Monitoimikoneen koura tarttuu mäntyyn. Menee muutama sekunti, kun puu on nurin ja katkottu.
Etelä-Karjalan Taipalsaarella on meneillään harvennushakkuu. Hakkuualueelta kerättävät puut menevät metsäyhtiölle.
Kaakkois-Suomi – Etelä-Karjala ja naapurimaakunta Kymenlaakso – on perinteistä metsäteollisuusaluetta. Alueella on hakattu vuodesta 2015 alkaen noin viisi miljoonaa kuutiota puuta vuosittain.
Vaikka hakatun puun määrä ei ole juurikaan vaihdellut, pistää tilastoista silmään se, että hakkuut ovat vuodesta toiseen ylittäneet suurimman kestävän hakkuun määrän. Kaakkois-Suomessa voi hakata kestävästi noin 4,5 miljoonaa kuutiota puuta vuodessa.
Tässä jutussa suurimmalla kestävällä hakkuumäärällä tarkoitetaan Luonnonvarakeskuksen (Luke) arviota, jossa kestävyyttä kuvataan hakkuukertymän, tukkikertymän, nettotulojen ja puuston tuottoarvon avulla.
– Yksinkertaistettuna se tarkoittaa suurinta hakkuumäärää, joka voidaan metsistä hakata ilman, että hakkuumahdollisuudet vähenevät tulevaisuudessa, sanoo tutkija Hannu Hirvelä Lukesta.
Arviot on tehty valtakunnan metsien inventoinnin perusteella. Laskelmissa on otettu huomioon metsänkäytön rajoitukset, kuten suojelu. Myös metsänhoidon suositukset on otettu laskelmissa huomioon.
Hirvelä korostaa, että Luke ei esitä sopivia toteutettaviksi tarkoitettuja hakkuusuunnitelmia. Sen sijaan laskelmien avulla muut toimijat voivat hahmottaa, minkä verran metsissä on hakattavaa puuta ja miten käy metsille, kun niitä hakataan arvioiden mukaisesti.
Puuta liikkunut metsistä tehtaille kiihtyvään tahtiin
Metsäteollisuudella on mennyt viime vuosina lujaa, mikä näkyy hakatun puun määrässä koko maassa.
Puuta on kaadettu kiihtyvään tahtiin erityisesti Kanta- ja Päijät-Hämeessä sekä Etelä-Savossa. Samalla näissä maakunnissa suurin kestävän hakkuun raja on ylittynyt parin vuoden aikana.
Luonnonvarakeskukselta saadut tilastot alkavat vuodesta 2015. Aloitusvuodeksi valikoitui 2015, koska sitä ennen Luke käytti aluejakona Suomen metsäkeskuksen toimialueita. Niitä ei voi suoraan verrata maakuntajakoon.
Valtakunnallisesti tarkasteltuina hakkuumäärät ovat pysyneet kestävän rajoissa. Vuonna 2018 koko maassa hakattiin runkopuuta noin 78 miljoonaa kuutiometriä.
Luken mukaan runkopuuta voisi hakata kestävästi 84 miljoonaa kuutiota vuodessa vuoteen 2024 asti, ja seuraavalla kymmenvuotiskaudella vielä enemmän eli 93 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Hakkuita voi lisätä, sillä puuston määrä on kasvanut.
Vuoden 2019 hakkuutilastoja ei ole vielä kokonaisuudessaan saatavilla. Tammi-marraskuun tietojen perusteella teollisuuspuun hakkuut jäävät huippuvuoden 2018 lukemista. Ne ylittävät kuitenkin sitä edeltävien vuosien hakkuumäärät.
Luken arvion mukaan hakkuita olisi varaa vielä lisätä etenkin Turku-Joensuu -linjan yläpuolella. Kaakkois-Suomessa mahdollisuudet lisätä hakkuita ovat rajallisimmat.
Monimuotoisuus uhattuna
Suurimpien kestävien hakkuumäärien ylittyminen kuulostaa Jyväskylän yliopiston ekologian professorista Mikko Mönkkösestä huolestuttavalta.
Me menetämme edelleen monimuotoisuutta, kun hakkuita lisätään.
Mikko Mönkkönen
Jyväskylän yliopisto on selvittänyt, miten metsän monimuotoisuudelle käy, kun metsässä aletaan lähestyä suurinta taloudellista kestävää hakkuumäärää.
Tutkimuksen tulokset julkaistiin vuonna 2018. Tulos oli selvä.
– Me menetämme edelleen monimuotoisuutta, kun hakkuita lisätään, Mönkkönen sanoo.
Mönkkösen mukaan hakkuut ovat lyhyessä aikaperspektiivissä aina häiriö paikalliselle ekosysteemille huolimatta siitä, ylitetäänkö kestävä raja vai ei. Syy on siinä, että hakkuussa kyseiseltä alueelta poistetaan biomassaa eli puuta.
