Ylen tietojen mukaan sisäministeriön kansliapäälliköksi olisi nousemassa oikeustieteen kandidaatti, yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä. Pimiä on sisäministeri Maria Ohisalon (vihr.) ehdokas tehtävään. Nimityksestä päättää valtioneuvosto todennäköisesti tämän viikon torstaina.
Pimiä on toiminut aiemmin oikeusministeri Tuija Braxin (vihr.) erityisavustajana ja vihreiden lainsäädäntösihteerinä. Pääosan työurastaan hän on toiminut valiokuntaneuvoksena eduskunnassa. Hänen luonnehditaan olevan perehtynyt erityisesti ihmisoikeuksiin.
Pimiä näyttää ohittavan muut hakijat, hakijoita oli kaikkiaan 16. Hakijoiden joukossa oli myös Suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari. Pelttari on toiminut aiemmin muun muassa sisäministeri Anne Holmlundin (kok.) poliittisena valtiosihteerinä.
Pimiällä toisenlainen osaamisprofiili
Poliitiikan lähteet arvioivat Ylelle, että Pimiän osaamisprofiili on hyvin toisenlainen kuin kovan turvallisuuden asiantuntijalla Antti Pelttarilla. Pimiällä ei ole kokemusta sisäministeriön hallinnonalalta. Arvioijasta riippuen lähteet sanovat tämän olevan joko etu tai haitta.
Vihreät on julkisuudessa tuonut usein esille, että poliittisista virkanimityksistä on päästävä eroon. Nyt vihreissä arvioidaan kuitenkin, että päteviä ehdokkaita on vaikea panna absoluuttiseen paremmuusjärjestykseen, jolloin valintaan vaikuttavat muut painotukset.
Ohisalo puolestaan on korostanut aiemmin, että Suomen sisäistä turvallisuutta uhkaavat esimerkiksi syrjäytyminen ja eriarvoistuminen.
Lähitulevaisuudessa hallituksella on nimitettävänään myös muita kansliapäälliköitä, ensimmäisinä valtiovarainministeriön ja ympäristöministeriön päälliköt.
Pimiän tulevasta valinnasta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.