Kiinassa leviävän koronaviruksen etenemistä on seurattava tarkoin, mutta Suomessa sen aiheuttama riski on toistaiseksi suhteellisen vähäinen, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n johtava asiantuntija Jussi Sane Ylen haastattelussa.
Koronaviruksen vaara näyttää olevan pieni verrattuna tavalliseen influenssaan.
Torstaiaamuun mennessä virallisesti tietoon on tullut eri puolilta maailmaa 7 700 tautitapausta, jotka ovat johtaneet 170 ihmisen kuolemaan. Koronaviruksen kuolleisuusprosentti on siis näiden lukujen perusteella 2,1.
– On hyvä suhteuttaa näitä riskejä siten, että meillä pohjoisella pallonpuoliskolla ja Suomessakin on influenssakausi käynnistymässä. Influessa aiheuttaa tuhansia tapauksia, paljon sairaalakuormitusta ja satoja kuolemia, Sane toteaa.
THL:n tilastojen mukaan 5–10 prosenttia suomalaisista aikuisista sairastuu vuosittain kausi-influenssaan. Lapsista sairastuu vieläkin useampi. Tauti aiheuttaa vuodessa keskimäärin 500–1 000 kuolemantapausta.
Näin laskien kausi-influenssa koituu kuolemaksi noin kahdelle promillelle tartunnan saaneista.
Kuinka ärhäkkä koronavirus oikeasti on?
Koronaviruksen tiedot täydentyvät vähitellen ja Sane kehottaakin odottamaan rauhassa tarkempia tutkimustuloksia.
Sane muistuttaa, että Kiinasta 2000-luvun alkuvuosina liikkeelle lähtenyt sars-virus surmasi kymmenkunta prosenttia rekisteröidyistä potilaista. Koronaviruksen osalta kuolleisuus on tämän hetken tietojen mukaan pienempi, muutama prosentti.
Lähi-idässä muutaman viime vuoden aikana levinnyt MERS-virus ja Kiinasta alkanut lintuinfluenssa ovat tämänhetkisten tietojen valossa olleet selvästi vaarallisempia. MERS-virus tappoi noin 35 prosenttia sairastuneista ja lintuinfluenssa vieläkin useamman.
Tautitapausten kuolleisuuden vertailu ei kuitenkaan tässä vaiheessa ole mielekästä, Sane toteaa.
TV1:n A-Studiossa eilen keskiviikkona vieraillut sosiaali- ja terveysministeriön lääkintöneuvos Anneli Virolainen-Julkunen painotti, että viranomaisten tietoon on toistaiseksi tullut vain infektion vakavimmat tapaukset, eli vakavasti sairastuneet ja kuolleet.
Aikanaan tiedot täsmentyvät ja viranomaiset saavat tietoonsa myös lievemmin sairastuneiden ja oireettomien taudinkantajien määriä. Vasta tässä vaiheessa voidaan päätellä, kuinka ärhäkkä koronavirus todellisuudessa on.
Virolainen-Julkusen mukaan epidemia-alue on Kiinassa. Muissa maissa ei vielä voida puhua koronaepidemiasta.
Lue myös:
Näin Kiina rajoittaa koronaviruksen leviämistä: kaupunkeja eristetty, ryhmämatkat jäihin ulkomailla
Outo tauti pelottaa
Jussi Sane arvelee, että koronaviruksen aiheuttama valtava häly maailmalla johtuu ennen muuta siitä, että kyseessä on uusi virus.
– Uusi asia, uusi pelottaa. Se tässä on varmaan keskeistä. Samalla unohdetaan se suhteellinen riski, kun keskitytään vain siihen, että on uusi tilanne, uusi virus, joka tulee jostain kaukaa.
– Keskeistä on, että me teemme rauhassa analyysiä Euroopan tautikeskuksen tietojen perusteella emmekä vedä mutkia suoraksi. Riskiarviota muutetaan tarvittaessa, Sane lisää.
Lue lisää:
Koronavirukseen kuollut Kiinassa jo 80 – tartuntoja vahvistettu ainakin yli 2 400
Näin Kiina rajoittaa koronaviruksen leviämistä: kaupunkeja eristetty, ryhmämatkat jäihin ulkomailla
Voit keskustella aiheesta tiistai-iltaan klo 23.00 asti. Kuinka huolissasi olet koronaviruksesta? Onko aiheen uutisointi lietsonut pelkoa?