Mönkkösen mukaan vaikutusten määrä ekosysteemiin riippuu hakkuutyylistä. Avohakkuu on rankin, sillä siinä elävästä puubiomassasta viedään valtaosa pois.
Kuvio menee näin: kun puuta poistetaan, heikennetään paikallisen eliöstön elinolosuhteita. Lajien katoaminen heikentää monimuotoisuutta, mikä taas voi heikentää ekosysteemiä.
– Tänä päivänä ekosysteemit voivat toimia häiriöttömissä olosuhteissa ihan hyvin vähän vähemmilläkin lajeilla. Monimuotoisuus on kuitenkin ikään kuin vakuutus. Kun tapahtuu jotain odottamatonta, monimuotoisuudella on iso merkitys sille, että järjestelmä pysyy kasassa, selventää Mönkkönen.
Mönkkönen kuvailee asiaa kauniiksi turhuudeksi: ekosysteemin toiminnan näkökulmasta metsässä on hyvä olla ikään kuin ylimääräisiä lajeja.
– Kun tulee poikkeustilanne, kuten metsäpalo tai poikkeuksellinen kuivuus, monimuotoisuus on yllättävän tärkeä ekosysteemin palautumisen kannalta.
Mönkkösen mukaan ekosysteemin järkkyminen voi tarkoittaa sitä, että metsän tuottavuus laskee tai äärimmäisissä tapauksissa jopa romahtaa.
– Tutkimukset useista eri ekosysteemeistä osoittavat, että mitä enemmän paikalla on erilaisia kasvilajeja, sitä suurempi on kasvillisuuden tuottavuus, professori Mikko Mönkkönen kertoo.
Metsissä se tarkoittaa eri puulajeja.
Lahopuiden mukana menee useita metsälajeja
Metsien uudistaminen ja hoito ovat tuoreimman uhanalaisuusarvioinnin mukaan aiheuttaneet sen, että useat sadat lajit ovat Suomessa tänä päivänä uhanalaisia.
Mönkkönen nostaa esiin erityisesti lahopuut, tai pikemminkin niiden vähenemisen. Lahopuun määrä on vähentynyt 90-95 prosenttia verrattuna aikaan ennen metsien taloudellista hyödyntämistä.
– Metsiä hoidetaan tänä päivänä niin, että puut kasvavat hyvin ja ne eivät kuole. Kun ne korjataan pois niin sinne ei jätetä puuta lahoamaan.
Toisaalta metsähakkuissa tuhoutuu lahopuuta, esimerkiksi koneet voivat ajaa lahojen runkojen yli.
Lahopuun vähenemisellä on iso vaikutus metsälajien monimuotoisuuteen. Kolmannes suomalaisten metsien lajeista on niistä riippuvaisia. Tällaisia lajeja ovat esimerkiksi sienet ja selkärangattomat eläimet. Erityisesti kovakuoriaisia elää paljon lahopuissa.
Vanhojen metsien ja lahopuun vähenemisen vuoksi useat kovakuoriaislajit ovat tätä nykyä uhanalaisia. Ukkokukkajäärä ja pikkuharjuniluri ovat hävinneet mahdollisesti kokonaan.
Myös monet linnut ja liito-orava ovat riippuvaisia puista, joihin voi kaivaa koloja.
Miksi esimerkiksi koppakuoriaisten katoamisesta pitäisi olla huolissaan?
– Toimivan ekosysteemin kannalta pieni ja näkymätön osa monimuotoisuutta on usein tärkeintä. Selkärankaiset lajit ovat vain monimuotoisuuden pintakiiltoa ekosysteemissä. Ekosysteemi toimii ensisijaisesti kasvien, sienten, bakteerien ja selkärangattomien varassa.
Etelä-Karjalan metsänhoitoyhdistyksen johtaja Markku Vaario ei näe lahopuutilannetta yhtä synkkänä kuin Mönkkönen.
Vaario viittaa Luonnonvarakeskuksen tutkimukseen, jonka mukaan lahopuun määrä on 1990-puolivälistä alkaen kasvanut Etelä-Suomessa. Toisaalta Pohjois-Suomessa määrä on vähentynyt.
– Lahopuut huomioidaan hakkuissa ja niitä pyritään myös säästämään, Vaario sanoo.
Lahopuiden lisääntymiseen vaikuttaa Vaarion mukaan myös metsänomistajien rakenteen muutos. Kaupunkilaismetsänomistajat eivät käy enää keräämässä myrskyn kaatamia ja kuolevia puita pois metsästä samaan malliin kuin edeltäjänsä.
– Ne jäävät metsään lisäämään luonnon monimuotoisuutta.
“Puu ei metsästä lopu”
Metsien kasvuun suurimman kestävän hakkuumäärän ylitys ei vaikuta, kun asiaa tutkii pidemmällä aikavälillä.
