Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Sisäministeriön kansliapäälliköksi nimitetty Kirsi Pimiä

Hän aloittaa tehtävässään 1. helmikuuta.

Kirsi Pimiä
Kirsi Pimiä on koulutukseltaan varatuomari, oikeustieteiden kandidaatti. Kuva: Anna Savonius / Yle
Hanna Hanhinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Valtioneuvosto on nimittänyt sisäministeriön kansliapäälliköksi Kirsi Pimiän, kertoo sisäministeriö tiedotteessa. Pimiä aloittaa tehtävässään 1. helmikuuta ja kausi kestää viisi vuotta.

Pimiä on työskennellyt yhdenvertaisuusvaltuutettuna vuodesta 2015 ja on koulutukseltaan varatuomari, oikeustieteiden kandidaatti. Hän on toiminut aiemmin oikeusministeri Tuija Braxin (vihr.) erityisavustajana ja puolueen lainsäädäntösihteerinä. Hän on ollut suuren osan urastaan valiokuntaneuvoksena eduskunnassa.

Pimiän luonnehditaan olevan erityisen perehtynyt ihmisoikeuskysymyksiin.

Kansliapäällikkö johtaa, kehittää ja valvoo ministerin apuna ministeriön ja sen hallinnonalan toimintaa.

Pimiän mahdollista valintaa arvioitiin jo etukäteen poliittiseksi virkanimitykseksi, koska Maria Ohisalo (vihr.) johtaa sisäministerinä ministeriötä ja Pimiällä on puoluetausta vihreissä.

Ohisalo kertoi Twitterissä odottavansa innolla yhteistyötä uuden kansliapäällikön kanssa.

Lisää aiheesta:

Miksi puolueet valitsevat omiaan korkeisiin virkoihin? Puhemies Matti Vanhanen: "En antaisi synninpäästöä millekään porukalle"

Analyysi: Ihmisoikeusjuristi ohittamassa poliisin – poliittinen virkanimitys heijastaisi Ohisalon linjaa ja tekisi vihreistä tavallisen puolueen

Vihreiden Ohisalo nostamassa Kirsi Pimiän sisäministeriön johtoon – Supon johtaja jäämässä toiseksi

Suosittelemme