissä. Hän on vaatinut kuntaa muun muassa alentamaan vuokraamansa asunnon hintaa 560:stä 150:een euroon kuukaudessa. Lisäksi hän on vaatinut kuntaa ostamaan palveluja yritykseltä ja lähettänyt niistä 40 000 euron laskun. Hän on myös vaatinut kunnalta vahingonkorvausta 35 300 euroa päivistä, jolloin rinne ei ole ollut käytössä. Myös kunnan työntekijöiden käytöstä rinnekeskuksessa on erimielisyyttä.
Yrittäjä on sitä mieltä, että kunta ei ole tehnyt omaa osuuttaan. Tämä käy ilmi hänen kunnalle lähettämistään kirjelmistä.
Yrittäjä on myös lehtitietojen mukaan tehnyt poliisille tutkintapyynnön kunnan toimista.
Soinin kunnassa nähdään, että vaatimukset ovat aiheettomia. Kunnan mukaan esimerkiksi 40 000 euron ostopalvelusopimusta ei ole koskaan tehty. Kunta on nyt pyytänyt yrittäjältä asiakirjoja ja selvityksiä, sekä muun muassa valtakirjaa toimia Erämaan Elämyskeskus Oy:n nimissä. Yritys on Leppäniemen vaimon nimissä ja Leppäniemi itse edustaa sopimuksen mukaan AIDL Limited -sijoitusyhtiötä.
Petostuomioita ja erikoisia projekteja
Soinin kunta teki kymmenen vuoden sopimuksen henkilön kanssa, jonka taustoista löytyy useita oikeuskäsittelyjä ja petostuomioita.
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Leppäniemen vuonna 2013 kahdeksaksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen petoksesta ja neljästä törkeästä petoksesta. Vuonna 2016 Helsingin käräjäoikeus tuomitsi hänet uudelleen kuudeksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen petoksesta ja petoksen yrityksistä. Tapaukset noudattivat samaa kaavaa. Kummassakin tapauksessa hovioikeus piti tuomiot ennallaan.
Tuomiot liittyvät perusteettomiin laskuihin ja asianomistajina oli useita yrityksiä. Tuomiopöytäkirjojen mukaan Leppäniemen omistama yritys oli kirjoittanut yrityksistä artikkelin kertomatta, että artikkeli oli maksullinen. Yritykset olivat yllättyneet saatuaan jopa yli 9000 euron laskun.
Myös Leppäniemen edellistä projektia käsiteltiin runsaasti julkisuudessa. Se oli Vantaalle suunniteltu Jurase Park, joka ei koskaan toteutunut.
Yle tavoitti Leppäniemen puhelimitse ulkomailta, mutta hän ei halunnut kommentoida Soinin laskettelukeskukseen liittyvää keskeneräistä asiaa. Leppäniemen mukaan lakimiehet selvittävät asiaa.
Kunta tiesi riskeistä
Soinin kunta teki viime kesänä Erämaan Elämyskeskus Oy:n kanssa kymmenen vuoden sopimuksen. Silloinen kunnanjohtaja Juha Viitasaari totesi medialle, että riskeistä ollaan tietoisia.
Myös Soinin kunnanhallituksen puheenjohtaja Juha-Pekka Keisala (kesk.) myöntää, että yrittäjän taustoista tiedettiin.
– Riskit tiedostettiin, mutta ei silti uskottu, että ne ovat näin isot. On sopimus, jota kunta on noudattanut ja yrittäjä, joka ei ymmärrä sopimusta, sanoo Keisala.
Keisalan mukaan tilanne on kärjistynyt ja edellinen tapaaminen yrittäjän kanssa keskeytyi riitaisasti ennen aikojaan.
Myös kunta selvittää sopimusasioita nyt lakimiehen kanssa. Sopimuksen purkamisesta Keisala ei vielä puhu, koska asia on kesken.
– Kuukauden sisällä asia varmasti ratkeaa.
Kunnanjohtajan ensimmäinen urakka
Vuoden vaihteessa aloittanut uusi kunnanjohtaja Johanna Rannanjärvi sai ryhtyä ensi töikseen selvittämään hankalaa tapausta.
– Olisihan tämä voinut helpomminkin alkaa, toteaa Rannanjärvi.
Rannanjärvi on varovainen sanoissaan. Hän vahvistaa, että yrittäjä on tehnyt kunnasta tutkintapyynnön, mutta ei vielä tiedä sen sisältöä. Yrittäjän kanssa ei myöskään ole nyt sovittu seuraavaa tapaamista, jolloin asioita ratkottaisiin.
Rannanjärvi kertoo, että kiistassa on kyse näkemyseroista.
– Asian ydin on se, että mitä on on sopimuksessa sovittu ja mitä ei, sanoo Rannanjärvi.
Keisala vakuuttaa, että kuntalaisten ei tarvitse olla huolissaan. Jos sopimus yrittäjän kanssa raukeaa, puitteet ovat valmiina seuraavalle yrittäjälle.
– Tästä ei tule isoja kustannuksia kunnalle, uskoo Keisala.
Lue lisää: IS: Soinin kunta kiistelee Vuorenmaan yrittäjän kanssa