Etelä-Karjalan metsänhoitoyhdistyksen johtaja Markku Vaario tarkastelisi tilannetta vähintään 20 vuoden aikajänteellä.
– Puuta kasvaa jatkuvasti lisää. Muutamana vuonna Etelä-Karjalassa on ylitetty kestävä hakkuusuunnitelma, mutta vastaavasti aiempina vuosina on jäänyt erittäin runsaasti hakkuusäästöjä, sanoo Vaario.
Luken arvioiden mukaan valtakunnallisesti puuta kasvaa enemmän kuin sitä hakataan vuodessa. Puusto kasvaa noin 108 miljoonaa kuutiota vuodessa.
Puuta kasvaa jatkuvasti lisää.
Markku Vaario
Eli kun jossain puuta hakataan, kasvaa toisaalla uutta puuta.
– Joillakin alueilla puun hakkaaminen voi alentaa puuston tilavuutta hetkellisesti. 50 vuoden aikajänteellä katsottuna puuston tuottoarvo ei kuitenkaan alene suurimman kestävän hakkuukertymän arviossa, tutkija Hannu Hirvelä Lukesta sanoo.
Joinakin vuosina tietyllä alueella voidaan siis hakata enemmän metsää ja joinakin vuosina vähemmän. Hakkuumäärät riippuvat muun muassa metsäteollisuuden suhdanteista ja tarpeista.
Suurin osa hakatusta puusta menee metsäteollisuudelle tukki- ja kuitupuuksi. Pienempi osuus menee energiapuuksi eli lämpö- ja voimalaitosten metsähakkeeksi tai pientalojen polttopuuksi.
Puiden määrä on kasvanut viime vuosikymmeninä Suomen metsissä. 1950-luvulla metsien tilavuus oli 1,5 miljardia kuutiometriä. Tämän hetken arvio on vajaat 2,5 miljardia kuutiometriä.
Luken arvion mukaan puuston kokonaismäärä nousee 2,7 miljardiin kuutiometriin vuoteen 2045 mennessä, jos hakkuut nousevat kestävien hakkumahdollisuuksien tasolle.
Hakkuita ei tarvitse lopettaa kokonaan
Metsähakkuut on liitetty osaksi Suomen ilmastotavoitteita. Ekologian professori Mikko Mönkkönen ottaisi kestävän hakkuumäärän laskemisessa huomioon monimuotoisuuden ja hiilinielut.
– Suomen metsäpolitiikan tavoitteena on kestävä metsätalous. Metsätalous ei ole kestävää, jos se on ainoastaan puuntuotannollisesti kestävää. Sen on oltava myös ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää, Mönkkönen kertoo.
Ekologisesti kestävä metsätalous pyrkii säilyttämään metsäluonnon monimuotoisuuden säilymisen ja ekosysteemien häiriöttömän toiminnan.
Sosiaalinen kestävyys sisältää Mönkkösen mukaan paljon erilaisia tekijöitä. Niitä ovat esimerkiksi toimien hyväksyttävyys sekä toiminnan tuomien hyötyjen ja kustannusten tasapuolinen jakautuminen ihmisten kesken.
Lisäksi sosiaalisesti kestävän metsätalouden tavoitteena on, että tulevatkin sukupolvet voivat nauttia luonnosta ja sen tuomasta hyvinvoinnista.
Mönkkönen ei suinkaan lopettaisi metsien hyödyntämistä kokonaan.
– Kyse on siitä, että meidän pitää luopua tavoitteesta hakata taloudellisesti kestävän hakkuun maksimitasossa.
Kimurantimpi asia on arvioida, minkä verran puuta voi hakata, jotta hakkuut ovat ekologisesti kestäviä.
Mönkkönen myös monipuolistaisi puunkorjuutapoja.
– Avohakkuiden rinnalle otetaan vaikkapa jatkuvan kasvatuksen menetelmiä. Niissä metsästä poimitaan suurimmat puut. Talousmetsissä puolet avohakkuuta ja puolet jatkuvaa kasvatusta voisi olla monimuotoisuuden kannalta hyvä tavoite.
Lisäksi suomalaisten metsien suojelua pitäisi Mönkkösen mukaan lisätä merkittävästi.
– Tällä tavalla voidaan ylläpitää kohtuullisen isoa ja taloudellisesti kannattavaa metsätaloutta ja metsäteollisuutta, sanoo Mönkkönen.
Suomen metsämaasta on tällä hetkellä suojeltu yhteensä liki kolme miljoonaa hehtaaria eli 13 prosenttia. Tiukasti suojeltuja metsiä, joissa ei harjoiteta lainkaan metsätaloutta, on 2,2 miljoonaa hehtaaria.
Lisää aiheesta:
Voiko puita istuttamalla pelastaa maailman? Kuusi vastausta vaikeaan kysymykseen