Kiinassa viranomaiset ovat kiristäneet toimia koronaviruksen leviämisen rajoittamiseksi.
Erityisen tiukassa karanteenissa on miljoonakaupunki Wuhan, josta virustartuntojen epäillään alkaneen joulukuun lopulla.
Sunnuntaina viranomaiset kielsivät valtaosan kaupungin sisäisestä liikenteestä, myös yksityisajoneuvot. Viranomaiset ovat varanneet arviolta 6 000 taksia auttamaan kaupunkilaisia liikkumaan tarvittaessa.
Wuhanin karanteeni kiristyy
Viranomaiset ovat katkaisseet juna-, lento sekä muut liikenneyhteydet Hubein maakunnassa keskisessä Kiinassa sijaitsevaan Wuhaniin sen jälkeen kun tauti puhkesi.
Wuhan on Kiinan teräs- ja rautateollisuuden sydänmaata, jossa on myös lukuisia huipputeknologiayrityksiä. Kaupunki on myös tärkeä liikenteen solmukohta: siellä sijaitsee kolme merkittävää juna-asemaa, lauttaliikenteen satamia sekä lentokenttä. Se on myös merkittävä pysähdyspaikka Jangtse-joen risteilyillä.
Useilla mailla on myös konsulaatit kaupungissa. Esimerkiksi Yhdysvallat ja Ranska ovat ilmoittaneet valmistelevansa kansalaistensa evakuointeja kaupungista.
Viruksen leviämistä on yritetty hillitä myös eristämällä Wuhanin lähellä olevia kaupunkeja. Kaikkiaan 16 kaupunkia on eristetty, ja liikennerajoitukset koskevat yli 50 miljoonaa ihmistä, mikä on enemmän kuin New Yorkissa, Lontoossa, Pariisissa ja Moskovassa on asukkaita.
Tämän lisäksi terveysviranomaiset edellyttävät, että kaikki Wuhaniin matkustaneet rekisteröityvät kunnallisilla terveysasemilla ja pysyttelevät kotonaan 14 päivän karanteenissa.
Kaksi sairaalaa rakenteilla
Wuhanissa rakennetaan nopealla vauhdilla kahta, pelkästään uuden koronavirustartunnan saaneiden hoitoon tarkoitettua sairaalaa. Molempiin sairaaloihin mahtuu arviolta tuhat potilasta. Kiinalaisarvioiden mukaan ensimmäinen sairaaloista on valmis 3. helmikuuta.
Kaupungin sairaalat ovat olleet ääriään myöten täynnä virustartunnan saaneita ja siitä huolestuneita. Myös tarvikkeista on ollut huutava pula.
Hoitotaakkaa jakamaan on lähetetty 450 armeijan lääkintätyöntekijää ja paikallismediassa kerrotaan, että henkilöstölle on lähetetty lisää tarvikkeita, kuten käsineitä ja suojapukuja.
Liikennerajoituksia eri puolilla maata
Historiallisesta terrakotta-armeijasta tuttu Xi’anin kaupunki estää jatkossa kaukoliikenteen bussien ja turistibussien pääsyn kaupunkiin. Shaanxin maakunnan pääkaupungissa myös kaupungin sisäinen taksiliikenne, lentokenttätaksia lukuun ottamatta, lakkautetaan.
Pekingin ja Shanghain välillä maan itärannikolla sijaitseva Shandongin maakunta ilmoitti keskeyttävänsä kaukoliikenteen bussiyhteydet. Shandongissa asuu noin sata miljoonaa ihmistä.
Kaukoliikenteen bussiyhteyksiä on rajoitettu myös Shanghaissa, Pekingissä ja Tianjinissa.
Ryhmämatkat ulkomaille jäihin
Kiinalainen uusivuosi on merkittävä lomakausi ja perhejuhla, jonka aikana sadat miljoonat matkustavat kotiseuduilleen tai ulkomaille. Maanantaista alkaen kiinalaisten ryhmämatkat ulkomaille keskeytetään koronaviruksen takia.
Erityishallintoalue Hongkong kieltää Hubein asukkaiden matkustamisen alueelleen. Kielto koskee myös niitä, jotka ovat vierailleet maakunnassa kahden viikon sisällä. Rajoitus ei koske Hongkongin asukkaita. Samankaltaisiin toimiin on ryhdytty myös Taiwanissa.
Hengityssuojainten käyttö pakolliseksi muutamilla alueilla
Kiinan eteläosassa, Hongkongin kupeessa sijaitsevassa Guangdongin maakunnassa hengityssuojainten käyttö on pakollista julkisilla alueilla. Käyttöpakko koskee myös läheisen Jiangxin maakunnan asukkaita.
Shanghaista luoteeseen sijaitsevassa Nangjingin sekä läheisessä Ma’anshanin sekä Xinyangin kaupungeissa hengityssuojaimen käyttö on pakollista.
Villieläinten myynti kielletty
Villieläinten myynti toreilla, kaupoissa, ravintoloissa ja internetissä on kielletty koko maassa.
Ennestään tuntemattoman koronaviruksen epäillään olevan peräisin villieläimiä myyvältä torilta Wuhanista.
Suosittuja nähtävyyksiä ja huvipuistoja suljettu
Maan pääkaupungissa Pekingissä suosittu turistinähtävyys Kielletty kaupunki on suljettu yleisöltä. Tämän lisäksi suosittuja yleisötapahtumia on peruttu ja pätkä Kiinan muuria suljettu yleisöltä.
Hongkongissa kaksi suosituinta nähtävyyttä, Disneyland- ja Ocean Park -huvipuistot on suljettu, kunnes tilanteesta saadaan lisää tietoa.
Lue lisää:
Sairaalat ovat valmiita koronaviruksen varalle – toimitaan kuin muissakin hengitystieinfektioissa